”Kuinka herttaisia nuo vanhat höpsöt ovatkaan, näpelöivät vain puhelimiaan eivätkä opi uusille tavoille”, sanovat nuoret päitään pyöritellen. He ovat aikaa sitten kyllästyneet sähkökontakteihin ja hakeutuvat sen sijaan elävään yhteyteen. Viharyhmien aika sai ihmiset hitaasti kääntämään selkänsä somelle. Riehujatkin kuihtuivat nurkkiinsa. Facebook ja Google pilkottiin, spinnaus pantiin aisoihin. Paljon muutakin tapahtui.

Utopian nykyajassa ihmiset kauhistelevat kaukaista aikaa, jossa Yhdysvaltoja hallitsi psykopaattinen valehtelija ja sovinisti. Venäjälläkin kansa valistui ohi vallanpitäjien ja vaihtoi heidät asteen rehellisempään kööriin. Demokratia siellä yskii edelleen, mutta etenee kuin vanha resiina. Kansa painelee vaikka väkisin liikettä hitaaseen masiinaan.

Eurooppa on lähes liittovaltio, jossa eri maat ovat säilyttäneet sopuisasti omat kulttuuripiirteensä. Sopuisuutta on edistänyt taloudellinen hyvinvointi, joka juontuu yhdentymisen eduista. Vanhalla mantereella kiitellään myös niitä brittipoliitikkoja, jotka saivat viime hetkellä läpi uuden brexit äänestyksen. Katastrofi vältettiin ja James Cameronin ei tarvinnut hypätä Thamesiin.

Turismista elävät alueet saivat pitää elantonsa, sillä kestävä matkailu löi läpi ja lentoliikenne mullistui. Valtava tieteellinen panostus johti lähes päästöttömiin koneisiin, niin merellä, ilmassa kuin maan päällä.

Käsitettiin myös lopulta tai jälleen, että tekoäly tarkoittaa koneita. Viisaissa käsissä ne palvelevat suunnattomasti ihmiskuntaa.

Jatkuva talouskasvu ymmärrettiin liian vaaralliseksi, kun ilmastokatastrofi kolkutti ovella.

Kaikki pelkäsivät sitä. Kaikki tunsivat ahdistusta ja syyllisyyttä. Kodeissa alkoi muovipurkkien pesu ja tarkka jätteiden lajittelu. Syöksy Arktikselle ja Jäämerelle tyrehtyi. Loputonta talouskasvua puolsivat edelleen ne, jotka kokivat etunsa uhatuiksi. Uhatuiksi tunsivat itsensä myös he, jotka muuttivat kulutustottumuksiaan maltillisempaan suuntaan. Ryhmät kyräilivät ja torailivat. Mitä sitten tapahtui?

Ilmastokaaoksen pelossa alkoi muhia uusi suunta. Käsitettiin, että koko silloinen elintapamme oli kiinni fossiilisissa polttoaineissa. Ne oli rakennettu sisään maanviljelyyn, teollisuuteen ja kuljetukseen. Ilmaston lämpeneminen oli jo tuolloin aiheuttanut jäitten sulamista, aavikoitumista, suurpaloja, hirmumyrskyjä ja tulvia. Ja kaikki nämä satuttivat köyhintä kansanosaa rajuimmin.

Sitten syntyi suuri oivallus. (Joka oikeasti on jo idulla). Käsitettiin, että resurssit on jaettava tasaisemmin. Ei vain omassa maassa, vaan koko maailmassa. Käsitettiin, että ahdistus on muutettava innostukseksi. Finanssikriisit harvenivat, sillä ahneus kapeni kasvavan altruismin rinnalla. Totuuden jälkeinen aika vaihtui tavalliseen määrään valheita ja näin myös tolkku ja säällinen luottamus ihmisten kesken palautui. Pienistä kylistä kohti metropoleja alkoi uusi ja ennen kokematon yhdessä tekemisen aalto. Pienet teot johtivat suurempiin ja ihmiset kannustivat toisiaan uuteen, kestävään elämäntapaan.

Tämän utopian voi kokea minun elämäni pieni prinssi. Sri Lankasta aikoinaan adoptoitu äiti, ystäväni, sai pojan nimeltä Julian. Hän on pian 2,5 vuotta. Tulen tekemään voitavani, jotta hän ja muut maailman lapset saisivat periä planeetan, jolla on tulevaisuus. Tämä on totta ja tämä on hyvin tärkeää. Tämä ei myöskään ole pelkkä utopia, tämä voi olla ainoa mahdollisuus. Carpe diem.

Kirjoittaja on tanssija-koreografi.