Presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen tekivät 24.10.–4.11.1962 vierailun Charles de Gaullen johtamaan Ranskaan. Vierailun virallinen osa oli tärkeä. Kekkonen sai sekä isännältä että myös Ranskan lehdistöltä tukea puolueettomuuspolitiikalleen. Presidentti de Gaulle sai puolestaan sisäpiirin tietoa Moskovasta, josta Kekkonen oli palannut juuri Kuuban kriisin alla 18.10.
Vierailun virallisen osan päättyessä Kekkonen sai lukea eräästä ranskalaisesta lehdestä "puihin kiipeilevästä urheilijapresidentistä". Lehti oli taustoittanut Kekkosen urheilu-uraa, korkeushyppysaavutuksia sekä hiihtoharrastusta ja ehkäpä samalla törmännyt kiipeilyyn.
Suomalaiselle lehtiväelle Kekkonen rehvasteli: "Ajatelkaa, että on jotakin, jonka olen pystynyt sekä lehdistöltä että ulkoministeriöltä täysin salaamaan. Kiipeän vain mäntyihin. Suurin viehätys tässä urheilulajissa on, että aina voi pudota." Kekkonen vakuutti, ettei hän ole koskaan kiivennyt Esplanadin puihin. Ranskassa presidenttimme ei kavunnut puihin, mutta kolme vuotta myöhemmin hän Tunisian vierailun aikana kiipesi palmuun, ja harrastus tuli sieltä yleisemmin tunnetuksi myös suomalaisille.
URHO JA SYLVI KEKKONEN kiersivät Ranskanmaata laajalti. Korsikalla Ajaccion pormestari myönsi Kekkoselle kunniakansalaisen arvon. Toinen huippuhetki oli tutustuminen kuuluisimman korsikalaisen, Napoleonin syntymäkotiin. Sieltä ainakin valokuvaajat Caj Bremer ja Kalle Kultala ikuistivat Kekkosen ulkoa avoimen ikkunan takaa, ylväästi katse kaukaisuuteen suunnattuna ja oikea käsi rinnalla takin napituksen alla niin kuin Napoleonilla.
Myöhemmin Kekkonen selitti Bremerille, että hänen tarkoituksena oli vetää nenäliina takintaskusta (TS:n uutisen mukaan Kekkonen oli Korsikalla vilustunut). Bremer vastasi: ”Herra presidentti, ette Te ollut mitään nenäliinaa vetämässä, käsi oli siellä toisesta syystä.” – Saattaa olla, saattaa olla, että olette oikeassa, kertoo Bremer presidentin vastanneen. Sylvi-rouva katseli veitikkamaisena vieressä, mikä tulkittiin, että "taas siinä mies pelleilee".
HELSINGIN RAASTUVANOIKEUS antoi 1.12.1962 päätöksensä ns. margariinijutussa. Oy Elo Ab:n toimitusjohtaja Oscar Strugstad, Oy S.W. Paasivaara Ab:n toimitusjohtaja Uno Weckström sekä mainittujen yhtiöiden osastopäällikkö Bo Englund tuomittiin huomattaviin päiväsakkoihin jatketusta margariinin valmistelain säännösten rikkomisesta.
Oikeuden päätöksen mukaan syytetyt olivat vuoden 1957 ja maaliskuun 1961 välisenä aikana hankkineet yhtiölle eräältä eläinrasvojen sulattamolta ainakin noin 400 000 kiloa erilaista rasvaa. Rasvan raaka-aineena oli osittain käytetty erilaisia teurasjätteitä, samalla myös ihmisravinnoksi hyväksyttyjä lihoja ja luita. Näitä kaikkia tuotteita oli teurastamoissa säilytetty niin, että ne valmistukseen joutuessaan useasti olivat olleet pahoin pilaantuneita. Mainitussa rasvan valmistuslaitoksessa rasva oli kuitenkin raffinoitu ennen Paasivaaralle toimittamista.
Oikeus katsoi syytettyjen laiminlyöneen velvollisuuden valvoa, että tuotannossa käytetään vain ihmisravinnoksi kelpaavia raaka-aineita. Ihmisravinnoksi kelpaamatonta raaka-aineitta oli Paasivaaran tehtaissa käytetty etupäässä leipomo- ja paistintarkoituksiin valmistetussa margariinissa ja myyty edelleen yleiseen kulutukseen.
Oikeuskäsittelyyn johtaneet rasvapaljastukset aloitti päätoimittaja Ilmari Turja Paasivaaran osalta Uudessa Kuvalehdessä talvella 1961. Pian tutkintaan tuli myös Raision margariinitehdas. Raisio tunnusti tekonsa, ja ilmeisesti tästä syystä sen oikeusprosessi eteni nopeasti. Raisio sai ensimmäisen tuomion vuotta ennen Paasivaaraa ja myös hovioikeuden korotetun tuomion jo toukokuussa 1962.
Kirjoittaja on filosofian maisteri
Veli Junttila
