Valvontalaki karannut käsistä
Kesällä 2008 voimaan tullut sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos on esimerkki lainsäädännöstä, jonka torsous olisi pitänyt ajoissa ymmärtää. Lain vaatimaa teletunnistetietojen säilyttämistä varten joudutaan kansalaisten tieturvan kannalta kyseenalaisiin järjestelyihin, vaikka datalle on ollut poliisin mukaan rikostutkinnassa vain marginaalista käyttöä (TS 17.2.).
Jo valmisteluvaiheessa paljon arvostelua ja vastustusta herättäneen uudistuksen vuotta myöhempi säädös antoi yrityksille ja yhteisöille oikeuden seurata työpaikan sähköpostiliikenteen tunnistamistietoja, jos ne epäilevät henkilöstöä esimerkiksi yrityssalaisuuksien vuotamisesta.
Harva on epäillyt, sillä seurannan edellyttämiä ilmoituksia oli lokakuisen tiedon mukaan tehty tietosuojavaltuutetulle nolla kappaletta. Joulukuussa viestintäministeriö tiesi kertoa, että neljä yritystä oli käyttänyt seurantaa tekemättä ennakkoilmoitusta.
Nyttemmin on käynyt ilmi, että kymmenet telealan yritykset ovat laiminlyöneet puhelujen, sähköpostien, tekstiviestien ja muiden viestintäpalvelujen tunnistamistietojen tallessapidon. Lain mukaan tiedot on säilytettävä vuoden ajan ja ne on luovutettava tarvittaessa poliisiviranomaiselle, joka tutkii erikseen määriteltyä vakavaa rikosta.
Suomi kuuluu tässäkin EU:n mallioppilaisiin. Direktiivin mukainen minimitallennusaika on kuusi kuukautta. Ja esimerkiksi Britanniassa säilytysvelvollisuus on rajattu vain suurimpiin telealan toimijoihin.
Koska Suomessa etenkin pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on ollut hankaluuksia lain velvoitteen täyttämisessä, liikenne- ja viestintäministeriö aikoo tulla hätiin. Se tarjoutuu järjestämään tarvittavat palvelut keskitetysti kolmannelta osapuolelta, jonka kanssa teleyritykset sopisivat tunnistetietojen varastoinnista.
Luokattoman vähän keskushallinnossa kannetaan huolta sinne tänne seilaavan tunnistemateriaalin tietoturvasta. Ministeriölle näyttää riittävän, että todetaan vastuun säilyvän teleyrityksillä.
