Vanhempien ansaittu piina?
ALIO
Lasten kesälomat lähestyvät ja eri medioissa julkaistaan asiantuntijoiden haastatteluja siitä, minkä ikäisen lapsen voi jättää päiväksi yksin kotiin ja mitä valmisteluja tätä varten kannattaa tehdä. Monien vanhempien kesä alkaakin puristavalla stressillä; miten täyttää turvallisesti pienen alakouluikäisen kesälomapäivät?
Lapsiperheiden ratkaisemattomassa yhtälössä vanhemman normaalipituisen loman ja lapsen kesäloman välinen miinussaldo on vähintään viikkojen pituinen. Miinukselle jäädään tuplasti enemmän niissä perheissä, joissa vain yksi vanhempi vastaa arjesta, tai perheissä, joilla ei ole kattavia sosiaalisia verkostoja, tai ylipäänsä mahdollisuutta pitää kesälomaa.
Tilanne on jokavuotinen ja tuttu, mutta jostain syystä siihen ei saada aikaan pysyviä ja hyviä ratkaisuja. Yhdessä kesässä pienestä esikoululaisesta, jonka päivien toimivuudesta ja turvallisuudesta on vastannut joukko varhaiskasvatuksen ammattilaisia, tulee koululainen, joka selviää (loma)päivistään omatoimisesti ja yksin.
Lapset ovat yksilöitä, mutta pienelle alakouluikäiselle kokonainen päivä ilman aikuista on liian pitkä aika. Iästä riippumaton perussääntö on, että jos lapsi pelkää yksinoloa, hän ei ole siihen valmis. Sisäinen turvattomuuden tunne, jota yksinjäävä lapsi saattaa kokea, voi jättää kehitykseen pysyviä jälkiä.
Pelkäävien lasten vanhemmat jäävät kuitenkin huolineen yksin. Suomessa arvostetaan lapsen varhaista itsenäistymistä ja lapsi, joka osoittaa tarvitsevuutta tai riippuvuutta, saattaa herättää ärtymystä ja huolta. Tosiasiassa pienen alakouluikäisen yksinolon pelkoa poistamaan ei tarvita ammattilaisen konsultaatiota, vaan turvallinen aikuinen arkea turvaamaan.
Pelko ei ole ainoa yksinäisten lomapäivien haittavaikutus. Tekemisen puute ja sen aiheuttama turhautuminen, turvallisuusriskit kotona, lähiympäristössä ja/tai netissä, sisaruussuhteiden tulehtuminen sekä vanhempien jatkuva huoli yksinpärjäävästä lapsesta, kuormittavat koko perhettä. Suurimpaan prässiin joutuvat ne vanhemmat, joiden lapsilla on erityishaasteita kehityksessään, diagnoosilla tai ilman.
Monet kunnat tarjoavat onneksi päiväleirejä ja muuta ryhmätoimintaa lapsille kesän ajaksi. Osalle lapsista ne ovat toimiva vaihtoehto ja tarjoavat mielekästä tekemistä sekä turvaa yksinäisiin päiviin.
Ujoimmille ja sosiaalisissa tilanteissa varautuneimmin toimiville lapsille päivittäiset uudet tilanteet ja vaihtuvat lapsiryhmät saattavat kuitenkin olla hyvin kuormittavia ja stressaavia kokemuksia, joihin on vaikea pakottaa.
Toimivista lähiyhteisöistä voi löytyä toisille vanhemmille apua. Eniten lähiyhteisönsä tukea tarvitsisivat ne perheet, joilla kontakteja muihin on vähän ja joiden on syystä tai toisesta vaikea lähestyä muita, tai pyytää apua toisilta.
Pelkällä talkoohengellä ei kuitenkaan ratkaista pienten koululaisten yksinolosta aiheutuvia riskejä ja kuormitusta perheissä, vaan ikuisuuskysymykseen täytyy löytää pysyviä rakenteellisia ratkaisuja.
Lapset ovat kesälomansa ansainneet. Jotta lomasta olisi lapsen hyvinvoinnille myönteisiä seurauksia, olisi hänen voitava levähtää, rentoutua ja olla ottamatta vastuuta ikäänsä kuulumattomista asioista. Myös vanhemmat ansaitsevat työrauhan ilman kroonista stressiä siitä, miten lapset pärjäävät.
Asiantuntijoiden vinkit lapsen yksinolon helpottamiseksi kannattaa lukea, mutta yhteisötason ongelmia ei voi kutistaa yksittäisen lapsen tai perheen ongelmaksi.
On väärin, että perheet kantavat vastuun siitä, miten lapsista huolehditaan yli kahden kuukauden ajan koulujen ollessa suljettuna. Jos yhteiskunnassa lasten ja perheiden hyvinvointiin halutaan panostaa, on taattava kaikille pienille alakouluikäisille kesäloman aikana ohjattua päivätoimintaa.
Kirjoittaja on auttavien puhelinten päällikkö Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.
