Kolumnit

Puutarhahaaveita

Parasta kesässä on se, kun pääsee aurinkoisella ilmalla pihalle lukemaan hyvää kirjaa kahvikuppi kourassa. Tai niin luulin tähän kesään saakka.

En ole ikinä ollut pihanlaittajatyyppiä ja minulla on viherpeukalon sijaan ehdottomasti peukalo keskellä kämmentä mitä tulee puutarhanlaittoon. Olen sitä mieltä, että piha on tarkoitettu ennen kaikkea rentoutumiseen, ei työntekoon. Tämän takia jaksan aina ihmetellä kävelylenkeillä kauniisti laitettuja puutarhoja, joissa ei kuitenkaan näy ketään. Tai jos näkyykin, niin todennäköisesti puutarhahansikkaat kädessä möyrimässä kukkapenkkiä tai ajamassa nurmikkoa.

Mutta tänä keväänä jotain on muuttunut. Ehkä se johtuu siitä, että koronatilateen vuoksi kotona on tullut vietettyä aikaa enemmän kuin yleensä ja omaa ympäristöään on ollut aikaa katsella tarkemmin kuin yleensä. Kun tänä keväänä tavalliseen tapaan ilmojen lämmetessä nappasin kirjan ja kahvikupin käteeni ja suuntasin pihalle, keskittymiskykyni herpaantui jatkuvasti. Aloin katsella pihalaattojen välistä puskevia ruohotukkuja nyrpistellen, koiralle tehty aita rajasikin pihanäkymää ikävästi, nurmikko kaipasi selvästi kukkapenkkiä väriläiskäksi ja pihakalusteet näyttäisivät paljon paremmalta jos niiden alla olisi terassi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei siis auttanut kun jättää lukeminen sikseen ja alkaa mittailla ja suunnitella pihanlaittoa. Selvisi, että koira-aidan laajentaminen olisi hankalaa, sillä kallioiselle pihalle aidanpylväiden laitto vaatisi melko järeitä työkaluja. Terassin rakentaminenkaan ei olisi järkevää asumisoikeusasunnossa, jossa tarkoitus ei ole asua kuin muutama vuosi. Sen sijaan terassilaatoista voisi saada ensiapua, ja päätin suunnata rautakauppaan – vain huomatakseni, että moni muukin on tänä kesänä päättänyt ehostaa terassiaan ja terassilaatat olivat loppuneet kaikkialta. Tässä vaiheessa into pihanlaittoon oli murentunut jo huomattavasti ja ärsyyntyneenä suuntasin taimimyymälän kautta kotiin.

Kukkapenkkiä en suinkaan alkanut laittaa, vaan päätin, että kesäkukat näyttävät ihan kauniilta myös ruukussa ulkopöydällä. Viritin riippumaton puuhun, hain pakastimesta jäätelön ja kellahdin riippumattoon lukemaan. Kuinka ollakaan, kirjaan keskittymisessä ei ollut enää mitään ongelmaa.

Niinpä aion tänäkin kesänä pihan kriittisen tuijottelun sijaan keskittää katseeni riippumatosta avatuvaan näkymään koivujen reunustamasta sinitaivaasta. Kuokan sijaan tartun kirjaan ja kukkamullan sijaan uppoudun lukemattomiin tarinoihin ja auringonpaisteeseen.

Kirjoittaja on toimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.