ALIO

Tarton yliopiston arkeologian professorin Valter Langin tuore teos itämerensuomalaisten etnohistoriasta on saanut sekä suomalaisilta että virolaisilta asiantuntijoilta poikkeuksellisen kiittäviä, jopa ylistäviä arvioita. Näissä kritiikeissä vilisee sellaisia adjektiiveja kuin käänteentekevä ja kiehtova.

Kun perehtyy Langin vankkaan kirjaan Homo Fennicus (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020), ulkopuolinenkin voi yhtyä asiantuntijoiden luonnehdintoihin. Myös Turun yliopistossa tutkijana ja opettajana vierailleen akateemikko Langin kynästä on lähtenyt tutkimus, jota heti ilmestymisensä jälkeen sopii luonnehtia klassikoksi niin itämerensuomalaisten etnohistoriaa kuin laajemmin ottaen arkeologiaa käsittelevässä kirjallisuudessa.

Ei ihme, että Homo Fennicus alkaa jo nyt olla hyvinkin tunnettu arkeologiaa vain harrastuksena seuraavienkin parissa. Suomennoksen esipuheessa Lang kertoo yllättyneensä, että hänen vironkieliseen kirjaansa kiinnittivät Suomessakin oitis huomionsa myös monet tavalliset, historiasta kiinnostuneet ihmiset.

Peruskysymyksiä kirjasta hahmottuu kolme: Mistä suomalaiset tulevat? Minne suomensukuisten kansojen juuret ulottuvat? Mitä kieli, geenit ja arkeologia kertovat itämerensuomalaisten historiasta?

Homo Fennicus – itämerensuomalaisten etnohistoria johdattaa lukijan esihistoriaan, suomalaisten alkukodin jäljille. Yhden alkukodin sijaan Lang löytää esihistoriasta monia itämerensuomalaisten kulttuurien ja yhteisöjen syntysijoja.

Mukaansatempaava ja kiehtova teos perustuu uusimpaan genetiikan, kielitieteen ja arkeologian vahvistamaan tietoon. Käsitys Itämeren alueen ja pohjoisen Euraasian kulttuurien ja kielten varhaisimmasta historiasta täydentyy jatkuvasti, kun eri tieteenalojen tutkimusmenetelmät kehittyvät. Museoiden vanhoista kokoelmista Suomesta, Virosta ja muualtakin löytyy kaiken aikaa lisää käyttökelpoisia aineistoja arkeologian, genetiikan ja vaikkapa isotooppigeologian uusille analyysimenetelmille.

Tarkasteluun nousee esimerkiksi kielitieteen perustalta ihmisten ja kotieläinten menneisyys Euraasian taigalla ja tundralla. Kuva ihmisten ja eläinten muuttoliikkeistä sekä yleisestä kulttuurikehityksestä täydentyy yhdistelemällä eri tieteenalojen tuloksia.

Käsitteet ja oppisanat etnogeneesi ja etnohistoria viittaavat kansojen muodostumisen ja varhaishistorian tutkimukseen. Aihepiiriin on virinnyt laajaa kiinnostusta niin kielentutkijoiden kuin arkeologien, historioitsijoiden ja geneetikkojen piirissä. Lang puhuu suoranaisesta vallankumouksesta genetiikassa ja siihen liittyvillä tieteenaloilla.

Kansojen ja kielten muodostumisen tutkiminen on Langin hauskan ilmauksen mukaan ”torkkunut kielitieteen ja arkeologian helmassa” ja mullistunut genetiikan nykyisissä edistysaskeleissa.

Virolaista kirjallisuutta paljon suomentaneen Hannu Oittisen käännös on vironkielisen alkuteoksen muokattu ja täydennetty laitos.

Lang kertoo, että jo viikinkiajalla itämerensuomalaisilla alueilla oli muodostunut neljä kulttuuriryhmää: Pohjois- ja Länsi-Viro, Etelä-Viro, Lounais-Suomi sekä Liivi. Lisäksi Etelä-Viro yhdessä Pohjois-Latvian kanssa oli alkanut kehittyä itsenäiseksi kulttuurialueeksi jo aikaisemmin, todennäköisesti esiroomalaisella rautakaudella. Ryhmät vastaavat pohjoisviron, eteläviron, lounaissuomen ja liivin murteita ja kieliä.

Nykyisten virolaisten geneettinen perimä on johdettavissa pronssikauden lopussa ja rautakauden alussa Virossa asuneeseen yhteisöön. Mutta kysymys siitä, erosiko itämerensuomalaisten perimä naapureistaan, kaipaa Langin sanoin yhä tarkentamista.

Mielenkiintoista on sekin, että niihin lukuisiin suomalaisiin, joihin Lang kirjansa eri käänteissä viittaa, kuuluu Maarian pappilassa varttunut ja Turussa koulunsa käynyt arkeologi A. M. Tallgren (1885–1945). Turkulaislähtöinen Tallgren työskenteli Tarton yliopiston ensimmäisenä arkeologian professorina 1920-luvun alussa.

Satojen Homo Fennicuksessa mainittujen esinelöytöjen paikkoihin kuuluu puolestaan muiden muassa Liedon Vanhalinna.

Kirjoittaja on turkulainen toimittaja ja kriitikko, joka on julkaissut muun muassa teoksen Kirjojen Turku.