Media on latinan medium -sanan monikko ja merkitsee välineitä. Nykyisessä kielenkäytössä medialla tarkoitetaan tiedotusvälinettä. Merkityksen muutoksen myötä on käyttöön tullut tuplamonikko, kun monikossa jo alunperin oleva sana väännetään suomenkielen mukaiseen monikkoon, mediat.
En ota tätä esimerkkiä latinantaitoa esitelläkseni, vaan koska se kuvaa hyvin sitä, ettei kaikella ole alunperin merkitystä, jonka me satumme tuntemaan. Asioihin kannattaa syventyä hiukan perusteellisemmin kuin yleensä on tapana. Kuinka voisi ymmärtää niiden perimmäistä sisältöä, jos ei tiedä mistä ne tulevat?
KESÄN AIKANA on keskusteltu taas kerran uskonnonopetuksesta sen jälkeen kun paljastui, että hallitus ennakkotiedosta poiketen aikoo sitä vähentää. Ihan hiukan, mutta kumminkin.
Keskusteluun ovat tietenkin osallistuneet innolla piirit, joiden tavoitteena on uskonnon hävittäminen maailmasta (mikä naurettava tavoite, kun maailmaa katselee!), mutta myös uskonnonopetuksen sisällön parissa työskentelevät kuten uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi. Hän ajaa tosissaan kaikille yhteistä ”katsomusainetta” nyt päätetyn kunkin oppilaan oman uskonnon opetuksen sijaan. Toinen keskusteluun osallistunut, entinen kansanedustaja Irina Krohn on samalla kannalla. Heistä voisi, kieltämättä hiukan ilkeillen sanoa, että ensin mainitulla vilkkuvat liian siniset silmät ja toisella heiluu ketunhäntä kainalossa.
Maailma on sellainen, että kaikella pitää olla puolustajansa. Kuka uskonnonopetusta puolustaa, jos uskonnolliset yhteisöt eivät enää sitä tee? Uskontotieteilijätkö kuvittelevat olevansa niin väkevä joukko, että kykenisivät ”uuden katsomusaineen” puolesta kamppailemaan, kun se joutuisi politiikan armotta jauhavaan myllyyn?
ERIÄVISTÄ LÄHESTYMISTAVOISTA riippumatta vallitsee yksimielisyys siitä, että uskontoja on koulun opetuksessa käsiteltävä ja että tämä opetus on hyvin tärkeää. Merkittävän puheenvuoron käytti tohtori Risto Volanen, joka Suomen Kuvalehdessä selvitti nykyisen mallin filosofisen perustan ja jatkoi: ”Itsenäisessä Suomessa ratkaisuksi tuli, että valtio järjestää kouluissa kansalaisten oman uskonnon opetuksen, mutta ei puutu sen sisältöön.”
Palautettuaan mieliin 1900-luvun marxilaisten ja fasististen hallitusvaltojen katsomuksen, että niillä oli mielestään ainoa oikea käsitys ihmisestä hän kysyy:”Onko kansalaisilla jatkossa oikeus oman uskonnon tai katsomuksen mukaiseen opetukseen, vai päättääkö valtio kaikille yhteisen katsomusopetuksen sisällön?”
Tämän kysymyksen soisi herättävän sinisilmäisimmänkin. Hyvät aikomukset eivät merkitse mitään, jos tulos on huono. Historiasta kannattaa ottaa oppia. ”Hyvien” asioiden puolesta huudetaan ensin kädet pystyssä, sitten kädet nyrkissä ja lopulta käsiin ilmestyvät aseet. Kiihkosta on vain kukonaskel väkivaltaan. Totalitarismi saattaa hiipiä keskuuteemme yllättäviä teitä. Kristillisellä sanastolla sanottuna: saatana voi pukeutua valkeuden enkeliksi.
Tulevien aikojen suomalaisille opetettakoon edelleen koulussa, ettei elämästä selviä rokkibändien nimiä muistelemalla ja parkkipaikkaa etsimällä, vaikka ne monelle ovatkin ”elämämme kallein asia”. Ei Jumala poistu todellisuudesta, vaikka eduskunta äänestyksen jälkeen päättäisi, ettei häntä ole. Tuskin se häntä hermostuttaisi. Aiheuttaisi ehkä hyväntuulista hörähtelyä.
