Minä tein sen. Päätin kymmenen vuotta kestäneen suhteen. Poistin Facebookin älylaitteista ja poistuin itse Facebookista.

Vieläpä jonkin aikaa ennen kuin #deleteFacebook alkoi levitä viimeviikkoisten uutisten myötä.

Kaikki alkoi osana keväistä paastoa. Viime vuonna kokeilin ensi kertaa elämässäni pääsiäistä edeltävää niin sanottua suurta paastoa ja pidin kokemastani. Tänä vuonna päähäni pälkähti lisätä siihen myös "somepaasto", pidättäytyminen sosiaalisen median käytöstä.

Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta. Vaan jos olet suinkin yhtä addiktoitunut kaikenlaisiin innovaatioihin, viestimiin ja internetiin kuin itse olen jo teinistä pitäen ollut, ymmärrät ensi alkuun iskeneen tuskan. Ellet ymmärrä, sopii kokeilla.

Moni kuvittelee somesta luopumisen olevan helppoa – koska ei ole koskaan luopunut. Ei ainakaan oikeasti.

Vieroitusoireisiin kuului muun muassa monenlaisia mieleen hiipineitä epäilyksiä. Mitä jos jotakin tärkeää jää huomaamatta. Entä jos kaverit unohtavat mut. Meneekö elämä jollain tavalla ohi…

Puolittain vapaana toimittajana minua huolestutti tietysti myös mahdollisuus, että työtilaisuuksia menee sivu suun.

Nykypäivänä moni käyttää Facebookia pääasiallisena viestintävälineenä myös virallisemmissa yhteyksissä. Lisäksi siellä toimii toimittajien ja muiden viestintäalan ammattilaisten työnvälityssivu.

Kuten useiden muidenkin riippuvuuksien vieroituksessa, ensimmäiset pari viikkoa olivat pahimmat. Henkisten oireiden lisäksi ilmeni ihan fyysisiäkin. Rauhattomuutta, levottomuutta, keskittymisvaikeuksia.

Muutaman kerran sain itseni kiinni siitä, että olin käytännössä tiedostamatta jo hyvää vauhtia matkalla kirjautumaan "Feseen" tietokoneen selaimen kautta.

Pahimman hellitettyä aloin tajuta, kuinka ison siivun meidän somen himokäyttäjien huomiosta tuo isännäksi päätynyt renki oikein vie.

Muistin kaikki ne kerrat, jolloin uppouduin Facebookiin tai johonkin muuhun sosiaalisen median palveluun täysin automaattisesti, mitään ajattelematta. Eikä pelkästään silloin kun oli tylsää, vaan millä hetkellä ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Myös silloin – usein erityisesti silloin – kun siitä oli jopa selkeästi haittaa jotakin tehtävää ajatellen.

Jos tuo ei ole riippuvuutta, niin mikä on?

Maailmassa on jo jonkin verran tutkittu niitä mekanismeja joiden avulla someyhtiöt käyttäjiään koukuttavat. Olisi kuitenkin liian helppo nähdä pelkästään ne pahantekijöinä ja meidät viattomina – sekä tahdottomina – uhreina.

Totta kai meihin vaikutetaan, mutta on syytä muistaa, että viime kädessä päätösvalta on kuitenkin jokaisen ruudun ja takaraivon välissä.

Lopuksi lohdutuksen sana tai pari.

Ajatus siitä, että elämä menee ohi, osoittautuu pian harhaksi. Toki ehdit pysyä kärryillä paljon pienemmän kaverimäärän tekemisistä, mutta paljon aidommin. Ja kai niitä töitä löytyy muualtakin kuin somesta.

Mikä taas tulee perheen teineihin, niin huomaat pian kuinka nuo tuntien pituisiksi venähtäneet keskustelut keittiöpöydän ääressä pesevät kaikki virtuaalitykkäykset mennen tullen.

rain@kooli.eu

Kirjoittaja on suomenvirolainen toimittaja.