ALIO
Tutkimustulokset aivojemme toiminnasta viittaavat siihen, ettemme ole ainakaan aina kovin hyvin perillä tekojemme ja päätöstemme todellisista syistä. Ehkä omat ratkaisumme eivät vaikuta todelliseen toimintaamme lainkaan, vaan kaikki johtuu ajatuksiamme edeltävistä neurologisista ja kemiallisista prosesseista? Mikäli näin on, herää kysymys, olemmeko moraalisesti vastuussa teoistamme.
Neuroetiikka on moraalifilosofian osa-alue, jossa pohditaan aivotutkimuksen ja sen sovellusten herättämiä eettisiä kysymyksiä. Yksi kysymys on, missä määrin uudet tiedot aivojen toiminnasta uhkaavat perinteistä käsitystä ihmisestä vapaana ja vastuullisena toimijana.
Viime vuosina monet neurotieteilijät ja filosofit ovat katsoneet, että tietoisten päätösten ja tekojen kytkeytyminen toisiinsa on pelkkää harhaa. ”Päätökset” ovat vain selittelyä, jolla henkilö oikeuttaa jo tapahtuneen asian.
Tällainen kanta on kiinnostava ja osuu epäilemättä monissa tilanteissa oikeaan. Usein käy niin, että havahdumme toimintamme todellisiin syihin vasta jälkikäteen, jos silloinkaan. On kuitenkin kiistanalaista, muodostaako tietoisten ratkaisujemme ja tekojemme epäselvä suhde uhan vapaalle tahdolle.
Voi olla, että henkilö voi joissakin tilanteissa hyvinkin puolustaa edesottamuksiaan sanomalla, että ”En se minä ollut, aivoni olivat asialla”. Tällöin ollaan kuitenkin poikkeuksellisissa olosuhteissa ja kyse on esimerkiksi sairaudesta. Yleisesti ottaen vastuumme ei ehkä sittenkään katoa minnekään, vaikka tietoiset päätöksemme ja tekomme eivät menisikään aivan yksi yhteen.
Kun jalankulkija ylittää katua, hänen ajatuksensa saattavat vaeltaa työasioissa tai muualla. Hän ei ole toiminnastaan tietoinen eikä kenties kiinnitä siihen mitään huomiota, mutta kaiketi hän voi silti toimia täysin vapaasta tahdostaan.
Ihmisten toimintaa voidaan yllättävän hyvin ennustaa. Lupaamalla asiakkaille ilmainen makkara ja ämpäri heidät saadaan suurella todennäköisyydellä liikkeelle. Hyvä ennustettavuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että toimintamme olisi päätöksistämme riippumatonta. Ihmiset saattavat tietyissä olosuhteissa tehdä samanlaisia päätöksiä – täysin vapaasti.
Kun erehdymme toimintamme todellisista motiiveista tai emme osaa selittää tekojemme neurobiologista perustaa, kyse näyttäisi olevan itsetuntemuksen tai tieteellisen tiedon puutteesta. Vapauden puuttumisesta ei tarvitse olla kyse.
Jos päätöksemme aiheutuvat niitä edeltävistä tapahtumista, kulttuurisista arvoista, geeniperimästämme ja neuraalisista prosesseista, ovatko päätöksemme enää vapaita?
Tämä riippuu siitä, mitä vapaudella tarkoitetaan. Ei ole mitenkään mahdoton ajatus, että myös ihmisen taustasta kumpuavat teot ovat silti vapaita tekoja. Ehkä teko on vapaa, kun se on tietoisen tai tiedostamattoman harkinnan mukaista, riippumatta siitä, aiheutuuko se jostain.
On kiinnostavaa, että aivotutkimuksen tulokset voivat itse asiassa lisätä eivätkä suinkaan vähentää niiden tilanteiden määrää, joissa voimme osoittaa jonkun tahon vastuulliseksi. Tähän on useita syitä.
Tutkimustulokset voivat esimerkiksi paljastaa, että jokin yksilön kontrollin ulottumattomissa oleva asia (kuten syyntakeettomana tehty rikos) on viime kädessä perua sellaisista päätöksistä tai teoista, joihin yksilöllä tai jollakulla ulkopuolisella on ollut mahdollisuus vaikuttaa. Tutkimus voi auttaa meitä siis jäljittämään tärkeitä epäsuoraan vastuuseen johtavia asioita.
Tämä on epäilemättä spekulaatiota, mutta tulevaisuudessa aivotutkimus saattaa auttaa ihmisiä muuttamaan itseään siten, että tietyiltä ikäviltä teoilta (kuten väkivaltaisilta aggressioilta) kokonaan vältytään. Jos tällainen muuntelu tai parantelu tulee mahdolliseksi, silloin joudumme kysymään, olemmeko vastuussa laiminlyönnistä, jos emme tarjottua mahdollisuutta käytä.
Ei ole mitenkään selvää, että aivotutkimus vie ihmisiltä vähitellen vapauden ja moraalisen vastuun. Kehityskulku voi olla täysin vastakkainen.
Sosiaalinen elämämme näyttäisi edellyttävän palkitsemisen ja rankaisemisen käytäntöjä. Tämä viittaa siihen, että ihmisiä on joka tapauksessa järkevää pitää vapaina ja vastuullisina toimijoina – täysin riippumatta siitä, ovatko he sitä.
Kirjoittaja on filosofian professori ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani. Hän johtaa kansainvälistä tutkimushanketta Therapeutic and enhancement uses of neuroscientific knowledge.
