Kolumni

Mitä vauvauinti opetti irrottamisen taidosta

Varhain maanantaiaamuna halasin esikoislastani hänen lähtiessään ulkomaille opiskelemaan. Sillä hetkellä yksi vaihe äitiydessä päättyi. Aloin muistella opintietäni irrottamisen taidossa.

Sunnuntaiaamu, noin 21 vuotta sitten. Oli tullut aika hellittää kädet vauvan ympäriltä, jotta hän tekisi ensimmäisen oman sukelluksensa vauvauintialtaassa. Vaikka kaikkea oli etukäteen vaihe vaiheelta harjoiteltu, mikään ei täysin valmistanut minua hetkeen, jolloin piti päästää ote. Vaikka tiesin, että vauva osasi, sydäntä vihlaisi, kun näin hänen lipuvan yksikseen sinisessä vedessä kohti isänsä ojennettuja käsiä.

Kun lapsi harjoitteli kävelemään, piti malttaa seurata sivusta ja pidätellä henkeä, kun pienet sormet irrottivat sohvapöydän reunasta ja tutisevat jalat tapailivat askeleita. Kun ykkösluokkalainen keltainen lippalakki päässään ja tyhjänä roikkuva reppu selässään katosi muiden perässä koulun sisälle hämärään, minun piti hillitä jalkani, etten olisi juossut suoristamaan repun olkahihnaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokenut esikoulunopettaja oli antanut minulle neuvon: ”Viisas vanhempi saa olla myös laiska.” Lempeällä tavallaan hän ohjasi minua antamaan lapsen itse solmia kengännauhansa ja itse kävellä suuren asfalttipihan poikki koululaisen elämäänsä.

Vanhempana sitä joskus kokee, että joutuu hyppäämään suoraan syvään päätyyn. Että mikään aiempi kokemus tai tieto ei oikeasti auta, kun vastaan tulee tosielämän tilanteita. Mutta se ei ole aina totta.

Vanhemmuuden opettelu on kuin vauvauinnin opettelua. Pienistä haasteista edetään kohti isompia. Irti päästämisen hetkeä, jolloin lapsi lähtee pois kotoa tai kaukomaille asumaan, on kuivaharjoiteltu jo päiväkodin alkaessa. Vähä vähältä sitä oppii hellittämään ja kun oikea hetki tulee, hyväksymään luonnollisen.

Eniten minua vauvauinnissa auttoi se, kun kuulin riemunkiljahdukset pintaan nousevan pikku-uimarin suusta. Nyt minua auttaa se, että näen lähtijän katsovan luottavaisesti vaikkakin jännittyneenä eteensä, minusta pois.

Kirjoittaja on jooganopettaja ja kirjailija.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.