Putinin vierailun mediahälyn syyt Venäjällä
ALIO
Presidentti Vladimir Putinin vierailu Suomeen on kirvoittanut monenlaista arvelua sen poliittisesta sisällöstä. Jotkut ovat kiinnittäneet huomiota myös vierailun alla Venäjän median reippaisiin tulkintoihin Suomesta. Eräs näistä hälyistä liittyy Helsingin maanalaisiin käytäviin Suomen "russofobian" ilmauksina. Venäjän lehdistössä on myös revitetty sitä, että suomalaiset diplomaatit suojelevat laitonta asvientiä Venäjältä tai että diplomaatit ovat olleet osallisina katutappeluissa Pietarissa.
Näistä mediahuminoista ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Venäläinen mediahäly kertoo oikeastaan vain siitä, minkälainen hallintojärjestelmä maassa on. Maalla ei ole mitään jatkuvaa kirjoitusohjetta valtiollisille toimijoille, vaan ukaasit siitä, miten pitää kirjoittaa tulevat keskitetysti ohjeina presidentinhallinnolta. Usein on niin, että kun ohjeita ei ole, on vain toimittava oletettujen ohjeiden tai johtajan oletetun mielen mukaisesti.
Itänaapurimme on vuodesta 2000 saakka ajautunut koko ajan kohti johtajakeskeistä mallia, jossa ei ole mitään valtionideologiaa, politbyroota tai kommunistista puoluetta, joka valvoisi kollektiivisesti maan etua. Putin on sitä vastoin luonut poliittisen järjestelmän, joka on keskittänyt kaiken vallan itselleen, mutta jossa on päällekkäisiä ohjausjärjestelmiä ja hallinnonaloja varmistamassa sitä, että johtajan poliittinen kontrolli säilyy.
Voidakseen säilyttää vallan itsellään johtaja on myös huolehtinut siitä, että nämä "vallan vertikaalit" tai suosikkien hallitsemat valtapiirit myös kilpailevat toistensa kanssa. Näin ylin valta voi varmistaa sen, että keskinäinen tarkkailu toimii ja ylimmän vallan asema säilyy.
Tämän prosessin aikana Putin on siirtynyt kollegoittensa yhteisestä neuvonpidosta omaan henkilökohtaiseen valtajärjestelmäänsä ja kasvattanut omien suosikkiensa asemaa. Näiden kanssa ei enää neuvotella vaan ainoastaan annetaan ohjeita. Paras esimerkki tästä on henkivartija Aleksei Djumin, joka oli 14 vuotta presidentin henkivartija ja on nyt maan vaikutusvaltaisimpia miehiä.
Järjestelmän toisena piirteenä on "jumalhämärä" – asioista päätetään mahdollisimman suljetusti ja pienessä piirissä. Samoin päättäminen tapahtuu usein eri instanssien ja ministeriöiden kautta niin, että johtaja voi halutessaan toimia nopeasti. Tämä mahdollistaa nopean reaktion, mutta samalla halvauttaa hallinnon, kun se ei voi aina tietää, mitä "ylhäällä" asioista halutaan päättää. Ja kun ei tee mitään, ei tee virhettä.
Voidakseen toimia tällainen järjestelmä vaatisi kansliapresidentin, joka valvoisi energisesti federaation hallintoa 24/7 ja antaisi alueille ja vastaaville virkamiehille mahdollisuuden päättää pikkuasioista. Näin ei kuitenkaan ole. Pääministeri Dmitri Medvedevin rooli on siihen liian vaatimaton.
Venäjän hallinnon monimutkainen todellisuus johtaa siksi tilanteeseen, jossa isoja strategisia päätöksiä tai edes välttämättömiä päätöksiä ei saada aikaan tarpeeksi nopeasti. Asiat laahaavat tai eivät toteudu ikinä samaan aikaan, kun virkakoneisto korruptoituu. Itänaapurin politiikka ja sen toteutus tapahtuu siksi nykyään ulospäin tarkasteluna arvaamattomasti.
Venäjän valtiollisesti toimivan median rooli on tässä myös äärimmäisen vaikea. Se joutuu reagoimaan salamannopeasti johdon bysanttilaiseen toimintaan ilman mitään ennakkovalmistelua tai ohjeita.
Esimerkiksi jupakka suomalaisista maanalaisista käytävistä syntyi amerikkalaisen huonosti informoidun lehtimiehen kynästä. Juttu oli absurdi, mutta sitä käsiteltiin Venäjällä bulevardijournalismin otteella. Ainoana tulkintaohjeena oli paha Nato ja lännen yleinen russofobia.
Ja kun kysymyksessä oli sotilaallinen asia, siihen liitettiin suurvaltashovinistisia huomautuksia ja naurunalaistuksia suomalaisten paniikista, "kun kaivelevat tällaisia kaninkäytäviä". Venäjän valtiollisen median joukossa oli monia hyviä kirjoituksia, mutta ne eivät tässä hälyssä oikein kuuluneet.
Ennen valtiovierailuja tapahtuvista ns. negatiivisista jutuista suurin osa julkaistaan siksi, että toimittajat tietävät varmuudella, että nämä jutut luetaan Putinille ennen vierailuja. Räväkästi ja estottoman isämaallisesti kirjoittavan toimittajan päiväunena on kirjoittaa niin, että suuri johtaja huomaa sen ja tie suurempiin saleihin kävisi tätä kautta. Näin on käynyt usein ennen Putinin valtiovierailua, jolloin suuren johtajan pöydälle nostettiin lapsikiistoja tai muita ongelmia.
Kirjoittaja on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Helsingin yliopistossa.
