aatimus nollatoleranssista rasismille ja seksuaaliselle häirinnälle on saavuttanut laajaa myönteistä vastakaikua. Hyviä asioita on helppo ja mukava puolustaa. Kukapa nyt haluaisi kannattaa syrjintää tai törkykäyttäytymistä? Hyvien asioiden kätevyyttä lisää niiden itsestäänselvyys.
Kaikkihan tietävät jo vaistomaisesti, mitä rasismi on, tai missä kulkevat ne seksuaaliset rajat, joita ei sovi ylittää. Jos nimität kadulla vastaan kävelevää mustaa henkilöä neekeriksi, olet rasisti, jos tarraat firman pikkujouluissa luvatta työtoverin ryntäimiin, olet karsinasi ulkopuolella ilman valtuuksia törkeästi röhkivä seksistinen sika.
Vaikka tämä on päivänselvää, jostain kummasta kuitenkin kumpuaa urpoja, jotka eivät ymmärrä tai ainakaan kunnioita hyviä asioita. Heidän päihinsä järkeä on taottava osoittamalla, ettei näissä asioissa suvaita pienintäkään lipsumista hyväksyttävän käytöksen rajojen ulkopuolelle. Ympäröivän yhteisön yksimielinen tuomio ja kunnolla kirpaisevat seuraukset olkoot heille opiksi.
Hyviä asioita on paljon. Suomessa poliitikot, virkamiehet ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet nollatoleranssia rasismin ja häirinnän lisäksi myös muun muassa asunnottomuudelle, koulukiusaamiselle, nuorisotyöttömyydelle, hoitovirheille, harmaalle taloudelle, roskaamiselle, graffiteille, ylinopeuksille, julkijuopottelulle ja kiroilulle.
Ajatus on totta kai käännetty myös business-opiksi; asiasta kirjan kirjoittaneen valmennuskonsultti Ari Heiskasen mukaan yrityksessä ”nollatoleranssitila luo vahvan pohjan voitokkaalle etenemiselle ja vauhdin nostolle”.
Nollatoleranssilla tarkoitetaan jonkin käyttäytymistavan tai ilmiön katsomista niin tuomittavaksi, ettei sitä suvaita lainkaan. Mikäli sitä kuitenkin ilmenee, tulee siitä automaattisesti seurata rangaistus, aina ja samansuuruisena. Koska tavoitteena on eliminoida kyseinen käyttäytyminen kokonaan, teon taustaa, olosuhteita, räikeyttä, mahdollisia lieventäviä asianhaaroja tai tekijän syyllisyyden astetta ei tule ottaa huomioon lainkaan.
Nollatoleranssi on kategorinen imperatiivi, ehdoton määräys toimia tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla. Se perustuu absoluuttiseen varmuuteen siitä, missä kulkee oikean ja väärän raja. On vaikeaa kuvitella inhimillisen toiminnan sääntelyyn huonommin soveltuvaa periaatetta. Ihmiset, teot ja tilanteet ovat erilaisia, ja elämään liittyy paljon tulkinnanvaraisuutta. Asioiden kokeminen ja tulkinnat vaihtelevat suuresti, mistä kertoo vaikkapa se, että suomalaisissa käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain yli 300 000 riita-asiaa.
Rasismista tai seksuaalisesta häirinnästä ei ole olemassa sellaisia aukottomia ja yleispäteviä määritelmiä, joita voisi muitta mutkitta soveltaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nyrkkisäännöksi on tarjottu sitä, että jos väitetyn syrjinnän tai häirinnän kohde kokee tulleensa syrjityksi tai häirityksi, teko on tosiasiallinen. Tällainen subjektiivinen määrittelyoikeus on kuitenkin oikeustajun ja tasavertaisuusperiaatteen kannalta erittäin ongelmallinen, koska se tekee syytösten kohteesta automaattisesti syyllisen ja riistää häneltä oikeuden puolustautumiseen.
Nollatoleranssi lietsoo myös kollektiivista hysteriaa, jolla hyvän asian nimissä oikeutetaan kohtuuttomiakin ylilyöntejä. Uusmoralistisessa nykyilmapiirissä esimerkiksi jo pelkkä julkisesti esitetty syytös seksuaalisesta häirinnästä riittää pilaamaan henkilön maineen ja uskottavuuden pysyvästi, aivan riippumatta siitä, onko syytöksessä perää vai ei.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja poliittisen historian tutkija.
