Kolumnit

Kestä kuumotus

Autoihin kiintyy kummasti. Olo oli haikea, kun perheemme joutui luopumaan sitkeästä pikku Fiat Puntosta. Pohjassa oli reikä, ovia ei saanut enää lukittua, virtalukkoon oli pitänyt tehdä omia viritelmiä ja murtumia oli siellä täällä. Ei sitä jaksanut enää korjata.

Italian ihmeen näppärä koko oli kaupugin ahtailla parkkipaikoilla pelastus. Koslan sai ujutettua millaiseen väliin tahansa. Mutta auta armias kun suuntasi hiukankin isommille teille. Koko oli kirous. Enkä puhu nyt ajo-ominaisuuksista, vaan siitä, millaista kohtelua Punto sai muilta autoilijoilta. Se kuului niihin autoihin, jollaisista on ihan pakko päästä ohi. Vaikka olisi kulkenut reippaastikin, raukka joutui alituiseen puskuripervojen, keskarinheiluttajien ja kiilailijoiden kohteeksi. Esimerkiksi Raisiossa Nesteentiellä tuli useasti mieleen englanninkielinen aforismi: If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Väitän kiivaasti, että isommalla autolla olen saanut ajella keskimäärin stressivapaammin.

Punton ongelma oli siinä, ettei se ollut esteettisesti mitenkään erityislaatuinen. Vaikka malli 1999–2007 on selkeästi tunnistettava, se ei näytä oikein miltään. Se on sittenkin liian uusi, joten sitä ei kunnioiteta ikänsä puolesta. Ulkonäkö ei pelota, joten ohittamiskynnys on sen puolesta matala. Punto ei taatusti haasta riitaa, vaikka sen kiilaisi ojaan. Piskuisuus ei myöskään herätä ihastusta. Mietitäänpä muita pieniä autoja, mutta mennään vanhempiin ikäluokkiin. Fiat 600! Aah ja ooh! Voi kun söpö ja voi kun sellaisen saisi. Eihän sellaista raaski edes ohittaa, antaa sen mennä rauhassa.

Vai antaako? Todellisilta autoharrastajilta saattaisi saada toisenlaisia näkemyksiä. Ehkä esimerkiksi kuussatasen osa on todellisuudessa yhtä kova kuin nuoremman kollegansa.

Pari kesää sitten Pohjois-Savoon suuntautuneella reissulla alla oli Lada 1200L. Silloin tiesi, että ihan kaikki tulevat painamaan ohi – ihan sama millaista vauhtia itse ajaa. Tunne oli omalla tavallaan helpottava. Kun valtava säiliöyhdistelmä lähti ohittamaan, tiesi paikkansa maailmassa, eikä tilanne lainkaan harmittanut. Aika velikultia, saattoi ison auton kuljettajakin ajatella, samalla kun ihasteli takaoikealle jäävän Ladan leopardipenkkejä.

Kirjoittaja on toimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.