Mielipiteiden kolumnit

Saavutuksesta saa iloita!

Sähköpostiin kilahti tarkat ohjeet Åbo Akademin tohtoripromootiota varten. Kevätkiireiden täyttämän arjen keskellä yliopiston järjestämä tohtoreiden vihkimistilaisuus tuntuu mystiseltä viestiltä toisesta ulottuvuudesta. Myönnän, että ensimmäinen ajatukseni oli, miten pystyn stressaantuneena istumaan paikallani vaadittavat tunnit.

Promootiossa uusille tohtoreille annetaan oikeus käyttää akateemisen arvon mukaisia ulkoisia tunnusmerkkejä eli tohtorinhattua ja -miekkaa. Tilaisuus on juhlallinen, arvokkaan hidastempoinen ja osin jopa puuduttava. Promootio on tehokkuuden ja tuloksellisuuden täydellinen vastakohta. Kuvitelkaa, kokonainen salillinen akateemisesti koulutettuja ihmisiä istuu tekemättä mitään. Kaiken kukkuraksi osa seremoniasta pidetään latinaksi. Lopuksi vaelletaan parijonossa kirkkoon. Onko kuultu hullummasta?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuorempana suhtauduin tähän osin kuolleella kielellä järjestettävään monituntiseen operaatioon kriittisesti. Olen ylipäätään ollut hitaasti lämpiävä mitä tulee akateemisiin perinteisiin. Mitä useamman vuoden olen kampuksella viettänyt, sitä myönteisemmin olen alkanut suhtautua akateemisen maailman rituaaleihin. On tärkeää, että pidämme perinteistämme kiinni. Erityisen tärkeää se on nyt, kun lähes kaikki arvotetaan taloudellisin mittarein.

Kun ensi perjantaina istun katselemassa uusien tohtoreiden hidasta virtaa, aion pysähtyä miettimään kolmea asiaa. Ensinnä kiinnitän huomioni promovoitaviin. Väitöskirjan kirjoittaminen ja tohtoriksi väitteleminen on valtava ponnistus. Iloitkaa saavutuksestanne! Kantakaa hattuanne ja miekkaanne ylpeinä, sillä te olette juhlanne ansainneet.

Sisarellinen huomautus kaikille naistohtoreille: tohtorin ulkoiset tunnusmerkit ovat ajalta, jolloin naisia ei promovoitu. Älkäämme provosoituko. Äkkiäkös sitä silinterihatussa oppii kulkemaan. Miekkakin pysyy vyön avulla paikallaan ihan siedettävästi. Nauru auttaa, jos olo tuntuu koomiselta.

Väitöskirjan kirjoittaminen ja tohtoriksi väitteleminen on valtava ponnistus. Iloitkaa saavutuksestanne! Kantakaa hattuanne ja miekkaanne ylpeinä, sillä te olette juhlanne ansainneet.

Toiseksi haluan muistella edesmennyttä isoäitiäni Sylviaa, joka olisi halunnut opiskella. Sota vei sellaiset toiveet. Jonkun oli huolehdittava kotirintamasta, lapsista ja maatalosta. Hänen lapsenlapsiaan ei ole mikään estänyt lukemasta niin pitkälle kuin pää kestää. Me olemme saaneet nauttia rauhasta ja lukuisista viisaista päätöksistä, joilla koulutuspolut on avattu mahdollisimman monille.

Lopuksi ajattelin pohtia yliopiston syvempää olemusta. Tulostavoitteiden piinaamat korkeakoulut säntäilevät nyt poliitikkojen päätösten perässä kuin villiintyneet kanat. Tämä ei koske vain korkeakoulujen johtoa, vaan ihan meitä kaikkia. Toki meiltä tuloksiakin saa vaatia, käytetäänhän meihin yhteisiä verovaroja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yliopistot eivät kuitenkaan saa unohtaa sivistystehtäväänsä. Sivistystä ei puolestaan saa hoputettua strategista rahoitusta ohjailemalla, sillä sivistys kaihtaa ulkoista pakkoa. Se ammentaa aineksensa vapaista pohdiskeluista ja kiireettömistä kohtaamisista.

Meidän tehtävämme on kuljettaa tieteen viestiä sukupolvelta toiselle. Siksi on hyvä hiljentyä yhdessä kuuntelemaan vuosisatojen takaista kehotusta: Accipe pileum, accipe gladium, accipe diploma. Vale praeclarissime/a doctor.

Kirjoittaja on Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja ja Turun yliopiston dosentti.