Mennyt aika on osin historiaa, osin legendaa. Näiden rajat voivat olla häilyviä. Virallisessakin historiankirjoituksessa on aina ripaus sepitettä. Tietomme menneistä ajoista ovat kuin risainen tilkkutäkki. Tiedot ovat murusia ja sitä pienempiä, mitä pidemmälle ajassa haluamme liikkua.

Tarustot ovat olleet ja voivat olla edelleenkin totuuden asemassa. Ne ovat muovanneet kokonaisia kulttuureja ja koonneet kansakuntia. Parhaimmillaan legendat yhdistävät ja voimistavat. Pahimmillaan rajoittavat ja sulkevat.

Antiikin mytologiat eli jumaltarustot heijastuvat koko länsimaisen kulttuurin kehityksessä. Kreikan ja Rooman loputtomat ja kiehtovat myytit ovat kiinnittyneet vahvasti psykiatriseen sanastoon ja ne spiralisoituvat yhteen tämän lääketieteen akateemisen alueen kanssa.

Vanhan testamentin huimat kertomukset taas ovat kivijalkana koko juutalais-kristilliselle kulttuurille. Uusi testamentti on niin täysin toisenlainen, että molempien kuuluminen kanonisoituun raamattuun on oikeastaan oma ihmeensä.

Raamattu taas on pohjana koko sille kulttuurille, jossa me elämme. Tahdoimme tai emme. Usko ja uskominen ovat sensijaan henkilökohtaisia kysymyksiä.

Kalevala on puolestaan Elias Lönnrotin taidonnäyte. Kansanrunoista, irrallisista runopätkistä ja runolauluista mestari koosti itsenäisesti eepoksen, jota jotkut ovat alkaneet pitää ”Suomen kansan muinaishistoriana”. Aivan mainio episodi oli elämäntaiteilija Ior Bockin kaivausprojekti. Hän etsi vakavissaan Lemminkäisen luolaa ja sai oikeasti rahoitusta Lemminkäinen yhtiöltä. Legendoissa on voimaa.

Kertomukset kantavat meitä ja se on tärkeää. Jeanette Winterson kuvaa loistavassa kirjassaan Majakanvartija, kuinka haveriin joutunut merimies selviää myrskystä kertomusten voimalla. Mies huutaa tuuleen tarujen ihmeellistä voimaa, joka kantaa hänet seuraavaan aamuun ja pelastukseen. Myyttien merkitys saa romanttisen tulkinnan ja myös se on elintärkeää. Tunteet; usko, toivo ja rakkaus vievät edelleen ihmiset yli synkimpien virtojen.

Mistä ihminen sitten voi ammentaa historiaa, legendoja, kasvavaa tietämystä ja orastavaa ymmärrystä. Ymmärrystä siitä, mitä on olla ihminen tänään. Tieto ei löydy somesta eikä face-päivityksistä. Ei edes wikipedian kaltaisista pikatietopankeista. Tieto löytyy kirjoista. Lukekaa lapset ja aikuiset.

Höttöä ei kannata lukea, sillä tutkitusti ihminen on onnellisimmillaan keskittyessään yksityiskohtiin ja niitä voi olla paljon. Hyvä kirjallisuus vaatii hieman enemmän, mutta myös antaa enemmän.

Elämä on liian lyhyt viihteelle, jota taiteeksi kutsutaan. Siinä ihminen vain siunaa oman henkisen laiskuutensa, kuten kirjailija Samuli Paronen on sanonut. Naulan kantaan. Näitä rakastettavia totuuksia kertoi hiljan Yle Puheessa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, yksi sivistyksen kirkas airut maassamme.

Kirjamessut nostattavat toivoa kirjojen mahdista keskellä turhuuksien markkinoita. Pääsin maistelemaan Turun messutuulia, joita kokosivat upeasti purjeisiin kirjailijat Tommi Kinnunen ja Salla Simukka.

Lapsille ääneen lukemisen tärkeys on sekin noussut taas otsikoihin. Kotoa kaikki alkaa, joten kirjaostoille mars, kaikki mummot, mammat, papat, isit, kummit, tädit ja sedät. Sitten kiireetön hetki ja polku inhimillisen tiedon kattavaan kirjallisuuteen voi alkaa. Se on avoinna pojille ja tytöille ja meille kaikille. Tie, joka yhdistää eikä erota, ymmärtää eikä vihaa.

Kirjoittaja on tanssija-koreografi.