Aliot

Vapaaehtoistoimintaa kotoa käsin

Alio

Mennyt kevät on haasteistaan huolimatta tarjonnut järjestöille monia kehittymisen mahdollisuuksia.

Suomen Punaisen Ristin (SPR) Varsinais-Suomen piiri toteutti keväällä 2020 koronatilanteeseen liittyen kyselyn, johon vastasi yhteensä 150 kolmannen sektorin toimijaa Varsinais-Suomesta. Kyselyn mukaan koronatilanteessa toimintaansa muutti yli 90 prosenttia vastanneista toimijoista.

Koska fyysiset tapaamiset eivät onnistuneet, järjestöt lisäsivät huomattavasti yhteydenpitoa jäsenistönsä kanssa sähköpostilla, sosiaalisen median kautta ja puhelimitse.

Myös SPR:n Varsinais-Suomen piiri ryhtyi ripeästi kehittämään ja muokkaamaan perinteistä vapaaehtoistoimintaansa verkossa ja puhelimitse toteutettavaksi. Toiminnan muutoksen myötä syntyivät muun muassa puhelinystävä-, etäterveyspiste-, etäläksy- ja etäkielikerhotoiminnot.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Etätoiminnoilla lievennetään yksinäisyyttä ja lisätään hyvinvointia.

Punaisen Ristin ystävätoimintaa toteuttaa Varsinais-Suomessa noin 700 vapaaehtoista ystävää. Yhteydenpito siirtyi koronatilanteen myötä puhelimitse tapahtuvaksi.

Uudella puhelinystävätoiminnalla on pystytty vähentämään ystäväasiakkaiden yksinäisyyttä, lisäämään turvallisuuden tunnetta ja tuottamaan iloa. Hyvien kokemusten myötä on selvää, että puhelinystävätoimintaa toteutetaan jatkossakin perinteisen tapaamisiin perustuvan ystävätoiminnan rinnalla.

Punaisen Ristin Terveyspisteet ovat vakiintuneet monissa kunnissa osaksi matalan kynnyksen terveyden edistämisen toimintaa. Varsinais-Suomessa Terveyspisteitä toimii viisitoista. Niistä saa maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä sekä henkistä tukea ja juttuseuraa elämän ongelmatilanteissa.

Uutena toimintamuotona etäterveyspisteet laajentavat terveyspistetoiminnan saavutettavuuden myös niille alueille, joissa fyysistä vastaanottoa ei ole. Etäterveyspisteen vapaaehtoiset vastaanottavat puheluita tiettynä ajankohtana, ja puhelimen kautta voidaan keskusteluavun ja yleisen terveysneuvonnan lisäksi ohjata muun muassa omatoimisten mittausten toteuttamisessa sekä opastaa asiakasta tarvittaessa eteenpäin muiden palveluiden piiriin. Neuvonnasta vastaavat vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset.

Myös Punaisen Ristin kotoutumista tukevaa toimintaa siirrettiin verkkoon etäläksy- ja etäkielikerhon muodoissa. Toimintamuotojen tavoitteena on edistää kotoutumista sekä tukea turvapaikanhakijoita ja vastikään Suomeen muuttaneita suomen kieleen ja kulttuuriin tutustumisessa.

Etäläksy- ja etäkielikerhotapaamisissa toteutuu vuorovaikutteisuus, joka mahdollistaa kaksisuuntaisen kotoutumisen ja molemminpuolisen oppimisen paikkakunnasta riippumatta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Punainen Risti haluaa olla lähellä ihmistä. Tulevaisuudessa etätoimintamuodot jatkuvat perinteisen toiminnan rinnalla.

Etätoiminta avaa ovet osallistua vapaaehtoisena tai asiakkaana myös paikkakunnilla, joissa kyseistä vapaaehtoistoimintaa ei kasvokkain järjestetä.

Näin Punainen Risti lisää toimintansa saavutettavuutta ja mahdollistaa muun muassa koulutusten ja vertaisryhmien järjestämisen jopa valtakunnallisesti. Etätoiminta on innostanut toiminnassa mukana olevia ja uusia vapaaehtoisia osallistumaan ja kehittämään monia uusia toimintamalleja.

Ihminen kaipaa olla lähellä toista ihmistä ja auttamistoiminnassamme haluamme olla mahdollistamassa tätä, niin virtuaalisesti kuin fyysisestikin.

Inhimillisyys toteutuu Punaisen Ristin toiminnassa auttavina käsinä ja kuuntelevina korvina paikasta riippumatta. Sinun apuasi tarvitaan! Tule mukaan auttamaan kasvokkain tapahtuvaan tai etänä toteutettavaan vapaaehtoistoimintaan.

Kirjoittajat ovat Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiristä. Minna Rautanen on ohjelmapäällikkö terveyden edistämisen ohjelmissa, Tuija Hongisto on ohjelmapäällikkö sosiaalitoiminnassa ja Pauliina Pensikkala on monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​