Puheenvuoro

Työnantajille velvollisuus huolehtia aivorauhasta etätyössä

ALIO

Korona-ajan mukanaan tuoman etätyön on todettu sekä lisäävän hyvinvointia että erilaisten mielenterveyshäiriöiden (esimerkiksi masennus ja ahdistuneisuushäiriö) esiintyvyyttä. Helsingin Sanomat uutisoi 25.8.2021, että valtakunnallisen kriisipuhelimen tulee ennätysmäärä soittoja, joiden yleisin syy on pandemian aiheuttama paha olo. Henkisesti huonosti voivista osa on etätyöläisiä, minkä vuoksi työnantajien tulisikin tiedostaa etätyön riskit ja panostaa työntekijöiden laadukkaaseen etätyöskentelyyn. Työn hallinta etätöissä ei siis saa jäädä yksin työntekijän vastuulle.

Etätyön työolosuhteista ja työmäärästä on hyvä käydä keskustelua työpaikalla ja pyrkiä varmistamaan riittävä palautuminen töistä esimerkiksi tauottamalla työpäivää esimiehen toimesta. Työntekijän liiallisen kuormituksen tunnistaminen ja siihen puuttuminen mahdollisimman varhain ovat tärkeitä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sopiva työkuormitus edistää työntekijöiden terveyttä ja työkykyä. Haitallisen työkuormituksen takana ovat usein huono työn organisointi ja sosiaalinen työilmapiiri. Virtuaalisten työyhteisökokousten lisäksi tarvitaan yksilöllisiä mahdollisuuksia keskustella lähiesimiehen kanssa.

Etätyö säästää aikaa, mutta mahdollistaa myös useamman työn samanaikaisen tekemisen ainakin näennäisesti. Tyypillistä lienee etäkokoukseen osallistuminen ja sähköposteihin tai pikaviesteihin vastaaminen yhtäaikaisesti. Työntekijöiden keskittymisrauhaa häiritsevät läpi päivän työpaikan pikaviestit, chatit, WhatsApp-viestit, tekstiviestit ja puhelut. Kokouksesta toiseen siirrytään minuutin sisällä. Tämä sirpaloittaa työn tekemistä. Jatkuvan asiasta toiseen siirtymisen vuoksi keskittyminen asioihin on vaikeaa ja ajan myötä jopa mahdotonta.

Yksilölliset työolosuhteet on kuitenkin otettava huomioon ja etätyöntekijän tulisi keskustella niistä esimiehensä kanssa. Työrauhan varmistaminen kuuluu nimittäin työnantajan vastuulle – esimerkiksi perheelliselle työrauha voi olla parempi työpaikalla.

Etätyössä taukojen puutteen lisäksi kuormittavaa voi olla työn tekemisen lisääntynyt yksinäisyys, työyhteisön yhteistyön väheneminen ja työyhteisöltä/työtovereilta saatavan tuen riittämättömyys. Osallistujien henkinen läsnäolo, yhteishenki ja tunnelma koetaan paremmaksi, kun kokous pidetään kasvotusten. Myös ideointi ja suunnittelu sujuu kasvotusten paremmin. Myös epävirallisemmat lounas- ja kahvipöytäkeskustelut jäävät puuttumaan etätyössä.

Pitkään jatkuva levon, palautumisen ja sosiaalisten kontaktien puute altistaa stressille ja edelleen työuupumukselle. Työuupumus on puolestaan riski masennukseen sairastumiselle. Työuupumuksen oireet ovat yksilöllisiä ja monimuotoisia – fyysisiä vaivoja kuten paikkojen kolotuksia tai psyykkisiä oireita esimerkiksi keskittymis- ja univaikeuksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stressaantunut henkilö kykenee vielä saattamaan työnsä loppuun, mutta uupumuksen lisääntyessä työtehtävien hallinta ei kaikesta yrittämisestä huolimatta enää onnistu. Työmotivaatio vähenee ja syntyy huolta ja pelkoa pärjäämisestä. Vapaa-aika kuluu työpäivistä toipumiseen.

Työuupumukseen viittaa erityisesti jatkuva väsymys, joka ei lepäämällä tai viikonloppuvapaalla mene ohi. Uupunut henkilö kokee fyysisen väsymyksen lisäksi mielensä raskaaksi ja jähmeäksi, ajatus ei kulje samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Uupumus voi ilmetä myös asennemuutoksena työhön. Työ ei enää kiinnosta, eikä koe työtään enää samalla tavalla merkityksellisenä kuin aikaisemmin. Työuupumuksen ennaltaehkäiseminen on äärimmäisen tärkeää, sillä toipuminen pitkään kestäneestä stressitilanteesta kestää kauan. Voi tulla romahtaminen, kerrallaan menee poikki ja loppuu työn tekeminen.

Sekä työuupuneiden että masentuneiden potilaiden aivoissa nähdään muutoksia aivoverkkojen toiminnassa ja aivosolujen on havaittu surkastuvan aivokuorella ja hippokampuksen alueella. Nämä alueet ovat elintärkeitä ajatteluprosessien ja erityisesti muistin kannalta. Aivosolujen surkastumiseen vaikuttavat muutokset aivojen välittäjäainejärjestelmissä yhdessä ympäristötekijöiden, lisääntyneen kortisonitason ja kiihtyvän tulehdusvälittäjäainetuotannon kanssa.

Annetaan siis aivoille niiden tarvitsema aivorauha!

Jukka Kärkkäinen on lääketieteen tohtori ja psykiatrian erikoislääkäri, joka tekee myös vastaanottotyötä. Saara Rannanpää on fFarmakologian dosentti, lääketieteellinen asiantuntija, Janssen Finland.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
vaikeaa on
No kylläpä on vaikeaa nykyisin työnteko ! Eiköhän noita taukoja jokainen kotonaan etätyötä tekevä osaa pitää ihan tarpeeksi ! Varsinkin julkisella puolella sitä järkevää tekemistä tuskin koko päiväksi riittää ! Sitten aletaan melskaamaan työoloista ja aivorauhasta ! Ei jokaiseen viestiin tarvitse heti vastata, suurin osa kuitenkin täyttä potaskaa !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.