Mielipiteiden kolumnit

Vaalityöhön vauhtia Tannerin juhlissa

Veli Junttila
Veli Junttila

altiomies ja Sdp:n puheenjohtaja Väinö Tanner täytti 80 vuotta 12.3.1961. Myös Turun Sanomat tunnusti hänet suurmieheksi, ”talous- ja valtioelämän merkkihenkilöksi”.

Syntymäpäivät pidettiin Helsingin messuhallissa. Juhlan puheissa Tanneria kiitettiin vuosikymmeniä kestäneestä työstä isänmaan hyväksi, mutta samalla pantiin vaalivankkurit liikkeelle.

Honka-liiton puuhamies ja Sdp:n varapuheenjohtaja Olavi Lindblom vaati tasavallan presidentin vaihtamista. – Urho Kekkosen hajota ja hallitse -politiikka on johtanut ristiriitojen kärjistymiseen, eikä tällä tiellä voida enää jatkaa.

Tanner itse oli vielä kovassa vedossa. Tanneria närästi Kekkosen kansaa kahtia jakava ja demareita syrjivä politiikka. Häntä kiukutti myös Kekkosen vehkeily venäläisten kanssa.

TS:n selostuksen mukaan Tanner moitti juhlan päätöspuheessaan – nimeä mainitsematta – ”kotimaista sortajaa, joka on hakenut ja saanut tukea maan ulkopuolelta”.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tanner muistutti – Kekkosta varmaankin – Augustin Ehrensvärdin kiveen hakatuista sanoista: ”Pienen maan on viisainta pysytellä omissa oloissaan ja luottaa oman kansaansa, jättäen vieraan avun käyttämättä. Kun se on opittu, on paljon opittu.”

Päivänsankaria tervehtimässä kävivät myös ”hiljaisten vuosien kumppanit”, sotasyyllisinä Tannerin ohella vankilaan tuomitut, professori Edwin Linkomies, pankinjohtaja J.W. Rangell, ministeri Tykö Reinikka ja ministeri T.M. Kivimäki.

Turkuun oli toukokuussa 1961 tulossa ennätysmäärä koululaisretkikuntia, joita veti Turun linnan korjauksen valmistuminen ja sen vanhan osan avaaminen yleisölle ensi kertaa.

”Tanner muistutti – Kekkosta varmaankin – Augustin Ehrensvärdin kiveen hakatuista sanoista.”

Matkailuasiamies Arvo Hovila kertoi, että edellisenä vuonna Turusta oli tilattu 331 ohjelmaa koululaisvieraille, mutta nyt tuo luku ylitetään. Suurin ryhmä oli Kankaanpään yhteislyseo, 405 ilmoittautunutta.

Yöpaikoista oli puutetta. Retkeilymajaan, Auralan vapaaopiston uusiin tiloihin Läntiselläkadulla, Yrjänään sekä Kristilliselle opistolle voitiin majoittaa 300 vierasta.

Muutoin jouduttiin turvautumaan koulumajoitukseen ja matkailulautakunnan majoitustarpeisiin.

Koulumajoituksen haittapuoli oli koulupäivinä varhainen herätys, kun luokat oli saatava kuntoon ennen tuntien alkamista.

KorpikirjailijaIlmari Kianto järjesti kirjailijoille tärkeän ja näyttävän tukioperaation eduskunnassa maaliskuun 1961 alussa kirjastolain käsittelyn yhteydessä.

Iki-Kianto, tuolloin pian 87-vuotias, liikkui jo vaivalloisesti. Häntä tukivat kirjailijat Oiva Palonheimo ja Arvo Turtiainen. Kianto istui lehterillä jäyhänä kuin korpikuusi koko kaksituntisen keskustelun ajan.

Lopulta syntyi päätös. Kirjailijoiden kirjalainapalkkio korotettiin kolmesta prosentista viiteen. Lehterillä laskettiin, että Kianto oli istumalla tienannut kirjailijoille kymmenen miljoonaa markkaa, viisi miljoonaa tunnissa. – Enpä ole aikaisemmin moisille tuntipalkoille päässytkään, Kianto tuumasi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maaliskuun 10. päivänä 1961 Mannerheimin Ratsastajapatsasvaltuuskunta teki odotetun päätöksen. Se osti Louhisaaren kartanon ja luovutti sen Muinaistieteellisen toimikunnan haltuun.

Kauppahinta oli 21 miljoonaa markkaa. Siihen sisältyi laaja puisto ja vehmas tulotie. Myyjä oli everstinrouva Inkeri Hovinen. Tämä linna – Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheimin synnyinkoti – korjattiin vuosina 1962–1962.

Mannerheimin ratsastajapatsas oli paljastettu Helsingissä 4. kesäkuuta 1960.

Rahaa oli kansalaiskeräyksissä kertynyt niin paljon, että valtuuskunnan käytössä oli Louhisaaren kaupan jälkeen vielä 40 miljoonaa. Puolet tästä summasta luovutettiin Jääkäriliitolle, neljälle invalidijärjestölle ja Kaatuneiden Omaisten liitolle ja toinen puoli Mannerheimin kansallisrahaston säätiön hallintaan.

Kirjoittaja on filosofian maisteri.