Vaikeissa valinnoissa ja epävarmuudessa tarvitaan moniäänistä demokratiaa

Koronaviruspandemia koettelee demokraattisia yhteiskuntia monin tavoin. Pandemian torjumiseksi tehdyt poikkeustoimet ovat loukanneet monia kansalaisten perusoikeuksia, ja pandemian takia hallitukset kontrolloivat poliittisen päätöksenteon esityslistaa entistä vahvemmin. Joissain jo valmiiksi horjuvissa demokratioissa, kuten Unkarissa, tilannetta on käytetty hyväksi hallitusten valta-aseman vahvistamiseksi ja opposition toimintamahdollisuuksien heikentämiseksi.

Pandemiaan liittyvä epävarmuus on osoittautunut vaikeaksi asiaksi monille populistisille johtajille. Epävarmuus sopii huonosti vahvan johtajan ja tehokkaan ongelmanratkaisijan imagoon, mikä on johtanut ongelman kieltämiseen ja tempoilevaan politiikkaan. Harhaanjohtavat lausunnot ovat osoittautuneet kirjaimellisesti tappaviksi, sillä ne ovat kannustaneet kansalaisia riskikäyttäytymiseen ja näin edesauttaneet pandemian leviämistä.

Vaikka pandemia näyttääkin horjuttavan demokratioita, tietynlaiset demokraattiset järjestelmät ovat osoittaneet vahvuutensa sen aikana. Monipuoluedemokratioissa hallitukset voivat tehdä päätöksiä vain sovittelemalla yhteen erilaisia arvo- ja faktanäkökulmia. Ainakin Suomessa viiden puolueen hallitus on edustanut eri väestöryhmiä laajasti ja ottanut huomioon eri alojen asiantuntijoiden näkemyksiä.

Hallituksen sisällä käyty keskustelu on kirkastanut rajoitustoimien perusteluja, mikä on lisännyt niiden hyväksyttävyyttä kansalaisten keskuudessa. Myös se, että päätöksentekijät ovat tunnustaneet tautiin liittyvät epävarmuudet, on ollut parempi tapa viestiä kuin populististen johtajien valheellinen varmuus.

Tiedevastaiset populistit näyttävätkin epäonnistuneen pandemian torjumisessa. Voidaankin kysyä, pitäisikö pandemian torjunta perustaa suoraviivaisemmin asiantuntijoiden näkemyksiin.

Ruotsin esimerkki osoittaa, että tämä ei välttämättä ole hyvä ajatus. Ensinnäkin asiantuntijatieto ei koskaan ole riittävä peruste poliittisille päätöksille. Jokaiseen poliittiseen päätökseen liittyy arvovalintoja, jotka edellyttävät ristiriitaisten intressien ja näkökantojen huomioimista ja puntarointia.

Toiseksi asiantuntijatiedon rajat tulevat vastaan, kun ongelmaan liittyy paljon epävarmuuksia. Uusi koronavirus on aiheuttanut aivan uudenlaisen pandemian, eivätkä parhaatkaan asiantuntijat ole pystyneet esittämään tarkkoja arvioita viruksen leviämisestä, esiintyvyydestä tai kuolleisuudesta.

Arvioita on pystytty tarkentamaan vähitellen epidemian edetessä. Pandemian torjuntastrategioiden onnistuneisuutta pystytään kunnolla arvioimaan vasta jälkikäteen. Moniäänistä keskustelua tarvitaan ottamaan kantaa siihen, miten päätöksenteossa suhtaudutaan tällaiseen epävarmuuteen. Pyritäänkö esimerkiksi mahdollisten vahinkojen minimoimiseen vai otetaanko tietoisia riskejä?

Kolmanneksi koronaviruspandemia on niin sanottu viheliäinen ongelma – mikä tahansa tapa yrittää hallita sitä tuottaa koko joukon uusia ongelmia. Viruksen torjumiseksi säädetyt rajoitukset ovat aiheuttaneet monia sosiaalisia ongelmia ja taloudellisia menetyksiä, joiden seuraukset ovat kauaskantoisia.

Näkökulmien monipuolisuus on erityisen tärkeää viheliäisiä ongelmia koskevassa päätöksenteossa. Sen ansiosta voidaan ottaa paremmin huomioon eri väestöryhmille itse ongelmasta sekä sen ratkaisukeinoista koituvat tappiot ja hyödyt.

Päätöksenteossa moniäänisyys edesauttaa ennakointia ja varautumista eri politiikkatoimien negatiivisiin vaikutuksiin sekä poliittisen päätöksenteon oikeudenmukaisuutta. Pandemian pitkittyessä ja sen mahdollisessa toisessa aallossa kansalaiset saattavat olla entistä kriittisempiä ja vaatia täsmällisempiä ja paremmin perusteltuja rajoitustoimia. Tällöin myös tavallisille kansalaisille tulisi antaa parempia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon.

Koronaviruspandemia on omalla, raadollisella tavallaan paljastanut erilaisten poliittisten järjestelmien vahvuuksia tai heikkouksia. Lisäksi se on tuonut esille eroja siinä, miten haavoittuvia eri yhteiskuntaryhmät ovat itse pandemian sekä sen torjuntakeinojen vaikutuksille.

Koronaviruspandemia antaakin monia opetuksia yhteiskuntiemme kestävyydestä sekä siitä, miten demokraattiset yhteiskunnat pystyvät käsittelemään kriisitilanteita.

Kirjoittaja on valtio-opin professori Turun yliopistossa ja Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) -hankkeen vastuullinen johtaja.