Mielipiteiden kolumnit

Kaksiteräinen miekka

Stefan Wallin
Stefan Wallin

Eduskunta äänesti keväällä selvin luvuin nurin ensimmäisen kansalaisaloitteen, joka oli ylittänyt 50 000 nimen eduskuntakynnyksen. Turkistarhauksen kieltämiseen tähdännyt aloite herätti toki kosolti keskustelua sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella, mutta ei ollut edes lähellä tulla hyväksytyksi.

Lisää on kuitenkin tulossa. Netissä kerätään parhaillaan nimiä kymmeniin kansalaisaloitteisiin, joista ainakin osa tullee saamaan riittävästi allekirjoituksia, jotta ne yltävät suureen saliin asti. Tasa-arvoiseen avioliittolakiin tähtäävä aloite on jo reippaalla marginaalilla ylittänyt vaaditun rajan.

SELVÄÄ ON, että tälle perustuslakiin otetulle uudelle mekanismille löytyi yhteiskunnallista tilausta. Aloitteen voi laittaa alulle kuka tahansa, myös ne, jotka ehkä ovat menettäneet uskonsa politiikkaan, puolueisiin tai jopa äänestämiseen.

Netissä vaikuttaminen ja asioiden virtuaalinen ajaminen on joka tapauksessa tätä päivää. Myös varsin erikoisten asioiden puolesta (tai niitä vastaan) on mahdollista kerätä ainakin kourallinen nimiä. Joku haluaa tehdä aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisen teloituspäivästä virallisen liputuspäivän, toinen vapauttaa sähkösavukkeiden myynnin kun taas kolmas haluaa kieltää mopoautot ja neljäs saada lehtien lööpit pois lasten silmistä. Tällaisia aloitteita löytyy osoitteessa kansalaisaloite.fi

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samalla sopii pohtia vakavasti, miten kansalaisaloite-instituution käy, jos se vähitellen muuttuu erääksi pelleilyn muodoksi? Ja mitä tapahtuu tämän suoravaikuttamisen kanavan maineelle ja merkitykselle, jos aloite toisensa jälkeen saa kyllä yli 50 000 nimeä taakseen, mutta joutuu jyrän alle joko eduskunnan valiokunnassa, suuressa salissa tai molemmissa?

”Miten kansalaisaloite-instituution käy, jos se vähitellen muuttuu erääksi pelleilyn muodoksi?”

Näin saattaa käydä melko monessa tapauksessa, etenkin, jos aloitteen päämäärä on selvästi ristiriidassa voimassa olevan hallitusohjelman kanssa eivätkä hallituspuolueet suostu joustamaan, vaikka aloitteella olisikin hirmuinen määrä nimiä takanaan.

Huonompaa menestystä on helppo povata myös niille aloitteille, jotka kerta kaikkiaan eivät ole käytännössä toteuttamiskelpoisia, tarkoittaisivat huomattavia lisämenoja tai muuten vaan sotivat reaalipoliittisen valtavirran edustamaa arvomaailmaa vastaan. Syy voi siis olla puhtaasti itse aloitteessa, ei eduskunnassa.

JOS USEIMMAT aloitteet tulevaisuudessa kompastuvat enemmän tai vähemmän omaan mahdottomuuteensa voi pian osoittautua, että tämä uusi vaikuttamisen mekanismi on susi, joka alkaa toimia itseään vastaan ja tuottaa lähinnä pettymyksiä. Siksi kansalaisaloite on todellisuudessa kaksiteräinen miekka.

Varmaa on vain se, että perinteinen tapa säätää tai muuttaa lakeja hallituksen esityksen tai kansanedustajan tekemän lakialoitteen kautta tulee pitämään kutinsa. Äänestämällä omaa arvomaailmaa edustavaa ehdokasta pääsee siis jatkossakin parhaiten vaikuttamaan siihen, miten maata lailla rakennetaan.

Stefan Wallin

Kirjoittaja on turkulainen Rkp:n kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (24)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Marjaleena
Ota vakavasti
Kansalaisaloitteessa ei ole kysymys pelleilystä. Esimerkiksi ruotsin valinnaisuus on asia, johon pyritään tosissaan. Pelkäät ilmeisesti sitä keskustelua, joka aiheesta joka tapauksessa syntyy. Suomihan on varsin yksikielinen. Virallinen kaksikielisyytemme on kulissi, joka saattaa sortua rytinällä. Viisiprosenttisen ruotsinkielisen väestöryhmän voimat eivät riitä sen pystyssä pitämiseen. Ei auta, vaikka kuinka vähättelet kansalaisaloitteen mahdollisuuksia. Ruotsin kieli on 95-prosenttisesti suomenkielisessä maassamme joka tapauksessa liukkaassa alamäessä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Varissuon vatupassi
Vast: Ota vakavasti
Ei kukaan varmaan vähättele noita kansalaisaloitteiden aiheita, mutta miksi meillä on demokraattiset vaalit, joissa me valitsemme edustajat edustamaan meitä, kun sitten kuitenkin pitäisi antaa kansalaisille päätösvaltaa suoraan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Marjaleena
Vast: Ota vakavasti
Kysyin asiaa parilta kansanedustajalta, jotka vastasivat, että yksittäinen kansanedustaja voi kyllä tehdä lakialoitteen, mutta tällainen kansalaisaloite, jonka takana on vähintään 50 000 nimeä, on painoarvoltaan ihan toista luokkaa. Määrä alkaa olla ruotsin kohdalla jo ylitetty, mutta keräystä jatketaan. Siksi Wallin näyttää säikähtäneen. Se merkitsee liukumäkeä kohti virallisesti yksikielistä Suomea. 95 % kansasta on suomenkielistä. Wallin pelkää, että koko kaksikielisyyden kulissi sortuu. Niinhän se tekeekin ennemmin tai myöhemmin. Nyt näyttää siltä, että ennemmin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Marja vaan
Vast: Ota vakavasti
Kiito Marjaleena, että tuot esille kansalaisaloitteen vapaasta kielivalinnasta.

Stefan Wallin jättää tahallaan mainitsematta juuri sen, koska RKP on manipuloinut hallitusohjelmaan ruotsin kielen aseman vahvistamisen, vaikka juuri kielilakien muuttaminen toisi säästöä nykyiseen valtiontalouden ahdinkoon.

Nykyisen eduskunnan ja kansalaisten enemmistö on vapaan kielivalinnan kannalla, joten toivossa eletään ja ääniä kerätään hyvän asian puolesta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Suoma
Kansalaisaloitteen vaikutuksia
Kansalaisaloite vapaasta kielivalinnasta ja virkaruotsin poistamisesta tuo sekä yksilöille että koko yhteiskunnalle huomattavat säästöt.

Stefan Wallinin olisi kannattanut mainita kolumnissaan, että Ruotsi on muuttanut kielilakejaan juuri taloudellisiin seikkohin vedoten. Siellä ei ole varaa pitää muita kansalliskieliä kuin ruotsi. Muut kielet ovat saaneet vähemmistökielen aseman.

Näin pitää menetellä myös Suomessa. Meillä pääkieli on suomi, koska se on enemmistön (95%) äidinkieli. Kallis kahden kansalliskielen malli on historiallinen jäänne, josta RKP pyrkii pitämään kynsin hampain kiinni.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa asia tulee olemaan yksi tärkeimmistä vaaliteemoista!

Kansalaisaloitteella on monenlaisia vaikutuksia!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kielitaidosta on aina hyötyä
Vast: Kansalaisaloitteen vaikutuksia
Käsite pakko ruotsi on oikeasti raflaava. Mitenkän Sveitsissä, jossa on kolme virallista kieltä asiaan suhtaudutaan. Muitakin esimerkkejä on Euroopassa runsaasti. Kyllä Suomessa pitää ottaa järki käteen ja lisätä kielivalikoimaan pakko venäjä, pakko englanti, pakko saksa, pakko arabia ja pakko Saamen kieli. Onneksi ei raumalaissi jaarituksia tarvitse kenenkään pakolla opiskella. Se olkoon se meidän vähemmistökieli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
50 500 50000 500000 5milj
Vast: Kansalaisaloitteen vaikutuksia
Ymmärrätkö mitä tuo oikeasti tarkoittaa? Esim. kun Ruotsissa pudotettiin muut kielet kustannussyistä vähemmistökielten asemaan, se tarkoittaa samalla myös tiukkaa pakkoa ruotsia myös Suomesta Ruotsiin muuttaneille suomalaisillekin. He eivät saa kohta mitään palveluja äidinkielellään, vaan joutuvat selvitymään kielipuolina ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Meillä Suomessa venäläiset ovat kasvava ryhmä jotka kohta pystyvät kerämään toiset 50 000 nimeä oman kielensä puolesta. Ehkäpä Wallin tarkoitti tätä. Siispä kansalaisaloitteen minimimääräksi pitää nostaa 500 000 oikeaksi todistettua (esim. pankki- tai netpostitunnuksilla) annettua todennettua nimeä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Onmyoji
Edustajat ja Vakavuus
Kansalaisaloitteissa kyse on myös siitä, että siinä ei ole kyse eri puolueiden välisistä 'sopimuksista' siitä, mitä laeista päätetään hallituksessa. Kansalaisaloitteissa ei ole lisäksi "väärän" puolueen leimaa, vaan normaalien myös äänestävien kansalaisten mielipide. Allekirjoittanut esimerkiksi kyllä katsoo tarkkaan seuraavaa ehdokasta valitessaan että miten kävi tasa-arvoisen avioliittolain äänestyksen kanssa. En siis vain kuuntele lupauksia tulevasta käyttäytymisestä vaan vertaan sitä menneeseen käytökseen.
Kansanedustajilla on edelleen päätösvalta. Ikävää että he kokevat Kansalaisaloitteet näin ikävän kiusallisina. Wallinista itsestään ja ruotsinkielisyydestä sanon että itse pidän siitä että osaan puhua myös ruotsia ja kaksikielisyys on mielestäni hienoa. Purkaisin vain sen pakon, jolloin kiihkomielisimmiltä katoaisivat aseet.. ja ehkä ruotsin kielestä tulisi pikku hiljaa hyväksytty osa maamme menneisyyttä ja siten osa nykyisyyttä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Demokratiaa
Vast: Vast: Ota vakavasti
Meillä on demokraattiset vaalit, koska jokaiseen yksittäiseen kysymykseen ei voida ainakaan vielä kysyä jokaisen kansalaisen mielipidettä. Mutta siitähän demokratiassa on kyse, että kaikki saavat vaikuttaa! Vaalit eivät ole demokratian korkein huipentuma, vaan käytännön kompromissi. Todellista kehitystä ei ole vallan keskittäminen muutamille edustajille vaan jakaminen todella kaikille. Nykytekniikka mahdollistaa yhä useamman mielipiteen kuulemisen yhä useammassa asiassa, mikä on loistava asia demokratian kannalta. Poliitikkojen tehtäväksi jää esim. kompromissien etsiminen toisinaan keskenään ristiriitaisten kansalaismielipiteiden välillä (esim. halutaan verot alas mutta samalla paremmat julkiset palvelut).

Lisää