Puheenvuoro

Presidenteillä paljon puheenaiheita

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat tänään toistamiseen tänä vuonna. Maaliskuussa Arkangelissa Ukrainan kriisiä ei mainittu sanallakaan. Suomessa on ennen Savonlinnan tapaamista arvuuteltu, aiotaanko tämä Venäjän ja lännen välejä eniten hiertävä kysymys ottaa tällä kertaa esille.

Ukrainan tilanne näkyy Itämerellä voimistuneena sotilaallisena aktiivisuutena. Niinpä välikohtausten estämisestä olisi syytä keskustella. Vuosi sitten Naantalin Kultarannassa Niinistö teki aloitteen Itämeren ilmaturvallisuuden parantamiseksi. Esityksen mukaan Itämerellä lentävät sotilaslentokoneet käyttäisivät aina sijaintitietoa välittäviä lähettimiä eli transpondereita onnettomuuksien välttämiseksi. Asia on edennyt virkamiestasolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Virallisesti Savonlinnan tapaamisen asialistalla ovat "kahdenväliset suhteet ja ajankohtaiset kansainväliset kysymykset". Itämeren lisäksi puheeksi otettaneen kauppasuhteet, koska poliittisia saati sotilaallisia kysymyksiä kahdenvälisiin suhteisiimme ei juuri liity. Tätä nykyä taloussuhteidemme riippakivenä ovat EU:n Venäjälle asettamista pakotteista johtuvat vastapakotteet, jotka häiritsevät elintarvikevientiämme. Putin ilmoitti kesäkuun lopulla, että Venäjä jatkaa länsimaisten elintarvikkeiden tuontikieltoa vuoden 2018 loppuun saakka.

Putin ilmoitti kesäkuun lopulla, että Venäjä jatkaa länsimaisten elintarvikkeiden tuontikieltoa vuoden 2018 loppuun saakka.

Mielenkiintoisen talouskysymyksen synnytti Yhdysvaltojen edustajainhuone, kun se tiistaina hyväksyi esityksen uusista Venäjään kohdistuvista pakotteista. Lakipaketille haetaan seuraavaksi senaatin hyväksyntä ennen kuin se lähetetään presidentti Donald Trumpin allekirjoitettavaksi.

Yksi pakotteista kohdistuu Venäjän ja Saksan välisen Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamiseen. Pakotelaki uhkaa seuraamuksilla hankkeessa mukana olevia yrityksiä. Suomessa on jo kymmeniätuhansia mereen upotettavia putkia, jotka betonipinnoitetaan Kotkassa. Tämä Wasco Coating Finlandin urakka työllistää satoja suomalaisia.

Koska Suomi on nyt Arktisen neuvoston puheenjohtaja, pohjoisen alueen ympäristökysymyksiin presidenttien keskustelussa puututaan melko varmasti. Valitettavasti näissä keskusteluissa harvoin päästään konkreettisiin johtopäätöksiin.

Suomelle ja uudelle presidenttikaudelle pyrkivälle Niinistölle suurvallan päämiehen tapaaminen on merkittävä. Putinille tapaamisen merkitys on vähäisempi. Hän saapuu Suomeen pääasiassa juhlistaakseen Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Mutta Putin kuuntelee kernaasti, mitä Niinistöllä on sanottavana EU:n nykytilanteesta ja Britannian EU-eron vaikutuksista. Venäjän ja EU:n välit ovat Krimin valtauksen jäljiltä viileät, joten Venäjä yrittää lähestyä joitakin jäsenmaita kahdenvälisesti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ts.paakirjoitus@ts.fi