PUHEENVUORO

Jokaista yksilöä ja organisaatiota tarvitaan, kun pyrimme saamaan aikaan positiivisen muutoksen ilmasto- ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Ekotekojemme todellinen vaikutus on edelleen liian pieni ilmastokriisin mittakaavassa. Eikö mikään riitä? Vai onko ongelma kenties siinä, että keskitymme vääriin asioihin?

Tutkijat ovat huomanneet, että usein yksilöinä mielikuvamme omasta toiminnastamme ja sen vaikutuksista värittyvät voimakkaasti. Haluamme nähdä itsemme hyvässä valossa ja sokaistumme kokonaisuudelta tuijottaessamme muutamia yksityiskohtia. Luulemme toimivamme kestävämmin ja ekologisemmin kuin todellisuudessa toimimme, erityisesti, jos identifioimme itsemme ympäristöystävällisiksi toimijoiksi.

Toinen mielen toimintamekanismi on jatkaa investoimista sellaiseen toimintaan, johon olemme jo aiemmin satsanneet paljon aikaa, rahaa tai voimavaroja. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että huomaisimme toimintamme olevan huonosti suunnattua tai toimimatonta. Tässä vain muutama esimerkki mielemme toimintamalleista, jotka hidastavat suuren mittakaavan käyttäytymisen muutoksia.

Monet poliittiset aloitteet ja ympäristökampanjat ovatkin keskittyneet toimintoihin, joita meidän on helpompi muuttaa ilman, että meidän tarvitsee muuttaa niitä osia elämästämme, joihin olemme jo investoineet paljon. Tästä muutamina esimerkkeinä voi mainita kierrätykseen, lamppujen sammutteluun, kaksipuoleiseen tulostamiseen, lihan kulutuksen ja muovipussien käytön vähentämiseen keskittyvät aloitteet. Nämä toimet itsessään ovat hyviä, mutta valitettavasti ne eivät saa aikaan tarvitsemaamme muutosta yhteiskunnallisella tasolla.

Sen sijaan, että käytämme energiamme lukuisiin pieniin tekoihin, olisiko parempi, jos keskittyisimme muutamaan suureen tekoon, joilla on oikeasti vaikutusta?

Organisaatioissamme meidän kannattaa keskittyä muutosten tekemisessä omiin ydintoimintoihimme ja toimintaympäristöömme. Esimerkiksi korkeakoulun kannattaa panostaa ilmastotoimissaan ensisijaisesti opetukseen ja tutkimukseen, eikä välttämättä kierrätyspisteiden lisäämiseen tai tulostuksen vähentämiseen.

Opetuksen kautta korkeakoulu pääsee vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemmin opiskelijoidensa toiminnan ja osaamisen kautta pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen kautta taas voidaan löytää uusia ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Toisaalta suuria vaikutuksia korkeakoulussa – kuten muissakin organisaatioissa – voidaan saada aikaan myös lyhyemmällä aikavälillä esimerkiksi tekemällä radikaaleja muutoksia lentomatkustamiseen tai poistamalla eläinpohjaiset ruokatarjoilut listoilta. Olennaisinta on keskittyä vaikuttavimpiin tekoihin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Mistä sitten voimme tietää, mitkä toimet ovat vaikuttavimpia? Tässä kohtaa kannattaa ottaa avukseen ympäristövaikutusten asiantuntijat sekä viimeisimmät tutkimustulokset. Yksi keino lähteä kartoittamaan vaikuttavimpia tekoja on hiilijalanjäljen ja -kädenjäljen laskeminen. Laskelmat osoittavat, mitkä toiminnot saavat aikaan suurimmat negatiiviset ja positiiviset vaikutukset.

Yksilö tai organisaatio ei välttämättä pysty näihin muutoksiin omin neuvoin. Yritysten osalta omien ilmastostrategioiden rakentamiseen löytyy jo jonkin verran apukeinoja. Tästä esimerkkinä on CarbonWise-projekti, jossa autamme yrityksiä Turussa laskemaan hiilijalanjälkiään sekä tuemme Kupittaan kampuksen toimijoita kehittymään hiiliviisaammiksi.

Yksilöiden kohdalla apua oman ilmastostrategian tekoon löytyy yhtä hajautetusti. Entä jos meille olisikin tarjolla ilmainen kansalaisapu, josta saisi räätälöidysti selkeät askelmerkit vaikuttavimman muutoksen aikaansaamiseksi sekä työkalut tilanteen seuraamiseksi omassa elämässään?

Tarvitsemme apua sekä yksilöinä että yhteisöinä vaikuttavampien muutosten tekoon. Suuret muutokset onnistuvat, kun emme tuhlaa energiaa turhaan. Näin voimme jatkaa elämästä nauttimisesta vailla tarvetta muuttua askeettisiksi ilmastofanaatikoiksi.

Kirjoittaja on ympäristöpsykologian asiantuntija ja hankeasiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu.