Kolumnit

Koronalomalla

Kesä on lyhyt ja pian loppumassa. Tämä ajatus alkaa painaa rintakehääni viimeistään siinä vaiheessa kun postilaatikko täyttyy mainoksista, joita jokaista koristavat ”back to school” -tekstit. Ilma voi olla vielä lämmin, mutta muutamat putoavat lehdet alkavat muistuttaa, että nyt on aika nauttia kesästä, jos vielä meinaa ehtiä.

Yleensä muistan kesän lyhyyden jo hyvissä ajoin kesäkuussa ja alan laatia listoja, mitä kaikkea haluan ehtiä tekemään, ennen kuin on liian myöhäistä. Joka kesä on ehdittävä tietysti mökkeillä, uida, tehdä sukulointikierros Itä-Suomeen, käydä kesäteattereissa, pihakirpputoreilla, kerätä ja pakastaa marjoja, käydä ainakin yksillä festareilla ja terassilla. Tietysti pitää myös grillata ja syödä ainakin uusia perunoita, mansikoita, jäätelöä ja muurinpohjalettuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänä vuonna kesän rajallinen aika on tuntunut erityisen painostavalta. Koska kevät meni koronaa pelätessä, kesää on todella odotettu. Tänä kesänä tuntuu, että moni on halunnut ottaa kesästä kaiken irti, sillä syksy voi tuoda taas koronakaranteenit tullessaan. Kesällä on päästy jälleen tapaamaan sukulaisia, terasseille ja matkustamaankin.

On ihanaa, että kesä on saatu viettää lomaa myös koronasta, ja tauti on pysynyt hallinnassa edes parin kuukauden ajan. Ilolla on kuitenkin kääntöpuolensa ja kaikki lomat loppuvat joskus. Koronan toinen aalto alkaa pikku hiljaa tulla Suomeenkin.

Elokuu on vielä kesää ja nyt on aika tehdä vielä viimeisiä kesäsuunnitelmia ennen syksyn pimeyttä. Loppukesän suunnitelmissa kannattaa kuitenkin olla maltillinen. Vaikka mieli tekisi nyt päästä festareille, kesäteattereihin ja matkustamaan ennen kuin kaikki ollaan taas kotona jumissa, itse aion ainakin vaihtaa suosiolla loppukesän tekemislistalta festarit oman pihan grillijuhliin, kesäteatterit puistopiknikiin ja matkustamisen luontoretkeilyyn.

Kirjoittaja on toimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Järkevästi päätelty
Ja pääsee ehkä ensi vuonna toteuttamaan kaikki tämän kesän tekemättömät asiat. Hengissä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.