Aliot

Utöyan tragediasta 10 vuotta – olemmeko oppineet mitään?

ALIO

Heinäkuun 22. päivä vuonna 2011 ei unohdu koskaan Norjassa eikä varmasti muuallakaan. Tuolloin Anders Breivik surmasi Utöyan saarella 69 sosialidemokraattien nuorisoleirillä ollutta. Tekoa ennen Breivik oli räjäyttänyt Oslon hallintokorttelissa pommin, joka surmasi kahdeksan ihmistä.

Nyt, kymmenen vuoden kuluttua, on syytä palata tapahtumiin ja asettaa muutamia kysymyksiä tragedian syistä, luonteesta, vaikutuksista ja siitä, onko tapahtumista opittu jotain.

Breivikin tekojen luokittelu ja määrittely poliittisen väkivallan kentälle ei ole helppoa. Suuri surmatekojen määrä tekee Utöyan ampumisista joukkomurhan, joka ei kuitenkaan osu perinteiseen terrorismin määritelmään, koska kohteet oli valittu täsmällisesti.

Breivikin teot eivät kohdistuneet satunnaisesti kehen tahansa, kuten klassisen terrorismin määrittelyn mukaan kuuluisi tapahtua. Nimenomaan satunnaisuus, se, että kuka tahansa voi joutua uhriksi, liittyy terrorismiin, jossa tavoitteena on aiheuttaa mahdollisimman laajalti kauhua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Breivikin teosta voi sen sijaan löytyä kiinnekohtia sisällissotien kaltaisten kriisitilanteiden yhteydessä esiintyneiden yksittäisten joukkomurhaajien tekoihin.

Nykyaikaa ajatellen Norjan tragedialla on kuitenkin yhtymäkohtia epäselvempään kategoriaan väkivaltaisia tapahtumia, joita voi luonnehtia ”kulttuurisesti mahdottomiksi”.

Tähän ryhmään kuuluu pääministeri Olof Palmen murha 28.2.1986 ja muutkin poliittiset murhat, esimerkiksi Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh 11.9.2003. Kaikki muistavat tyrmistyksen Palmen murhan jälkeen.

Tällaisten tekojen piti olla mahdottomia pohjoismaisessa demokraattisessa hyvinvointivaltiossa. Mutta sitä ne eivät olleet. Tässä kohdassa myös Suomi astuu kuvaan: Itse asiassa myös Suomen koulusurmat ja Myyrmäen pommi-isku voidaan liittää samaan ryhmään.

Ei niitäkään voinut ennalta aavistaa hyvinvointi-Suomessa, ja vaikea niitä on jälkikäteenkään selittää.

Vaikka murhien taustalla on kiistatta pahasti häiriintyneitä yksilöitä, ei pelkästään yksilön kautta tehty tarkastelu anna vastausta siihen, mikä lopulta johti tekoihin. Rikollisuutta esiintyy kaikissa yhteiskunnissa aina jossain muodossa ja laajuudessa, mutta jotkut rikokset ylittävät käsityskykymme.

Saattaa olla helppo ymmärtää perinteisiä ja uusiakin rikoksia, mutta ei millaisia tekoja tahansa.

Tulevaisuuden näkökulmasta on erityisen kiinnostavaa tarkastella, miten Utöyan murhiin on reagoitu. Breivikin oikeudenkäynti herätti paljon huomiota ja keskustelua muun muassa oikeusvaltion periaatteiden noudattamisesta törkeimpienkin rikosten käsittelyn yhteydessä.

Kuitenkaan tekoon ja rankaisemiseen johtavaan prosessiin keskittyvä juridiikka ei voi ratkaista kulttuurin syvärakenteen peruskysymyksiä. Sen vuoksi se, miten tällaiset tapaukset estettäisiin tulevaisuudessa, on äärettömän paljon vaikeampi kysymys. Juuri se edellyttäisi analyysiä rikosten syistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tyypillinen ja ymmärrettävä reaktio yllättäviin surmatöihin eri valtioissa on ollut viranomaisselvitysten teettäminen. Niiden kautta on kerätty runsaasti tietoa ja saatu joitakin konkreettisia muutoksia lainsäädäntöön, Suomessa muun muassa aseenkantoluvan kiristyksiä.

Hyvä näin. Mutta onko tämä ollut riittävää?

Valitettavasti laajemmat ja kunnianhimoisimmat tutkimukset, joissa olisi yritetty pohtia kansainvälisten vertailujen ja historian kautta kulttuurin syvärakenteita, ovat jääneet tekemättä, tai ne eivät ole riittävällä painoarvolla nousseet julkiseen keskusteluun.

Mikä selittää verilöylyjä maailman vahvimmissa demokratioissa on edelleen kysymyksenä kuin avoin haava.

Yksi tutkimuksen suunnista olisi selvittää, mitkä olivat ja ovat Breivikin aatteellisia viiteryhmiä. Kenen ajatukset inspiroivat häntä ja keiden kanssa hän jakoi ajatuksiaan? Tätä kautta törmätään muun muassa äärioikeistolaisiin ja islamofobisiin ajatuksiin.

Seuraava askel olisi kysyä ja tutkia, mikä synnyttää ja vahvistaa tällaisia ääriajatuksia demokraattisissa oikeus- ja hyvinvointivaltioissa. Tutkimuksen tarpeen ohella tällaiset tapaukset on joka tapauksessa aiheellista kirjata muistamisen politiikan tärkeisiin kohteisiin.

Voi olla, että menneiden tragedioiden syitä ei kyetä selvittämään, eikä niistä siksi voida oppia. Mutta erityisesti juuri sen vuoksi niistä on kerrottava myös tuleville sukupolville.

Kirjoittaja on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.