Analyysi

Analyysi: Yltääkö Suomen lain koura Syyriaan asti? Terroristijärjestöä vastaan todistavia tuskin jonoksi asti

Turun hovioikeus vapautti helmikuussa irakilaiskaksoset raskaista terrorismi- ja sotarikossyytteistä. Todisteiden hankkiminen tulee olemaan vaikeaa myös sota-alueelta palaavien suomalaisten osalta.

Uusvanha hallitus punnersi ensi töinään poliittisen linjauksen al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamisesta. Linjauksen mukaan Suomi pyrkii kotiuttamaan leirillä olevat lapset mahdollisimman nopeasti, mutta aikuisten eli käytännössä lasten äitien kotiuttamiseen ei velvoiteta. Äitejä voidaan silti kotiuttaa, jos se on lapsen edun mukaista.

Alusta asti on ollut selvää, että jos leiriltä tulee lapsia, tulee myös aikuisia. Leiriä hallinnoivat kurdiviranomaiset eivät ole suostuneet päästämään lapsia yksin.

Kotiutukset alkoivat joulukuussa kahden orpolapsen tuomisella, minkä jälkeen koronapandemia pisti viranomaisoperaation jäihin. Viikko sitten selvisi, että leiriltä oli kevään aikana onnistunut pakenemaan kolme suomalaisäitiä lapsineen.

Suomeen yhteensä 12 hengen seurue saapui lentokoneella Turkista. Ulkoministeriö avusti perheet konsulipalvelulain nojalla Syyrian rajan yli Turkkiin ja laati näille matkustusasiakirjat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suojelupoliisi on kertonut pitävänsä leiriltä palaavia aikuisia potentiaalisena turvallisuusuhkana. Poliisin tehtävänä on nyt selvittää, onko aikuisten osalta syytä käynnistää esitutkinta terrorismirikoksista. Niihin on voinut syyllistyä myös varsinaisiin veritekoihin osallistumatta.

Mahdolliset oikeudenkäynnit järjestettäisiin Suomessa, sillä paikallisen kurdihallinnon visiot sotarikostuomioistuimen perustamisesta alueelle ovat ainakin hetkellä haihattelua.

Sekasortoisissa oloissa vieraassa maassa tapahtuneiden asioiden luotettava selvittäminen voi olla lähes mahdotonta, jos asianosaiset, kuten vierastaistelijat tai näiden perheenjäsenet eivät niistä puhu.

Hyvästä huonosta esimerkistä käy irakilaiskaksosten juttu. Turvapaikanhakijoina Suomeen tulleita kaksosia syytettiin muun muassa useista terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista sekä sotarikoksesta. Syyttäjän mukaan kaksosveljekset olivat olleet osallisina Camp Speicherin joukkomurhassa Irakin Tikritissä vuonna 2014. Tuolloin Isis teloitti ainakin tuhat aseetonta vankia.

Syytteet kaatuivat sekä Pirkanmaan käräjäoikeudessa että Turun hovioikeudessa näytön puutteeseen. Epäselvyyttä oli esimerkiksi siitä, olivatko veljekset esiintyneet Isiksen propagandavideolla vai oliko kyse muista henkilöistä. Haastavaa oli myös todistajien kuuleminen Irakissa ja näiden kertomusten uskottavuuden arvioiminen.

Luotettavien todistajien saaminen on vaikeaa myös suomalaisten palaajien osalta, jos esitutkintaan päädytään. Jos aidoiksi tunnistettavia dokumentteja, kuten kuvia tai videoita ei ole, näyttö on henkilötodistelun varassa. Mistä todistajia saadaan ja miten näiden turvallisuus taataan?

Kalifaatti on murskattu, ja Isis on vain varjo entisestä, mutta kokonaan sitä ei ole lyöty. Raakalaismaista terroristijärjestöä vastaan todistaminen voi yhä käydä terveyden päälle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oikeusvaltiolle on kuitenkin kunniaksi, että asiat pyritään ongelmista huolimatta selvittämään.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Fakta

Lainsäädäntöä kiristetty

Rikoslaissa on listattu useita terrorirismirikoksia.

Rangaistavaa on väkivaltarikosten lisäksi muun muassa terrorismin rahoittaminen.

Kiellettyä on myös matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten.

Myös värväämisestä ja rahoittamisesta seuraa rangaistus.

Rangaistavaksi on tulossa myös yksittäisen terroristin rahoittaminen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Vihreiden outo aatemaailma
"Äitejä voidaan silti kotiuttaa, jos se on lapsen edun mukaista."
- miten fanaattisen terroristiäidin kotiuttaminen voisi olla lapsen edun mukaista? Ilmeisesti vihreiden ihmemaailmassa sekin on ihan mahdollista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkkulaine
Vast: Vihreiden outo aatemaailma
...Tai miten sotarikollisilta voidaan pyyhkiä rikoksia jotka edustaa kauheudessaan nykymaailman huippua? Kuinka suomalaiset olisivat suhtautuneet siihen että tänne oltaisiin tuotu punakmeerien, ss-joukkojen tai Bosnian kansanmurhien johtajia turvaan oikeudelta tietäen jo valmiiksi ettei rikoksista tulla saamaan riittävästi näyttöä? Minne katosi uhrien oikeus saada tekijät tuomiolle? Ei kuolleet paljoa oikeudessa todista. Nämä jäi sota-alueelle loppuun asti. Sattumaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Vihreiden outo aatemaailma
Kerro ihmeessä jokin lakipykälä jolla ajattelit estää Suomen kansalaisen pääsyn Suomeen. Annas tulla niin käytetään sitä heti vaikka sinuun kun käyt ulkomailla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Vihreiden outo aatemaailma
Punakhmerien joukoissa tuskin oli montaa suomalaista sotimassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Vihreiden outo aatemaailma
Miten niin vihreiden? Kyllä Suomen perustuslain takana on eduskunnassa ainakin 5/6 kannatus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Niin
Kun lähtee tuollaisen terroritijärjestön mukaan ei voi väittää olevansa tietämätön sen toiminnasta. Nyt maahamme tuotujen osalta tämä pätee ilman muuta. Suurin kysymys onkin mitä näillä palautetuilla on suunnitelmissa ja jatkavatko nämä värväystä järjestöön täällä Suomessa. On esitetty vahvoja epäilyjä mm siihen, että leiriltä ei normaalisti pääse pakenemaan, auttoiko isis näitä aatesiskojaan tarkoituksella ja Suomen tilanteen ja vihreiden suhtautumisen asiaan tuntien?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Niin
Suurin kysymys on, mikä on PS:n seuraava salaliittoteoria?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkkulaine
Vast: Niin
Pyöräilijä: Mietippäs nyt pari kertaa kuitenkin toimitaanko tässä oikein? Onko siis Suomen lainsäädännön tarkoitus hankkia ohi paikallisen oikeusjärjestelmän rikollisia turvaan sanktioilta kun he rikkovat lakia ulkomailla? Mistä lähtien tämä on kuulunut valtion tehtäviin? Rikollisiahan nämä jo ovat pelkästä järjestön tukemisesta. Kansainvälinen tuomioistuin on paikka jossa nämä tulee käsitellä paikallishallinnon jäädessä ilman toimintakykyä, ei Suomen oikeuslaitoksen sillä rikokset eivät ole tapahtuneet Suomen maaperällä.
Nämä ihmiset on uhka koko maapallolle, ei vain Suomelle. Turha edes kuvitella että nämä saataisiin integroitua ja vaikka saataisiinkin. se on yhtä kuin tuomitsematta jättäminen.

Vastaus toiseen kysymykseen: Niin punakmeereissä ei ollut suomalaisia mutta ss-joukoissa oli. Nämä henkilöt eivät kuitenkaan ole siinä kohtaa enää Suomen murhe kun he näin raakaan toimintaan liittyvät. Nämä lapset ovat suurimmilta osin syntyneet ulkomailla joten he ovat ulkomaalaisia, eikä näin ollen Suomen valtion vastuulla. Heitä ei olla missään vaiheessa ennen tänne tuloa suomalaisiksi rekisteröity. Suojelkaa vain näitä ihmisiä mielipiteinenne. Turha tulla itkemään kun joltakulta seuraavan kerran lähtee henki. Voin kyllä jo nyt todeta että asiassa vallitsee jälleen kerran syvä hiljaisuus näin käydessä kuten aina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Niin
Turkkulaine. Suomalaiset eloon jääneet SS-miehetkin palasivat sodan jälkeen pääosin kotimaahansa. Nyt Syyrian vankileiriltä karkasi 3 näistä + 9 lasta ja päätyi Suomeen. On absurdia väittää, että he ovat "uhka koko maapallolle". Suomessa on sellaiset järjestelmät olemassa, joilla mahdolliset terroriteot ja niiden suunnittelu tms. estetään alkuunsa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: Niin
Terroristijärjestöllä tuskin on mitään jäsenrekisteriä, josta jäsenyys voitaisiin tarkistaa. Terroristijärjestöön kuuluminen joudutaan joka tapauksessa päättelemään rikollisten tekojen kautta. Ellei niistä ole näyttöä, silloin pääsee kuin koira veräjästä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turkkulaine
Ei onnistu
Ei se vain onnistu että nämä saataisiin tuomiolle. Ei vaikka kuinka käännettäisiin jokainen kivi.
On vastuutonta lennättää nämä naiset Suomeen jossa he pääsevät kuin koirat veräjästä. Eihän kukaan ulkomailla toisen pahasti pahoinpiteleväkään saa kyytiä kotimaahan pakoon oikeutta vaan joutuu hän kantamaan vastuun teoistaan paikallisessa tuomionistuimessa. Niin sen pitää ollakkin. Nyt töpeksitään pahemman kerran eikä tekijöitä voida saada vastuuseen. Kansanmurha on rikoksena sitä laatua ettei suomalaisessa oikeusjärjestelmässä edes ole sille riittäviä tuomioita vaikka syyllisyys todistettaisiinkin. Puhumattakaan todistajien maahan saaminen. Mistä edes aloittaa kun kukaan ei voi burghasta johtuen varmaksi sanoa kuin korkeintaan tekijän kansalaisuuden aksenttiin tai muuhun tietoon vedoten?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justus
Vast: Ei onnistu
Ei pyöräilijän ja Mankalan höpinöistä kannata välittää..pelkkiä provoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: Ei onnistu
Jos onnistuu pakenemaan rikoksentekomaasta, Suomi kuten useimmat muutkaan maat eivät omia kansalaisiaan ulkomaille luovuta. Oikeutta käydään silloinkin Suomessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pansiosidonnainen
Koska lapset
Juu, ei koskaan saada "äitejä" vastaan niin tarkkoja todisteita että heitä voisi syttää mistään rikollisesta. Lapsia voidaan käyttää suojakilpenä loputtomasti; " ei voida vangita koska lapsia, ei voida laittaa jalkapantaa koska lapsia jne" . Nuo naiset saivat lottovoiton elämän arvonnassa päästessään Suomeen, he voivat jatkaa suhtkohta elämäänsä siitä mihin se lähtiessä jäi, pienet sossutätien haastattelut tuskin heitä ahdistavat. Voi olla että hestä ja lapsista tulee kunnon kansalaisia ja kaikki tämä vouhkaaminen on turhaa, tai voi olla että käy hassusti, ja siinäkin tapauksessa tämä vouhkaaminen oli turhaa.

Lisää