Aliot

Turkulaisen ”Tunturirykmentin” erikoinen sotatie alkoi 80 vuotta sitten

Turkulaisten tykki tositoimissa Jäämeren rantakallioilla.
Turkulaisten tykki tositoimissa Jäämeren rantakallioilla.

ALIO

Jalkaväkirykmentti 14 perustettiin Turussa 17.6.1941. Kun maan johto pelkäsi Neuvostoliiton miehittävän Ahvenanmaan, laivattiin rykmentti 21.6. Turun ja Uudenkaupungin satamista Ahvenanmaalle. Operaatio Kilpapurjehdus oli alkanut.

JR 14 oli alistettu Ahvenanmaan puolustuksesta vastaaville merivoimille. Rykmentin vahvuus oli 2705 miestä. Miehityksen uhkan väistyttyä rykmentti palasi kahden viikon jälkeen takaisin Turkuun. Sen III pataljoona jäi vielä miehitysjoukoiksi Ahvenanmaalle marraskuun loppuun, jolloin se siirrettiin Hangon rintamalle.

JR 14:n I ja II pataljoonan miehet olivat 7.7. härkävaunuissa matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Toijalasta jatkettiin Riihimäelle, jossa rykmentin komentaja eversti Lennart Hannelius sai Päämajasta käskyn: JR 14 siirtyy Rovaniemelle, jossa se alistetaan saksalaiselle AOK:lle. JR 14 taisteli kenraalieversti Eduard Dietlin vuoristoarmeijakuntaan kuuluvan 2. Vuoristodivisioonan vahvistuksena.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rovaniemeltä miehet ja kalusto siirrettiin saksalaisilla kuorma-autoilla Petsamoon. Vain harva mies oli käynyt Lapissa, niinpä Lapin maisemissa ja kesässä riitti ihmettelemistä. Parkkinaan saavuttiin 12.7. ja rykmentin II pataljoona asettui puolustukseen Maattivuonon-Muotkavuonon väliselle kannakselle. Kannas on noin 6-7 kilometriä leveä ja sen lounaispuolella kohoaa karu ja kivinen Mustatunturi. Vastakkaisella Kalastajasaarennolla oli noin rykmentin vahvuinen vihollinen.

Koskaan aikaisemmin suomalaiset sotilaat eivät olleet taistelleet tällaisessa maastossa. Sota Jäämeren äärellä paljailla kallioilla oli taistelua kranaattien ja kivensirujen viuhuessa ja ainoana suojana saattoi olla muutama kivenlohkare. Kaikki piti kuljettaa linjoille kantamalla taikka hevosilla suurimmaksi osaksi avoimessa kalliomaastossa.

Heinäkuun puolivälistä alkaen JR 14 varmisti saksalaisten vasemman sivustan venäläisten hyökkäyksiltä Jäämereltä ja Kalastajasaarennolta. Sen I pataljoona kärsi 18.7. raskaat tappiot osallistuessaan saksalaisten hyökkäykseen Litsavuonolle. Kaikkiaan rykmentti menetti Petsamossa noin 120 miestä kaatuneina ja paljon enemmän haavoittuneina.

Jäämerellä lähellä Karhusaarta seilanneilta kahdelta lentotukialukselta lähteneet brittikoneet pommittivat 30.7.1941 Liinahamarin satamaa, jonka lähellä yksi turkulaisten majoitusalueista sijaitsi. Brittilaivue menetti kolme konetta ja neljä vaurioitui.

JR 14 lienee ainoa suomalainen joukko-osasto, joka taisteli jatkosodan aikana länsiliittoutuneita vastaan. Petsamon pommitusten aikana Suomen ja Iso-Britannian diplomaattisuhteet olivat vielä voimassa. Britannia julisti Suomelle sodan vasta itsenäisyyspäivänämme 1941.

Kenraali Hj. Siilasvuo oli useaan otteeseen pyytänyt avukseen lisää suomalaisjoukkoja, kun metsätaisteluihin tottumattomien saksalaisten hyökkäys Kiestingin suunnalla ei sujunut. Hän sai avukseen lokakuussa 1941 vain vajaalukuisen JR 14:n. Marraskuun 1941 suurtaisteluissa Kiestingissä rykmentti menetti paljon miehiä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toukokuussa 1942 rykmentin komentajaksi nimitettiin everstiluutnantti Albert Ravila. Kesäkuussa 1942 rykmentti siirtyi etelämmäksi Röhön tien lohkolle Uhtualle ja seuraavana syksynä Jyvälahteen. Rintama muodostui harvaan olevista 10-30 miehen kenttävartioista, joiden välit päivittäin partioitiin. Vajaamiehisestä rykmentistä muodostettiin keväällä 1944 erillinen pataljoona 11 (ErP 11).

Sadat miehet olivat jo kaatuneet ja haavoittuneet. Leskien ja orpojen tukemiseksi syntyi ajatus rakentaa vienalaisen tyylin mukainen asevelitalo. Ensimmäiset hirret pystytettiin tammikuussa 1943 Uhtuan Hukarin tukikohdan Valkolammen rannalla.

Alikersantti Reino Riikonen oli piirtäjä ja taiteilija, joka hahmotteli talon piirustukset. Hän suunnitteli myös edelleen Honkapirtillä käytössä olevat kalusteet. Riikosen suunnitelman pohjalta rakennusmestari Aimo Kajanen teki rakennuspiirustukset ja johti rakennustyötä. Samaan aikaan oli Turussa perustettu aseveliyhdistys, joka sai kaupungilta vuokratontin Ruissalosta. Kesällä 1943 alkaneen talon pystytyksen hoitivat pääasiassa lomalla olevat rintamamiehet sekä kotiutetut vanhemmat ikäluokat. Tarvikkeet saatiin lahjoituksina.

Talon viimeistelytöihin tuli keskeytys, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan Kannaksella kesäkuussa 1944 alkoi. Loppusyksyllä 1944 talo kuitenkin saatiin valmiiksi vaikeasta tarvikepulasta huolimatta. Rauhansopimuksen perusteella aseveliyhdistykset piti lopettaa. Myös kaikki sotasaalis piti palauttaa Neuvostoliitolle – valvontakomissio valvoi tätä tarkasti.

Honkapirtti onnistuttiin neuvotteluilla siirtämään Turun kaupungin haltuun keväällä 1945. Tästä kiitos kuuluu tiettävästi ainakin silloiselle Turun ja Porin läänin maaherra Wilho Kytälle ja rykmentin valistusupseerille, myöhemmälle hovioikeudenneuvos Olavi Santalahdelle sekä Turun kaupunginvaltuustoon ja hallitukseen nousseelle Paavo Aitiolle. Sodan jälkeen Honkapirtti on näytellyt tärkeää osaa JR 14:n veteraanien kokoontumispaikkana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua ErP 11 siirrettiin kesäkuussa 1944 Laatokan Karjalaan Suojärvelle, josta se suuria menetyksiä kärsien vetäytyi Vuonteleen, Aittojoen ja Ägläjärven kautta Tolvajärvelle. Aselevon solmimisen jälkeen pataljoona siirtyi Ilomantsiin rajavalvontatehtäviin ja vasta marraskuussa 1944 juna toi jäljelle jääneet miehet Turkuun, jossa heidät kotiutettiin.

Jalkaväkirykmentti 14, jossa taistelivat monien turkulaisten isät ja isoisät, teki laajan kierroksen silloisen Suomen ympäri. He taistelivat Jäämeren suojattomilla kalliorannoilla ja tuntureilla sekä Euroopan suurimmissa Vienan erämaissa. He näkivät ja kokivat enemmän kuin minkään muun joukko-osaston sotilaat Suomen puolustamisen erilaisia olosuhteita ja ympäristöjä. He joutuivat kehittämään sopeutumiskykyään selviytyäkseen haasteista, jotka poikkesivat täysin kotiseudusta ja rauhanajan sotilaan koulutuksesta.

Kirjoittaja on Jalkaväkirykmentti 14 Perinnekillan jäsen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.