Missään ei ole nyt helppoa: ei maailmalla, EU:ssa eikä Suomessa. Eikä politiikan ja työmarkkinoiden välinen keskusteluilmapiiri ja työmarkkinajärjestöjen keskinäinen kyräily näkymää ainakaan paremmaksi tee.
Perinteisesti viennin varassa elävässä Suomessa on löydetty vaikeina aikoina yhteisymmärrys. Onnistumista on aina helpottanut se, että hallituksen talouspoliittisia linjoja on osattu koordinoida työmarkkinaratkaisujen kanssa.
Nyt palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen usko kasvun aikaansaamiseen ei ole vahvimmillaan. Ongelmia lisää se, että järjestöjen näkemykset ja viestit hallitukselle ovat osin täysin erilaisia. Näkemys taloustilanteestakaan ei ole yhtenevä.
Hallitus pyysi ilman etukäteisvalmistelua eri mieltä olevilta järjestöiltä esityksiä, joilla hallituksen taakkaa velan tasapainottamiseksi ja kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi helpotettaisiin. Hallituksen sisällä odotukset järjestöjen esityksiä kohtaan olivat ainakin osin erilaisia. Viime viikolla pääministeri vihelsi pelin poikki.
Hallituksen tehtävä on päättää asioista, joilla varmistetaan kasvu ja kilpailukyky. Ilman kasvua ei ole hyvää työllisyyskehitystä. Vastuu maan asioiden hoitamisesta kuuluu hallitukselle.
Viisaat ratkaisut työmarkkinoilla tukevat hallituksen toimien onnistumista. Palkansaajajärjestöjen näkökulmasta kaksi pöydässä olevaa asiaa on yli muiden: työuraratkaisut ja seuraava työmarkkinakierros.
Työurien osalta tehtiin linjapäätös vuosi sitten. Ratkaisun arvioitiin pidentävän työuria vuodella. Palkansaajille ratkaisu merkitsi etujen heikennyksiä. Hallituksen taholta ratkaisua kiitettiin. Tuolloin myös sovittiin, että ylijohtaja Jukka Pekkarinen tekee eläkejärjestelmästä selvityksen, joka valmistuu tämän vuoden lopulla.
Selvityksen pohjalta aloitetaan neuvottelut ja uusi eläkejärjestelmä tulee voimaan vuonna 2017. Uudistus sisältää maksut, rahoituksen, eläkeikärajat, karttumat ja indeksit. Lisäksi uudistusten toteuttaminen edellyttää todennäköisesti työaikajärjestelmien ja sosiaaliturvan kehittämistä. Kokonaisuus on iso ja tärkeä kaikkien suomalaisten kannalta. Aikanaan se tulee vaikuttamaan merkittävästi kestävyysvajeeseen.
Toinen tärkeä kysymys on, miten seuraava työmarkkinaratkaisu rakennetaan. Hallitus toivoo, että kehysriihessä olisi tiedossa, miten palkat Suomessa kehittyvät tulevina vuosina. Hallituksen olisi silloin helpompi tehdä omia taloudellisia linjauksiaan.
Työmarkkinaratkaisunkin osalta on kaksi ongelmaa yli muiden. Neuvottelukierros alkaa vasta marraskuussa, ja suuri osa sopimuksista päättyy keväällä 2014. Liittojen valmistelu seuraavaa kierrosta varten ei ole vielä pitkällä. Toinen yhteistä palkkaratkaisua jarruttava ongelma on se, että työnantajat liputtavat liittokierroksen puolesta.
Mikä olisi järkevää? Järjestöjen pitäisi osata tarkastella talouden kehitystä ja työmarkkinaratkaisuja pitkällä tähtäyksellä. Pitkää sihtiä tarvitsevat myös talouspolitiikka ja yritysten menestys. Jos työmarkkinaratkaisun tavoite on pitää huolta kotimarkkinoille tärkeästä ostovoimasta, tulisi verotusta tarkastella samanaikaisesti. Ansiotuloveroa ei saisi kiristää, jotta maltilliset palkkaratkaisut olisivat mahdollisia.
Palkkaratkaisun ja veroratkaisun koordinaatio toisi todennäköisesti myös työllisyyden, kilpailukyvyn ja inflaation kannalta paremman ratkaisun kuin koordinoimaton liittokierros syksyllä. Paljon parjatulle konsensukselle olisi tilausta.
Mikko Mäenpää
Kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja
