Tutkimus on tärkeä pohja maatalouden ilmastotalkoille
PUHEENVUORO
Suomen maatalous on tärkeä elinkeino kansallisen ruokakulttuurin, elintarviketeollisuuden ja huoltovarmuuden kannalta. Kuluttajat ovat toistuvasti ilmaisseet ostopäätöksillään halunsa syödä kotimaista ruokaa.
Maatalous ja sen maankäyttö tuottavat yhteensä noin 27 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Maataloudelta odotetaan merkittävää ilmastopäästöjen vähentämistä jo vuoteen 2030 mennessä ja erityisesti vuoteen 2035 mennessä, jolloin Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali.
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen tuntuva vähentäminen on pitkän matkan juoksua niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Helppoja, nopeita ratkaisuja on vaikea löytää, mutta pitkän aikavälin mahdollisuudet vähentää maatalouden päästöjä ovat tuntuvat – Suomessa jopa useiden megatonnien CO2-ekvivalentin suuruusluokkaa.
Suomessa tunnistetut keinot isojen päästövähennysten saavuttamiseen liittyvät turvemaiden viljelyyn ja vesitalouteen sekä tehostettuun hiilensidontaan ja viljelymuutoksiin kivennäismailla. Näissä on tieto- ja tutkimusvajeita. Turvemaat tulee aiempaa luotettavammin kartoittaa kokonaisuutena ja todentaa maatilatasolla.
Emme vielä tiedä varmasti sitä, kuinka suurella pinta-alalla ja millä kustannuksella Suomessa on mahdollista perustaa huonotuottoisille turvemaille erityisiä ilmastokosteikkoja, joilla päästään suuriin hehtaarikohtaisiin päästövähennyksiin.
Epävarmuutta ja tietovajetta liittyy myös siihen, missä mittakaavassa ja millä kustannuksella turvemaiden päästöjä voidaan vähentää säätösalaojituksella ja sen eri toteutusvaihtoehdoilla.
Kivennäismaiden hiilensidontaa kehitetään nurmitutkimuksen, muun kasvitutkimuksen sekä taloustutkimuksen yhteistyönä niin, että ilmastovaikutusten ohella viljely monipuolistuu ja maatilojen tuottavuus ja kannattavuus paranevat.
Tutkimusta tarvitaan hiilensidonnan pysyvyyden ja niiden kustannusten todentamiseksi. Päästövähennystoimia turvemailla ja kivennäismaiden tehostettua hiilensidontaa ei ole laajassa mitassa vielä toteutettu Suomessa eikä Euroopassa.
Suomen maataloudessa on edetty oikeaan suuntaan luonnon monimuotoisuuden hoidossa ja vesistökuormituksen vähentämisessä. Maatalouden aiheuttama vesistökuormitus on laskussa lukuun ottamatta Saaristomeren ja Merenkurkun valuma-alueita.
Toimenpiteet, jotka tähtäävät kasvien täsmälannoitukseen ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäämiseen, ovat osoittautuneet toimiviksi. Digitalisaation hyödyntäminen tuo tähän vielä uusia työkaluja.
Kipsin ohella myös metsäteollisuuden sivuvirroista saatavasta maanparannuskuidusta on saatu hyviä tuloksia peltojen ravinnehuuhtoumien vähentämisessä, ja samalla ne tuovat maaperän toiminnoille suotuisaa orgaanista hiiltä peltoon.
Maiseman hoidon ympäristösopimukset, luonnonhoito- ja monimuotoisuuspellot ovat tutkitusti edistäneet luonnon monimuotoisuutta. Edellä mainitut toimet vähentävät osin myös kasvihuonekaasupäästöjä.
Tärkeää on myös se, että EU:n maatalouspolitiikka ja sen kansallinen toimeenpano sisältävät riittävästi ja aiempaa selvästi enemmän kannustimia viljelijöille ilmasto- ja ympäristötoimiin muun muassa kasvavan tulosperusteisuuden kautta.
Ilmastotoimille on myös varattava merkittävä budjetti ja osuus maataloustuista, jotta tehokkaat toimet saadaan laajalti käyttöön. Koska yhteiskunnan toiveet ja vaatimukset maa- ja elintarviketaloudelle ovat monet ja kunnianhimoiset, tutkimuksen on oltava monitieteistä, riittävästi resursoitua ja verkottunutta.
Maatalouden ilmastotoimenpiteet on tehtävä siten, että maatalouden ja ruuantuotannon kannattavuus, monipuolisuus ja huoltovarmuus eivät heikkene vaan vahvistuvat. Tämä ei ole helppo tehtävä.
Tutkimusta kannattaa tehdä yhdessä viljelijöiden ja ruoka-alan yritysten kanssa.
Jatkossa tarvitaan pitemmälle menevää yhteistyötä myös maatalousneuvonnan ja maatilojen liikkeenjohdon kehittämisen kanssa. Tätä edistää osaltaan maatilayritysten osaamisverkosto Agrihubi.
Hiilijalanjäljen pienentämisen tulee osua maatilan johtamisen ydinprosesseihin, jotta työ tuottaa lisäarvoa ja hyötyjä. Koska maatilat ja alueet ovat erilaisia, vaihtoehtoja ja toimintamalleja tulee olla useita.
Ympäristöystävällisiätuotantovaihtoehtoja kehittämällä ja lisäarvoa vahvistamalla saadaan kotimaista elintarviketuotantoa kehitettyä kilpailukykyisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Tutkimuspanostusta tarvitaan sekä alkutuotantoon että lopputuotteiden kehittämiseen.
Kannattavaa ja kestävää maataloutta tarvitaan Suomessa sekä kuluttajien vaatimuksiin, ilmasto- ja ympäristöpolitiikan sekä huoltovarmuuden tavoitteisiin vastaamiseksi. Tavoitteisiin päästään yhteistyöllä ja pitkäjänteisen ja kunnianhimoisen tutkimuksen avulla.
Jaana Husu-Kallio on kansliapäällikkö maa- ja metsätalousministeriössä ja Johanna Buchert pääjohtaja Luonnonvarakeskuksessa.
