Markku Wilenius: Ei muuta kuin kriisistä toiseen
Raa’an ja epätieteellisen yleisarviointini mukaan 60–70 prosenttia otsikoista liittyy tavalla tai toisella pandemian kehittymiseen liittyviin tapahtumiin: mitä poliitikot tai lääkärit sanovat asiasta, milloin uutta lääkettä kehitellään, milloin taas luetaan ihmisten rankoista kokemuksista.
Tapahtumat, joista luemme lehdistä, joita näemme televisiossa tai internetissä tai joista kuulemme sukulaisilta tai kavereilta, ovat vasta jäävuoren huippu. Näiden lisäksi vaikuttaa kolme kerrosta, jotka määrittävät sitä, mitä informaation kautta meille välittyy.
Ensinnäkin hahmottuu trendejä ja muita kehitystä kuvaavia näkymiä. Uusien tapausten määrä laskee tai kasvaa, meillä tai muualla. Uusien virusmutanttien määrä on kasvussa.
Toiseksi monet alueet ja maat ovat hätää kärsimässä huonojen terveydenhuollon rakenteiden kanssa: ei ole sairaalapaikkoja tai tarvikkeita. Seuraa kysymys siitä, olemmeko pystyneet muuttamaan terveydenhuoltomme rakenteita niin, että seuraava pandemia olisi paremmin hoidettavissa.
Kolmanneksi – ja nyt tulee tärkein – seuraa kysymys siitä, olemmeko pystyneet muuttamaan ajatusmallejamme. Onko tämä, kohta puolentoista vuoden mittainen kriisi vaikuttanut siihen, miten me suhtaudumme mahdollisiin mutta epätodennäköisiin kriiseihin, sellaisiin, joista meillä on vain vähän tietoa?
Onko se vaikuttanut siihen, miten suhtaudumme sellaisiin terveysriskeihin, jotka kertaantuvat silloin, kun emme huolehdi omasta hyvinvoinnistamme?
Onko se vaikuttanut tapaan, jolla hoidamme eteen tulevia ongelmia?
Mandariinikiinassa sana ”kriisi” merkitsee mahdollisuutta.
Ajatusmallimme ohjaavat lopulta toimintaamme ja määräävät sen, mitä tapahtumia syntyy. Ajatusmalli pandemian juurella oli se, että villieläinten myynti markkinoilla Kiinassa on ok.
Ajatusmalli on myös se, että viruksen leviäminen ei voi räjähtää tämän tasoiseksi taloudelliseksi ja yhteiskunnalliseksi kriisiksi.
Kriisit ovat oppimisen paikkoja. Mandariinikiinassa sana ”kriisi” merkitsee mahdollisuutta. Mutta mahdollisuus ei toteudu, jos jäämme jumiin vanhentuneisiin ajatusmalleihimme.
Meistä jokaisella on varmasti sellaisia esimerkkejä mielessämme, jolloin olemme ajatelleet, että mitäs jos toi tyyppi todella ymmärtäisi… mutta hän ei ymmärrä, sillä hänen ajatusmallinsa ei anna myöten.
Näen, että pandemia pyrkii uudistamaan ajatusmallimme kolmella tavalla: ensiksikin olemme uudella tavalla ymmärtäneet, mitä tehokkuus meidän maailmassamme tarkoittaa.
Pakottaminen työskentelemään etäällä ja kotiolosuhteissa on tuonut meille ymmärryksen siitä, että suurin osa tapaamisistamme ja matkoistamme voidaan tehdä kotoa ja koneen välityksellä ja säästää huikea määrä aikaa, hermoja ja rahaa.
Toiseksi pandemia on auttanut meitä ymmärtämään, kuinka tärkeitä sosiaaliset suhteemme ovat. Aikaisemmin lienemme ottaneet itsestäänselvyytenä sosiaalisen vuorovaikutuksen, erityisesti sen, joka tulee meille työpaikkojemme kautta.
Kolmanneksi pandemia on tuonut esiin maailmamme ja oman terveytemme haavoittuvaisuuden. Olemme ehkä ajatelleet, että oma hyvinvointimme on turvattu järjestetyn yhteiskunnan avulla – että olemme turvassa, varsinkin silloin, jos olemme syntyneet Suomeen.
Pandemia on herättänyt meidät huomaamaan, että näin ei ole. Meidän on itse otettava vastuu elämästämme ja hyvinvoinnistamme, vahvistettava itseämme ja ruumistamme.
Mutta ennen kaikkea, meidän on uudistettava ajatusmallejamme vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita. Vanhoilla ajatusmalleilla ei pääse muuta kuin kriisistä toiseen.
Kirjoittaja on Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori ja Dubain tulevaisuusakatemian dekaani. Hän on myös Unescon planetaarisen tulevaisuuden professori.
