Kolumnit

Kolumni: Emme ehkä enää koskaan paiskaa kättä – onko viimeiset kättelyt nyt kätelty?

Tämä ei tule enää kyseeseen: jonottamista, ruuhkaa ja kättelyä. Kuva on Linnan juhlista vuodelta 2018.
Tämä ei tule enää kyseeseen: jonottamista, ruuhkaa ja kättelyä. Kuva on Linnan juhlista vuodelta 2018.

Maailman kansakunnille ja kansalaisille määrättiin keväällä lähestymiskielto.

Ainakin läntisten kulttuurien vaikutusalueilla etäisyydenpidon ensimmäinen steppi oli kättelyn lopettaminen. Nyt kättely-yleislakko on jatkunut kohta puolisen vuotta ja saattaa jatkua vielä vuosia. Siksi on paikallaan kysyä, palaako kättely tapakulttuuriin enää koskaan.

Käytännöllisesti katsoen tapa on täysin turha käytöshistoriallinen jäänne. Siitä on näennäisesti yhtä vähän hyötyä ja vielä enemmän haittaa kuin umpilisäkkeestä. Umpilisäke voi tulehtua, mutta kättely saattaa johtaa vaikkapa koronaviruspandemian leviämiseen.

Kättelytyylistä on tehty päätelmiä

Näennäisestä hyödyttömyydestään huolimatta kättelyn on arveltu kertovan jotakin kättelijän persoonasta.

Jos tapa katoaa, esimerkiksi työpaikanhakijan tai vävykokelaan kädenpuristuksesta ei voi enää koettaa päätellä, onko tyyppi määrätietoinen voittaja (luja puristus) vai munaton nillittäjä (vetelä vatkaus).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tavallisten kädellisten yläpuolella valtionpäämiesten kättelyseremonioita on analysoitu valtasuhteiden näkökulmasta. Donald Trumpin puristusta on luonnehdittu luita murskaavaksi, mikä voi kuitenkin olla vain vanhenevan voimamiehen alkukantainen yritys peittää omaa heikkouttaan.

Vladimir Putinin kättelyitä Angela Merkelin ja Theresa Mayn kanssa on puolestaan luonnehdittu jääkylmiksi ja samalla keskinäisten suhteiden lämpömittareiksi. Sen sijaan saudiprinssi Muhammad bin Salmanin kanssa Putinin on nähty lätkivän peräti yläfemmoja.

Onko Kainuussa kätelty enemmän?

Läheskään kaikissa kulttuureissa ei kätellä, eikä tapa ole yhtä yleinen ja yhtäläinen edes samojen kansallisten kulttuuripiirien sisällä.

Suomessa lyötiin kättä päälle oikeudellisena ja sopimuksellisena eleenä jo satoja vuosia sitten, mutta arkinen tervehtimismuoto siitä tuli vasta 1800-luvulla ja silloinkin lähinnä kaupunkien paremmissa piireissä. Maaseudulla tapa oli monin paikoin harvinainen vielä 1940-luvulla.

Nyt tuntuu, että normaalioloissa esimerkiksi Kainuussa kansalaiset kättelevät toisiaan hanakammin kuin muualla maassa. Suomenruotsalaisissa piireissä kättely voi puolestaan jäädä normaalioloissa väliin, koska tapaamisissa riennetään spontaanisti suoraan halaamiseen.

Intiaanitervehdys ei sovi Linnan juhliin

Entä sitten Linnan juhlat? Mitä suomalaisten harvinaislaatuisesta yhteisestä leirinuotiosta jää jäljelle, jos kansalaiset eivät voi enää 6. joulukuuta seurata televisiosta rituaalia, jossa presidenttipari kättelee 1 800 ihmistä?

Tilalle on tarjottu kumarrusta ja niiausta, mutta niihin liittyy mielleyhtymiä herraskaisesta luokkayhteiskunnasta hallitsijoineen ja alamaisineen. Intiaanitervehdys taitaa puolestaan lipsahtaa kulttuurisen omimisen puolelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Parasta olisi, jos itsenäisyyspäivänvastaanotto 2020 peruttaisiin kokonaan. Sillä tavoin presidenttipari antaisi ymmärtää, että nyt ei ole sellaisen meiningin aika.

Vaihtoehtona kyseeseen saattaisivat tulla jonkinlaiset koko kansan etälinnanjuhlat, joihin Ilkka Kanerva, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja muut vakiovieraat voisivat muiden mukana osallistua sovelluksella kotisohvalta verkkarit jalassa.

Ruotsalaiset sovelsivat tekniikkaa kesällä Allsång på Skanseniin, omaan leirinuotioonsa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Ei kättelyä enää
Hikisiä käsiä ja ihmisiä, jotka eivät pese käsiään vessakäynnin jälkeen. Kättelyä en tosiaankaan jää kaipaamaan. Ihan hyvä, että tuosta primitiivisestä rituaalista päästään eroon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.