olitiikkaan on vivutettu darwinismin ydin. Kun eduskunta suitsii kansanedustajien kielenkäyttöä istuntosalissa, sanaa vivutetaan mediassa, Pohjolassa ja muualla Euroopassa.
Verbaalisen vivutuksen aloitti Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb. Ensin Pohjoismaiden neuvostossa ministeri luonnehti kokousta paskaksi ja käytti naisen sukuelimeen yhdistettyä kirosanaa.
Belgian Bruggessa Stubb piti luennon paikassa, jossa merkittäviä avauksia ovat tehneet presidentti Mauno Koivisto ja pääministeri Paavo Lipponen.
Stubbin mielestä ”euro on lähtökohtaisesti darwinistinen järjestelmä, jossa vahvat pärjäävät”. Hänen mielestään vahvoilla euromailla on oikeus viedä yhdentymistä eteenpäin. Pääministeri Jyrki Katainen (kok), joka veti Stubbin europarlamentista edelliseen hallitukseen, tyynnytteli kohua ja korosti, että Stubb kertoi vain tosiasiat.
Jos sosiaalinen darwinismi olisi voittanut 1930-luvulla alkaneen taistelunsa, Stubb saattaisi IFK:n asemesta hurrata Käkisalmen Palloilijoiden voittoa Äänislinnan Valtrasta, joka ennen Karjalan vapauttamista tunnettiin nimellä Petroskoin Onega.
Mutta, ovatko Stubb ja Katainen väärässä. Eivät, markkinatalous on kilpailua, jossa on voittajia ja häviäjiä. Mediakin saattaa olla tätä mieltä.
Joskus ammoin länsimaissa lehdistön vapautta ja moniarvoisuutta pidettiin kansanvallan yhtenä peruskivenä. Tämän vuosituhannen Suomesta kakkoslehdistö on käytännössä kadonnut ja puoluelehdistä kituu muutama.
Kansanedustaja Kimmo Sasi on kehitellyt darwinismin viestintäpoliittisen ulottuvuuden. Sasin mielipiteiden kiinnostavuutta lisää se, että hän on ollut liikenne- ja viestintäministeri, Yleisradion hallintoneuvoston ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.
Lehtien arvonlisäveroa Sasi perusteli sillä, että pienten lehtien kyky arvioida politiikkaa on kehno. Mitä pienempi lehti, sitä pienempi on lehden osallistuminen demokraattiseen järjestelmään.
Sasi jättää ottamatta huomioon muutaman asian. Moniarvoisuus on yksi avoimen yhteiskunnan, demokratian ja sananvapauden rakennuspuista. Tietenkin maassa ja maakunnissa voidaan mennä siihen, että jokaisessa oblastissa on yksi Völkischer Beobachter, Neues Deutschland, Helsingin Sanomat tai Turun Sanomat.
Lehtien laadusta ei kannata tehdä tarkkoja johtopäätöksiä kuvitteellisen televisiosarjan tai edes politiikan ja talouden osaamisen perusteella. Lehdet ovat paljon muutakin kuin politiikkaa ja taloutta, jota ne ovat hyvin vähän. Kaikkia paikallis-uutisia suuret eivät kerro.
Mitä tekevät tiedotusvälineet. Ensimmäiseksi kannattaisi katsoa peiliin. Pääsevätkö hallitusherrat helpolla niin kauan, kunnes ne Sasin tapaan kajoavat median toimintaan.
Miten media olisi pillastunut, jos Stubbin kannanoton olisi puhaltanut ulos esimerkiksi Jussi Halla-aho. Presidentti Tarja Halonen yllätti arviollaan, että ”ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia”. Mitä olisi tapahtunut, jos esimerkiksi Timo Soini olisi luokitellut ihmisiä rasisteiksi ja muiksi.
Median suhde perussuomalaisiin on akateemisessa tutkinnassa. Tohtori Ville Pernaa ryhmineen odottaa nahkurin orsilla.
Euron kriisi on vivuttautunut presidentinvaaleihinkin. Vaalien jälkeen Paavot järjestävät perinteisen seminaarin aiheesta ”Voiko vivutukseen kuolla”.
Kirjoittaja on politiikan toimittaja Turun Sanomien
Helsingin toimituksessa.
