Aliot

EU:n elpymistuki on kohdistettava Etelä- ja Lounais-Suomeen

Mauri Pekkarinen
Mauri Pekkarinen

EI

EU:n elpymistuki, ensimmäiset 70 prosenttia, on jaettu jäsenmaille pääasiassa niiden talouden keskeisten tunnuslukujen perusteella jo aikana ennen koronaa. Valitettavasti. Koronan vaikutukset tulevat enemmän esille loppujen 30 prosentin jaossa.

Jäsenmaiden kansalliseen rahanjakoon ei ole määritelty EU:n tukisääntöä, jonka mukaan toimia pitäisi kohdentaa. Jäsenmaiden odotetaan ottavan huomioon alueiden erilaiset tarpeet ja kehitystasot, jotta voidaan varmistaa, että tuen myöntämisessä tasapainotetaan pandemian vaikutuksia pahiten kärsineiden alueiden ja vähiten kehittyneiden alueiden tarpeet.

Lisäksi pitää huolehtia siitä, että rahoitusta ohjataan talouden rakenteita uudistaviin tarkoituksiin.

Mauri Pekkarinen

Europarlamentaarikko (kesk/Alde)

Eero Saarikoski
Ville Niinistö
Ville Niinistö

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KYLLÄ

On selvää, että rahaa ei tule kohdentaa aluetukien tavoin vain eri maiden alhaisemman tulotason alueilla vaan laajemmin hankkeisiin, joiden avulla luodaan hyvinvoinnille edellytyksiä tulevaisuudessa. Koska Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Uusimaa ovat monin tavoin Suomen talouden vetureita, näille alueille painottuvat investoinnit auttavat taloutta kansainvälisessä kilpailussa ja luovat työpaikkoja koko Suomea hyödyttävällä tavalla.

Suomen kansalliseen suunnitelmaan kannattaa ottaa Turun tunnin junan ja lähijunaliikenteen kehittämisen kaltaisia elinkeinohankkeita, jotka hyödyttävät elinkeinoelämää ja vauhdittavat samalla myös joukkoliikenteen edellytyksiä sekä liikenteen päästövähennyksiä. Myös tutkimukseen on ohjattava rahoitusta. Tässä myös Turun seudun korkeakouluilla on merkittävä rooli.

Ville Niinistö

Europarlamentaarikko (vihr/GREENS/EFA)

Janica Ylikarjula
Janica Ylikarjula

EI

EU:n elpymisväline koostuu useasta eri EU:n rahoitusvälineestä ja ohjelmasta. Joissakin niistä on mukana alueellinen näkökulma.

Suurimman osan, noin 70 prosenttia, Suomen saamista EU:n elpymisrahaston varoista muodostaa EU:n elpymis- ja palautumistukiväline. Sen tavoitteena on tukea maiden uudistuksia ja investointeja. Nyt valmisteltavassa Suomen kansallisessa suunnitelmassa pääpainon on oltava talouden uudistumisessa, missä yrityksillä on tietysti merkittävä rooli. Rahanjaossa pitää taata reilu ja avoin kilpailu.

On myös huolehdittava kustannustehokkuudesta ja tavoiteltava suurempia ja vaikuttavampia kokonaisuuksia. Rahoituksella ei pidä paikata budjettirahoitusta, eikä sille tule asettaa alueellisia allokaatioita.

Janica Ylikarjula

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtava asiantuntija

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.