Kenelle kuuluu ansio hyvinvointivaltiosta? Chydeniusta on kiitelty, mutta kiittäkäämme muita
ALIO
Viime aikoina on virinnyt kiinnostavaa keskustelua siitä, miten voimme ylläpitää hyvinvointivaltiota tulevaisuudessa. Samalla on esitetty näkemyksiä siitä, keitä voimme kiittää hyvinvointivaltion synnystä ja rakentamisesta.
Keskustelu tästä on poikkeuksellisen tärkeää juuri nyt, kun historiaa käytetään entistä enemmän nykyisten olojen legitimoinnissa ja kritiikissä – myös historiallista tietoa väärinkäyttäen.
Tähän keskusteluun on liitetty Juho Romakkaniemen kolumnissa (HS 6.7.) viimeksi Anders Chydenius (1729–1803), jota on väitetty jopa pohjoismaisen hyvinvointivaltion isäksi. Tällainen tulkinta pakottaa muutamiin kriittisiin kommentteihin, joiden avulla hyvinvointivaltion synty asettuu oikeisiin konteksteihin.
Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius oli aikaansa edellä oleva valistusajan eli hyödyn ajan monipuolinen ja merkittävä suomalainen vaikuttaja sekä valtiopäivämies.
Chydeniuksen kirjanen Den nationnale winsten (1765) eli Kansallinen voitto, jossa hän käsittelee kotimaista talouspolitiikkaa ja kannattaa täydellistä elinkeinovapautta, on tärkeä. Chydenius yhtyy ranskalaisiin varhaisliberalisteihin, joista tärkein oli rajatonta elinkeinovapautta kannattava Victor de Requetti, markiisi Mirabeau vanhempi (1715–1789).
Mirabeaun pääteoksen L’ami des Hommes ensimmäinen osa oli ilmestynyt ruotsiksi vuonna 1759. Chydenius esiintuo kirjoituksessaan liberalismin tärkeitä näkökulmia runsas kymmenen vuotta aikaisemmin kuin skotlantilainen moraalifilosofi ja taloustieteilijä Adam Smith (1723–1790) klassisessa teoksessaan Kansojen varallisuus (1776).
Chydeniuksen toiminnan päämääränä oli merkantilistisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan muuttaminen vapauden suuntaan. Taloudellisen toiminnan rajoitusten poistaminen, elinkeinovapauden toteuttaminen ja sananvapauden laajentaminen olivat hänen päämääränään. Merkantilismin kritiikki oli samalla sääty-yhteiskunnan eriarvoisuuden arvostelua.
Chydenius taisteli kansalaisten yhtäläisten mahdollisuuksien puolesta. Hän huomasi erityisesti työväestön sorretun aseman, jonka syynä oli tämän yhteiskuntaluokan oikeuksien puuttuminen ja järjestäytymättömyys. Näin ollen Chydenius oli taloudellisen vapauden ohella myös demokratian esitaistelija.
Chydeniuksen toimintaa ei voi ymmärtää irrallaan aikakauden kontekstista. Valistuksen aikana 1700-luvun jälkipuoliskolla kaikkialla Euroopassa säännelty talous ja eri säätyjen epätasa-arvoinen asema sekä yksinvaltainen hallitsemisen malli joutuivat kovenevan arvostelun kohteeksi.
Ranskan suuresta vallankumouksesta (1789) tuli sääty-yhteiskunnan joutsenlaulun maamerkki. Liberaalisen demokratian ja oikeusvaltion – pitkä ja vaivalloinen – voittokulku alkoi toden teolla.
Sen sijaan on anakronistista kutsua Chydeniusta pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin isäksi, vaikka hänen ajatteluunsa kuului huolenpito alemmista säädyistä. Hyvinvointivaltiomalli syntyi paljon myöhemmin demokratian vähittäisen laajenemisen ja oikeusvaltion rakentumisen myötä.
Tämä malli alkoi toteutua vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, vaikka erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa oltiin edetty tähän suuntaan jo maailmansotien välisenä aikana.
Suuri arvostus Chydeniuksen ajattelulle ja toiminnalle, mutta pohjoismaisen hyvinvointimallin synnystä kunnia kuuluu kuitenkin niille yhteiskunnallispoliittisille voimille, jotka olivat onnistuneet laajentamaan demokratiaa ja sen jälkeen kyenneet luomaan kaikille kansalaisille kattavan suojaverkon. Näiden uudistusten taustalla Suomessa oli ennen kaikkea sosialidemokraattien ja maalaisliiton niin sanottu punamultayhteistyö ja joskus sitäkin laajempi konsensus yhteiskuntapolitiikasta.
Kysymys ei siis ollut niinkään yksittäisen henkilön tai yksittäisten henkilöiden ajattelun tai ideoiden voimasta. Loistavimmatkaan ideat eivät kukoista yhteiskunnallisessa tai tutkimuksellisessa tyhjiössä.
Merkittävät yhteiskuntapoliittiset muutokset vaativat tuekseen poliittista voimaa, sellaisia valtarakenteita, jotka luovat edellytykset muutosten toteuttamiselle. Suomessa tällaiset edellytykset demokraattisen oikeusvaltion luomiselle syntyivät sisällissodan jälkeen ja hyvinvointivaltion rakentamisen aika koitti toisen maailmansodan jälkeisenä aikana.
Kekkonen on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa. Taneli on turkulainen kasvatustieteen tohtori, filosofian ja teologian maisteri sekä lukion opettaja ja pappi.
