Asumisen tuet on kohdennettava tehokkaasti
ALIO
Suomen nopea kaupungistuminen kasvattaa asuntokysyntää erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla. Samalla yhden tai kahden hengen ruokakuntien määrä jatkaa kasvamistaan ja nostaa pienten asuntojen kysyntää. Asuntotuotanto vastaa viiveellä kasvavaan kysyntään, mikä kohottaa asuntojen myyntihintoja ja vuokria.
Asuntojen hinta- ja vuokrakehitys eriytyy maan eri osien välillä ja yhä enemmän myös kaupunkiseutujen sisällä.
Suomalaisista noin 70 prosenttia asuu omistusasunnoissa. Vuokralla asuu noin 27 prosenttia väestöstä. Suurimmissa kaupungeissa vuokra-asunnossa asuvien osuus on yleensä korkeampi johtuen muun muassa nuorista ja opiskelijoista.
Turun seutukunnalla omistusasunnoissa asuu 66 prosenttia ja vuokra-asunnoissa 30 prosenttia väestöstä. Seutukunnalla vuokra-asunnoissa asuvien määrä on kasvanut markkinaehtoisissa vuokra-asunnoissa erityisesti Turussa, kun omistusasujien määrä on pysynyt vakaana.
Valtio ja kunnat vaikuttavat asuntotuotantoon monin keinoin asuntotonttien kaavoituksesta asuntotuotannon suoraan tukemiseen. Julkinen tuki voi koostua useasta eri tukimuodosta, joita ovat esimerkiksi valtion korkotuet ja takaukset, kunnan edulliset tontit ja valtion pääoma-avustus.
Turussa julkisesti tuettuja, ”kohtuuhintaisia” ARA-vuokra-asuntoja on noin 17 000, eli noin 15 prosenttia kaikista asunnoista. Valtiolla eli veronmaksajilla on noin 19 miljardin euron vastuut pääosin ARA-asuntotuotannosta.
Tuetussa ARA-asuntokannassa valtion ja kunnan tukea kohdentuu myös kotitalouksille, jotka eivät ole tuen tarpeessa. Samalla tuen tarpeessa olevia kotitalouksia joutuu järjestämään asumisensa kalliimmilla vaihtoehdoilla.
Turussa ARA-asuntojen hakijoita on yli 4000, joista erittäin kiireellinen asunnon tarve on kahdeksalla prosentilla hakijoista. Asunnoille, joiden asukkaat valitaan sosiaalisen tarveharkinnan perusteella, on siis tarvetta.
Tähän tarpeeseen voidaan vastata kohdentamalla ja pitämällä nykyinen ARA-asuntokanta tuen tarpeessa olevien asukkaiden käytössä.
Yleistä asumistukea vuokra-asuntoihin Turussa maksetaan lähes 23 000 kotitaloudelle, joista ARA-asunnoissa asuu noin 6 600 ruokakuntaa. ARA-asuntojen vuokralaisista noin 40 prosenttia täyttää tarveharkintaisen yleisen asumistuen ehdot ja noin 60 prosenttia ei ole siihen oikeutettuja.
Kohdentamalla ”kohtuuhintaiset” ARA-asunnot asumistukikelpoisille kotitalouksille voitaisiin sekä alentaa asumistukimenoja että parantaa pienituloisimpien asemaa asuntomarkkinoilla. Samalla edistettäisiin työvoiman liikkuvuutta ja parannettaisiin niin sanottujen matalapalkka-alojen mahdollisuuksia rekrytoida työvoimaa.
Asuntopolitiikan taikasana on ”kohtuuhintaisuus”, jonka sisältöä sitä käyttävät poliitikot ja asuntovirkamiehet eivät syystä tai toisesta halua täsmentää. Edes joulukuussa julkistetussa asiantuntijaraportissa ”Asuntopoliittinen kehittämisohjelma” käsitettä ei uskalleta tai haluta avata.
Sekä tukipolitiikan kohderyhmien että ”kohtuuhintaisuuden” selkeä määrittäminen ovat välttämättömiä, jotta tuet voidaan mitoittaa optimaalisesti suhteessa kohdekotitalouksien tulotasoon ja ”kohtuulliseksi” katsottaviin asumismenoihin. Esimerkiksi korkotukiasunnon vuokran kohtuullisuus on pienituloiselle eri asia kuin keskituloiselle.
Mikäli valtion tuki mitoitetaan pienituloisen mukaan ja asunnot kohdentuvat keskituloisille, muodostuu tukiaste ylisuureksi suhteessa tuen tarpeeseen.
Markkinaehtoisten vuokra-asuntojen osuus on noin 65 prosenttia vuokra-asunnoista. Toimivan vuokra-asuntomarkkinan kannalta on tärkeää, että niin sanotut ARA-tuotantoa saavat yhteisöt eivät kilpaile julkisen tuen avulla yksityisillä markkinoilla syrjäyttäen yksityisiä asuntoinvestointeja.
Tuettujen vuokra asuntojen toteutustapoja tulisikin tarkastella täysin uudella tavalla.
Niitä voitaisiin toteuttaa hankkimalla asuntoja rakenteilla olevasta asuntokannasta kokonaisten talojen rakentamisen sijaan. Toinen tapa olisi toteuttaa vuokra-asuntotuotantoa hankintakilpailutuksin, joissa asuntosijoittajat, -rakennuttajat ja rakentajat tarjoaisivat tuotantoaan ARA-vuokra-asunnoiksi määräajaksi esimerkiksi 10–20 vuodeksi.
Tällaisilla ARA-asuntojen toteutustavoilla ehkäistäisiin asuinalue- ja kiinteistökohtaista segregaatiota sekä voitaisiin kohdentaa tuotantotuki joustavasti niihin huoneistotyyppeihin, joiden tarve on suurin.
Markkinaehtoinen asuntotuotanto vastaa kolmesta neljäsosasta asuntorakentamisesta eli se käytännössä ratkaisee asuntojen ja vuokrien hintatason.
Muun muassa ARA-asuntojen tuotantotavoitteiden nostaminen nostaa aina samalla asumisen hintaa, koska kunnan luovuttaman edullisen tontin hinnan maksavat aina muut asukkaat. Kun tonttimaasta on niukkuutta, jokainen ARA-tuotantoon osoitettu tontti on pois markkinaehtoisesta tuotannosta, mikä nostaa asumisen hintaa.
Asuntopolitiikassa onkin syytä keskittyä asuntotuotannon edellytyksien parantamiseen erityisesti kaavoittamalla lisää asuntojen rakennusoikeutta.
Valtion ja kuntien niukkenevat tukivarat tulee kohdentaa tukimuotoihin, joihin liittyy toimiva, tehokas sosiaalinen tarveharkinta. Asumistukijärjestelmä on periaatteiltaan toimiva ja kustannustehokas tapa tukea pienituloisten asumista.
Asumistukeen liittyy toimiva tarveharkintaisuus sekä tehokas kohdentuminen, ja pienituloinen voi saada sen, asui hän sitten vuokra-, asumisoikeus- tai omistusasunnossa.
Harri Hiltunen on toimitusjohtaja Suomen Kiinteistöliitossa ja Juuso Kallio toiminnanjohtaja Varsinais-Suomen Kiinteistöliitossa.
