Aliot

2020-luvun Suomessa toisilla on liikaa ja toisilla on liian vähän

ALIO

Osallistuva vanhempi, läsnä oleva puoliso, aikaansa seuraava asiantuntija, hyvä ystävä, kiinnostava some-persoona ja kunnostaan huolehtiva kulttuurin kuluttaja – ihmisen arkeen mahtuu monenlaisia rooleja. Vai mahtuuko?

Tiedetään, että usealla elämänalueella toimiminen eli moniroolisuus liittää ihmiset monipuolisesti sosiaaliseen ympäristöönsä, tuo merkityksellisyyttä, lisää käytettävissä olevia voimavaroja ja vahvistaa hyvinvointia. Yhden ihmisen elämään mahtuu kuitenkin rajallinen määrä prioriteetteja.

Suomalaisten palkansaajien elämänsisältöjen painoarvot ovat muuttuneet 2000-luvun aikana. Etenkin naisilla ansiotyö on muuttunut yhä tärkeämmäksi osaksi elämää ja harrastamisen rooli on kasvanut. Silti koti- ja perhe-elämän asema kaikkein tärkeimpänä elämänalueena on säilynyt. Saman ajanjakson aikana elämäämme on vyörynyt uusia ärsykkeitä, sisältöjä, tapoja ja vaatimuksia erityisesti digitaalisten kanavien, esimerkiksi sosiaalisen median kautta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eri elämänalueiden täyttyminen voi aiheuttaa arjen ahtautta ja valintojen pakkoa. Yksittäisten myönteisten päämäärien tavoittelu eri elämänalueilla saattaa johtaa yhä useampien kohdalla käänteiseen tulokseen, jos ajaudutaan ylikierroksille. Miten käy hyvinvoinnille, jos elämä ylikuumenee?

Moni onkin jo hakenut vaihtoehtoisia olemisen ja elämisen tapoja. Mielen ja elämän rauhaa haetaan esimerkiksi keskittymällä luontoon, hengittämiseen tai vaikka kestävään kehitykseen kaiken paljouden keskellä. Kodit konmaritetaan ja organisaatiot leanataan tai tealataan yksinkertaisemmiksi.

Korona on osaltaan vahvistanut tätä yksinkertaistamisen trendiä ohjaamalla asiantuntijat etätöihin, maailmanmatkaajat Lappiin ja ryhmätreenaajat luontopoluille. Ilman koronaakin Suomessa ja muissa maissa on ollut havaittavissa elämän yksinkertaistamiseen liittyviä kehityssuuntia yhä laajemmissa piireissä. Tasapaino on haussa.

Elämän ylikuumentumisvaara ei toisaalta kosketa koko palkansaajaväestöä. Esimerkiksi vastentahtoinen osa-aikatyö ja lapsettomuus ovat lisääntyneet Suomessa. Kaikilla ei ole riittävästi työtä eikä mahdollisuuksia elämänvalintoihin, jotka edellyttävät taloudellisia, psyykkisiä ja muita resursseja.

Kun työelämän osaamisvaatimukset muuttuvat, on merkkejä siitä, että osalla väestöstä suunta on kohti työelämän ulkokehiä ja viilentyvää arkea. Yhteiskuntaan on syntymässä uusia jakolinjoja vanhojen päälle. Ne liittyvät elämäntapoihin, sosiaalisiin suhteisiin ja työelämän tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Työelämä- ja työhyvinvointikeskustelua käydään usein vanhoin termein ja vahvasti yleistäen. Yksilölähtöisyys, universalismi ja 1900-luvun maailmaan kehitetyt ajattelumallit ovat suosittuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos mitataan yksilön tilannetta ja jäsennetään työelämäkenttää yksittäisten riskien näkökulmasta, laajempi kuva ei hahmotu. Ihmisen toiminta on kuitenkin oman aikansa ideaalien ja toimintamallien kyllästämää, ja toimintaa leimaa asemiin ja ammatteihin liittyvät erot.

Kulttuurin muutoksen ja eriarvoistumisen ohella myös itse työn olemus on muuttunut. Kiinnostavan näkökulman Työterveyslaitoksen vaalimaan ”hyvinvointia työstä” -visioon tarjoaa suomalaisiin asiantuntijatyötä tekeviin kohdistunut tutkimuksemme. Siinä havaitsimme, että vanhan maailman voimavaratekijä, työn vahva autonomia, ei välttämättä takaa enää hyvinvointia työssä. Työntekijän ympärille muodostuu erilaisista sidoksista häiriöaltis verkosto, joka ohjaa ja rytmittää toimintaa, vaikka autonomiaa periaatteessa olisikin.

Organisaatioiden hyvinvoinnin edistämisessä ei voida tuudittautua menneen maailman ajattelumalleihin. Hyvinvoinnin haasteet eriytyvät, eikä standardiratkaisuja ole. Olisikin aika nostaa katsetta ja miettiä uudelta pohjalta, miten 2020-luvun hyvinvointi työelämässä ja yhteiskunnassa muodostuu, kun toisilla on liikaa ja toisilla liian vähän.

Yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta olennainen kysymys on, kuinka työn ja muun elämän termostaatit saisi jakamaan tasaisemmin lämpöä kaikille.

Ari Väänänen toimii tutkimusprofessorina ja Minna Toivanen vanhempana asiantuntijana Työterveyslaitoksessa. Aihetta on käsitelty laajemmin Hyvinvointia työstä 2030 -skenaarioraportissa: hyvinvointiatyosta.fi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Tasaarvo
Missä pihvi?
Meni hieman ohi mitä tällä hienoin lauserakentein ja sivistyssanoin varustetulla artikkelilla haetaan. Toista yhteiskuntajärjestelmää tähän varmasti maailman tasa-arvoisimpaan ja sosiaalisesti oikeudenmukaisimpaan maahan? Muuta vastausta en oikein keksi kun artikkeli kerran ei vastauksia anna.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Missä pihvi?
Ihan täysin samaa mieltä! Paljon itsestäänselvyyksiä, ei mitään uutta, ja viesti jäi aivan hämäräksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.