Pääkirjoitukset

Heikoksi suostuva Jumala

Kuluneen vuoden outoihin vaiheisiin kuuluu uutiskuva, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poseeraa kirkon edessä mahtipontisesti Raamattu kädessään. Todellisuus kuvan takana ei ole niin hurskas kuin voisi luulla.

Presidentti halusi vedota uskonnollisiin kannattajiinsa esiintymällä kristillisten arvojen vankkumattomana puolustajana. Eleen toteuttaminen vaati häikäilemättömyyttä. Jotta presidentti pääsi kirkon luo, poliisit häätivät rauhanomaisen väkijoukon kyynelkaasulla.

Miten toisenlainen onkaan kristillisen perinteen kuva jouluyön tapahtumista betlehemiläisessä eläinsuojassa. Keskipisteenä on vastasyntynyt Jeesus, avuton vauva, joka syntyi myllertävään maailmanaikaan hauraissa oloissa.

Maria ja Joosef katsovat seimessä makaavaa lasta, jolle läheiseltä kedolta tulleet paimenet osoittavat polvistuneina kunnioitustaan. Itämaan tietäjät ojentavat pienokaiselle lahjoja härkien, lampaiden ja aasin seuratessa taustalta. Kaiken yllä loistaa ihmeellinen tähti, joka johdatti kaukaiset vieraat perille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perinteinen seimiasetelma kertoo kristillisestä uskosta ja sen Jumalasta aivan toista kuin suurvaltajohtajan teatraalinen valokuva. Jouluyönä Jumala syntyi heikoksi ja haavoittuvaksi ihmiseksi. Hänen ensimmäinen suojansa ei ollut edes ihmisasumus. Osoittaakseen rakkautensa Jumala otti käsittämättömän riskin joutua kaltoin kohdelluksi ihmisten valtataisteluiden pelinappulaksi.

Riski toteutui, jo Jeesuksen aikana ja sen jälkeen aina meidän päiviimme asti. Ihminen haluaa käyttää Jumalaa omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen. Monen mielestä Jumalaa ei muuhun tarvitakaan. Ihmisen vallanhalun palvelukseen valjastettu Jumala on kuitenkin pelottava ja arvaamaton.

Se Jumala, joka syntyi jouluna betlehemiläiseen eläinsuojaan, on toisenlainen. Osoittaakseen rakkautensa hän astui syvälle inhimilliseen todellisuuteen. Hän sitoutui ihmisten iloon ja suruun, elämän riemuun ja ahdistukseen.

Rakkaus ajoi hänet kärsivien ja halveksittujen luo. Epäonnistuneille, vääriä valintojaan tuskailleille ja elämän ankaruuden haavoittamille hän lahjoitti toivon ja armon. Heikkona ja mielivallan kourissakin hänestä huokui jumalallinen suuruus, joka ilmeni välittämisenä ja myötätuntona.

Välittämiselle ja myötätunnolle on tarvetta aina, myös tänä jouluna, jota vietämme poikkeuksellisissa oloissa. Karanteenit ja turvavälit eivät tee tyhjäksi Jumalan läsnäoloa pandemiankaan keskellä.

Jouluyön ihme betlehemiläisessä eläinsuojassa muistuttaa, että se, mikä näyttää heikolta, onkin voimakasta, ja se, mikä tuntuu heiveröiseltä, onkin ennennäkemätöntä vahvuutta. Tämä joulun sanoma on tarkoitettu meille kaikille, maan hiljaisista kansojen johtajiin.

”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luukas 2:14)

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvää ja siunattua joulujuhlaa!

Tapio Luoma

Arkkipiispa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.