Pääkirjoitus

Kaivoslaissa kasvava muutospaine

Kaivosteollisuus ry tiedotti kesäkuussa, että "tuleva hallitus estää akkuklusterin syntymisen". Perusteluna oli tuoreen hallitusohjelman kirjaukset kaivoslakiin tehtävistä muutoksista. Akkuklusterilla tarkoitetaan sitä, että suomalaisista kaivoksista tulisi merkittävä materiaalilähde sähköautoissa käytettäviin akkuihin.

Tiistaina Kaivosteollisuus oli tiedotteessaan omien sanojensa mukaan odottavalla kannalla. Tiedote lähti liikkeelle sen tähden, että kansalaisaloite kaivoslain muuttamiseksi oli kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta edetäkseen eduskunnan käsittelyyn.

Kaivosyritysten edunvalvoja kertoi odottavansa syksyllä alkavalta kaivoskeskustelulta "kokonaisvaltaista lähestymistä". Yhdistyksen mukaan tarvitaan "laajapohjaista jatkoselvitystä". Tätä sanaparia yleensä politiikassa käytetään asioista, jotka halutaan haudata.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaivosteollisuus kavahtaa esiin noussutta kaivosveroa. Hallitusohjelmassa todetaan, että kaivosveron käyttöönotto selvitetään, jotta maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus.

Kaivosteollisuus kavahtaa esiin noussutta kaivosveroa.

Kansalaisaloite on laadittu perinpohjaisesti. Sen esittämät muutokset ovat useista kohdista hallitusohjelman kirjauksia tiukempia (TS 16.7.). Aloitteessa mainitaan, että louhintamääriin perustuva maksu sekä mineraalien arvoon perustuva vero kohdistetaan ympäristöhaittojen rahastoon.

Lisäksi esitetään perustettavaksi konkurssirahasto, johon kaivostoiminnan harjoittajat maksavat asetuksella määrättyä vuotuista maksua. Esityksen mukaan ympäristöministeriö hallinnoi kumpaakin rahastoa samaan tapaan kuin nykyistä öljynsuojelurahastoa.

Sekä hallitusohjelma että kansalaisaloite haluavat vahvistaa paikallista vaikutusvaltaa kaivostoiminnan aloittamisessa. Ajatuksena on samalla parantaa kaivosten toimintaedellytyksiä ja hyväksyttävyyttä alueen asukkaiden silmissä.

Voimassa oleva kaivoslaki valmistui kesäkuussa 2011 Mari Kiviniemen (kesk) hallituksen juuri lopetellessa vuoden mittaista toimikauttaan. Lakiesitys oli annettu jo 2009, mutta se eteni verkkaisesti.

On todennäköistä, ettei kaivoslakiin nytkään saada ripeitä muutoksia. Eduskunta päättää itse, koska se ottaa kansalaisaloitteen käsittelyynsä. Hallituksella on oman ohjelmansa kanssa muitakin kiireitä. Kaivosteollisuus ry tekee parhaansa vaikuttaakseen valmisteluun hidastavasti.

Taustalla vaikuttaa lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön maaliskuussa asettaman selvityshenkilön Pekka Vihervuoren raportti, jossa ei esitetä kaivoslakiin perustavanlaatuisia muutoksia. Siihen Kaivosteollisuus on jo vedonnut.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​