Elämänkatsomus ja draaman keinot
PUHEENVUORO
Kuvitteellinenkin tarina voi olla syvästi totta – kukapa ei olisi eläytynyt esimerkiksi satujen maailmaan. Tarinat ovat ihmiskunnan henkistä pääomaa ja myös uskonnon äidinkieli. Tarinoissa elää koko inhimillisyyden kirjo, jännitteet, ristiriidat ja konfliktit, joita hyödynnetään myös draamakasvatuksessa.
Draamatyöskentelyn vaikuttavuus ja kiinnostavuus syntyy tarinan, roolien, ryhmäläisten ja todellisuuden vuorovaikutuksesta. Draamakasvatuksen toiminnalliset työtavat ovat jäsenneltyä leikkiä, jonka kautta tutkitaan elämän ja ihmisyyden ilmiöitä. Draamakasvatusta tutkinut Hannu Heikkinen puhuukin draamakasvatuksen ”vakavasta leikillisyydestä”.
Draamatyöskentelyn tavoitteena ei ole esitys, vaan yhteinen prosessi, jolla on merkitys ja arvo itsessään. Ohjaaja suunnittelee työskentelyä tietoisena siitä, että työprosessin aikana ryhmä luo lopulliset sisällöt ja että loppu on avoin. Eläytyessään siihen, mitä roolihenkilö kussakin tilanteessa tuntee, ajattelee ja toimii, osallistuja sanoittaa samalla omia ajatuksiaan, tunteitaan ja toimintaansa.
Rooleissa eläminen on yhtä aikaa eläytymistä ja etäännyttämistä. Roolin suojassa voi turvallisesti tutkia tilanteita, reaktioita, ajattelu- ja toimintatapoja, jotka tosielämässä ovat itselle vieraita. Draaman kautta voi mennä sisälle itselle vieraaseen maailmaan, toisen ”nahkoihin” ja samalla peilata omaa sisäistä maailmaa.
Rooleihin eläytymällä liikutaan toden ja fiktion rajalla. Draamatyöskentelyllä on yhteisöllinen, sosiaalinen ja taiteellinen ulottuvuus. Siksikin ne soveltuvat hyvin elämänkatsomuksellisten teemojen käsittelyyn.
Martinseurakunnassa useakin meistä työntekijöistä käyttää soveltavaa draamaa osana kasvatus- ja jumalanpalvelustoimintaa. Varsinkin nuoriso- ja rippikoulutyössä muun muassa bibliodraama ja roolipelaaminen ovat vakiintuneita työtapoja.
Esimerkkinä omasta työskentelystä olkoon syksyllä 2017 ohjaamani nuorten ”Veitsimies”-niminen työpajateatteri, jossa käsittelimme asenteita maahanmuuttajiin. Turussa elokuussa tapahtunut terrori-isku lisäsi jo keväällä valitun teeman ajankohtaisuutta.
Työstimme nuorten kanssa pohjaksi turkulaiseen kouluun sijoittuvan lyhyen näytelmän. Päähenkilö Muhammedin, maahanmuuttajanuoren ja hänen suomalaisten koulukavereidensa välille syntyy kateutta, kilpailua ja jännitteitä. Konflikti kärjistyy, jonka seurauksena Muhammed lavastetaan terroristiksi kätkemällä puukko hänen reppuunsa ja ilmiantamalla hänet sosiaalisessa mediassa.
Tutkimme nuorten kanssa vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta ja ennakkoluuloja toiminnallisilla työtavoilla. Haastattelimme roolihenkilöitä roolissaan, uusimme kohtauksia ja loimme vaihtoehtoisia käänteitä ja loppuja.
Kuvittelimme henkilöille ajatusääniä. Loimme tilanteen, jossa Muhammed ja hänet terroristiksi lavastanut koulukaveri kohtaavat tulevaisuudessa.
Omantunnonkujalla jakaannuimme maahanmuuton kannattajiin ja vastustajiin, ja koetimme voittaa kujalla kulkijat puolellemme. Kolmetuntinen työskentely päättyi yhteiseen keskusteluun ja teeman reflektointiin, jonka tarkoitus oli jäsentää koettua ja opittua.
Kasvatustyölle, myös draamakasvatukselle asetetaan aina sekä tietoisia että tiedostamattomia oppimistavoitteita. Koulun tai rippikoulun opetukselle on asetettu viralliset tavoitteet. Oppimista tapahtuu aina, mutta se voi eri ryhmäläisille merkitä eri asioita.
Oppiminen on usein myös jotain muuta kuin mitä opettajan asettamat tavoitteet. Draamatyöskentelyn kautta voi oppia uutta tietoa.
Elämäkatsomuksellisten teemojen käsittelyn kannalta ei kuitenkaan ole kyse vain siitä, mitä asioista pitää tietää tai omaksua. Draamatyöskentely haastaa osallistujan tunnistamaan ajatuksiaan ja tunteitaan, asenteitaan ja ottamaan kantaa.
Eettiset ja elämänkatsomukselliset kysymykset herättävät vahvoja tunteita myös draamatyöskentelyssä. Hedelmällinen jännite syntyykin siinä, ettei työskentelyn lopputulosta voi etukäteen määrittää eikä saada osallistujia ajattelemaan tietyllä tavalla.
Oppimisessa korostuu oppijan autonomia ja samalla hänen vastuunsa omista eettisistä valinnoista. Oppiminen ei ole annetun omaksumista vaan ennen muuta ajatteluun ja kriittisyyteen oppimista.
Draamakasvatus voi kokemuksellisena työtapana antaa hyviä työkaluja tähän prosessiin, jonka tavoite on lisätä ymmärrystä ihmisyydestä ja jossa kysymys on usein paras vastaus.
Kirjoittaja on Martinseurakunnan kirkkoherra ja draamaohjaaja.
