ALIO

Maailma, jossa elämme, on monin tavoin parempi ja turvallisempi paikka kuin koskaan ennen. Suhteessa väkilukuun yhä harvempi ihminen kuolee sodassa, yhä useammalla on pääsy koulutukseen ja puhtaaseen veteen, orjuus on lakkautettu ja eläinoikeudet nostavat päätään.

Toisaalta maailma on myös muuttunut konflikti- ja katastrofiherkemmäksi. Kaikkien ihmislähtöistenkään kriisien ehkäiseminen tai lievittäminen ei enää ole mahdollista, vaan on siirryttävä erilaisten adaptaatioiden kehittämiseen. Nykymaailman kriisit ja konfliktit ovat laaja-alaisempia kuin koskaan, ja ne luovat toisiaan voimistavan katastrofikierteen.

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen liitännäisilmiöt, kuten kuivuus ja vesikriisi, lisäävät ihmisten liikehdintää, mikä puolestaan rasittaa voimakkaammin jäljelle jääneitä resursseja ja kohottaa pandemiariskiä huomattavasti. Tällaiset tilanteet taas synnyttävät väkivaltaisuuksia ja aseellisia konflikteja. Aseelliset konfliktit puolestaan hyödyntävät ympäristötuhoja vastapuolen taistelumoraalin lamauttamiseksi ja lisäävät nälänhätää, pakolaisuutta ja tautiriskiä.

Tämä on luonut tarpeen kokonaisvaltaiselle, tieteellisiä ja yhteiskunnallisia rajoja ylittävälle katastrofietiikalle. Filosofisen etiikan tutkimuksella pystytään etsimään vastauksia kysymyksiin siitä, mitä meidän pitäisi tehdä, mitä ei pitäisi tehdä, ja mitä on hyväksyttävää tehdä. Selvitetään siis moraalin vaatimuksia ja velvollisuuksia.

Käytännöllisellä etiikalla teoreettisia vastauksia voidaan soveltaa tosielämän eettisiin kysymyksiin, ja niin kutsuttu reaalietiikka soveltaa filosofisen etiikan teorioita myös todellisuuden epätoivottaviin ja epämiellyttäviinkin ilmiöihin, kuten katastrofeihin ja konflikteihin.

Muuttuvatko moraalin vaatimukset sitten jotenkin merkittävästi, kun siirrytään tavallisesta arkielämästä katastrofieettisiin ympäristöihin, kuten aseellisiin konflikteihin? Vaaditaanko tiukan paikan tullen jotain muuta tai jotain enemmän kuin tavallisesti? Eettisillä katastrofeilla tarkoitetaan tilanteita, joissa jokainen toimintavaihtoehto on eettisesti huono. Jokin vaihtoehdoista on kuitenkin pakko valita, sillä passiivinen ajelehtiminen syvemmälle kriisiin on todennäköisesti huonoin vaihtoehto.

Tällaisia tilanteita kohdataan esimerkiksi sodassa, laajamittaisessa onnettomuudessa tai keskellä pandemiaa, jossa jokainen päätös voi väistämättä johtaa vahinkoihin, kärsimykseen tai kuolemaan. Usein tällaiset toivottomalta tuntuvat tilanteet ovat johtaneet moraaliapatiaan tai -korruptioon. Tällöin valinta tehdään aivan muin kuin eettisin perustein, esimerkiksi nopeuden, helppouden ja kustannustehokkuuden perusteella.

Usein katastrofeissa rehellinen eettinen harkinta paljastaisi, että oikein toimiminen vaatiikin aivan erityisiä tekoja tai suurta uhrausta.

Mitä moraalisesti oikein toimiminen voi vaatia modernien kriisien keskellä toimivilta, kuten avustusjärjestöiltä, pelastustyöntekijöiltä ja rauhanturvaajilta? Voivatko äärimmäiset katastrofit vaatia jopa tekoja, jotka muissa tilanteissa olisivat supererogatorisia? Supererogatorisilla teoilla tarkoitetaan sankaritekoja, jotka ovat moraalin vaatimukset ylittäviä, uhrautuvia tai erityisen kunniakkaita tekoja.

Yleensä ajatellaan, että sankarillisia tekoja ei voida vaatia, koska niihin liittyy merkittäviä riskejä tai uhrauksia. Rehellinen ja kriittinen eettinen tarkastelu voi osoittaa, että katastrofeissa oikein toimiminen edellyttää joskus sellaisia tekoja, joita muissa tilanteissa ei edellytettäisi. Katastrofeissa ja konflikteissa toimivilta ammattilaisilta saatamme toivoa jopa sankaritekoja.

Tämä onuusi ja rohkea näkökulma katastrofietiikkaan, sillä perinteisesti eettisten katastrofien on nähty hetkellisesti sallivan pahojakin tekoja, jotka muuten olisivat moraalisesti tuomittavia. Esimerkiksi sodissa poikkeuksellisia hirmutekoja on oikeutettu traagisten kohtaloiden pelolla. Juuri tämänkaltainen löyhempien vaatimusten moraali on kuitenkin johtanut moderneihin superongelmiin, kuten ilmaston lämpenemiseen ja elinympäristöjen saastumiseen.

Suomea on pidetty edelläkävijänä konfliktineuvotteluissa ja kriisinhallintatehtävissä, ja tätä traditiota on syytä jatkaa ja syventää. Modernien kriisien muuttuessa moninaisemmiksi ja yleisemmiksi kyberhyökkäyksistä ilmastopakolaisuuteen ja tulvista pandemioihin tulee katastrofietiikka koskettamaan lähes jokaisen ihmisen elämää ainakin epäsuorasti. Tästä tulevaisuudesta on nähty jo vilaus tämän vuoden koronatilanteen yhteydessä. Uuden maailman kohtaaminen vaatii kylmää päätä, lämmintä sydäntä ja moraalista rohkeutta.

Kirjoittaja on filosofian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa.