uroopan unioni on parhaansa mukaan yrittänyt hävittää rajoja ja niiden merkitystä alueensa sisältä. Unionin perustajagurut oivalsivat, että nivomalla toisiinsa Saksan ja Ranskan hiili- ja terästuotannon, maat eivät käytä raaka-aineiden jalostettuja lopputuotteita toistensa listimiseen. Oivallus on ollut kestävää sorttia.
Rajoja on madallettu laajemmaltikin, jotta työvoima, pääomat, tavarat ja siinä sivussa tavalliset matkailijat voisivat liikkua vapaasti.
Kun talousyhteisö laajeni poliittiseksi unioniksi, yhteiset toimielimet ovat ottaneet kantaa siihen, mikä olisi EU:n ulkopuolisille maille hyväksi. Viime aikoina kantaa on otettu muun muassa Balkanin alueen miekalla ja kynällä aikaan saadun valtiollisen rakenteen yhtenäisyyden puolesta.
Huolta on kannettu myös Pohjois-Afrikassa sijaitsevien, Ranskan ja Britannian entisten siirtomaiden valtiollisen vakauden tueksi.
Sanotaan, että muita sopii opastaa, jos omat asiat ovat kunnossa. Silti kovin kivuliasta tuntuu rajojen madaltaminen olevan EU:n kotipesässäkin.
Belgiassa juhlitaan tänään epävirallista maailmanennätystä. Liittovaltio on ollut 249 päivää ilman hallitusta. Saavutuksellaan se ohitti Irakin.
Ilman hallitusta ja tälle vuodelle laadittua budjettia voi näköjään olla olemassa. EU-puheenjohtajuuskin onnistui paremmin kuin monelta muulta maalta.
Pikku hiljaa vaikeudet ovat ottamassa niskalenkkiä, sillä valtionlainojen korkojen riskilisä syö rahoja, joita tarvittaisiin lainojen lyhentämiseen. Rakenteellisia uudistuksia tarvittaisiin, mutta niihin ei toimitusministeristön poliittinen voima riitä.
Kansallisuuksien välillä käydään riitaa rahasta ja vallasta. Hollanninkielinen ja rikas Flanderi ei halua jakaa rahojaan tulonsiirtoina ranskankieliseen ja köyhään Valloniaan. Kiistaa käydään myös Flanderin keskellä sijaitsevasta Brysselistä, jonka flaamit haluaisivat pääkaupungikseen.
Itsenäistä Flanderia ajavan N-VA-puolueen puheenjohtaja Bart De Weverin mukaan Belgialla ei ole tulevaisuutta. Se on valtiona epäonnistunut. Analyysi ei ole täysin hatusta vedetty.
Espanjan, Itävallan ja Ranskan alaisuudesta Benelux-maiden kuningaskunnan kautta muokkautuneen maan piti liittyä Ranskaan, mutta Britannian ohjaamana se itsenäistyi kolmen kielialueen ja kansallisuuden Belgiaksi. Kuninkaaksi tuli tunnetusta saksalaissuvusta Leopold I.
Häntä paljon tunnetumpi oli Leopold II, joka yhdessä tohtori Livingstonen löytäjän, Henry Stanleyn kanssa ryösti Kongoa. Tuloksena oli kymmenen miljoonaa kuollutta kongolaista ja läjäpäin kuninkaan henkilökohtaista omaisuutta, jota kelpaa vieläkin hämmästellä Brysselin kaduilla.
Molemmissa maailmansodissa Belgian yli marssittiin mennen tullen.
Belgiassa melkein kaikkea on kahta kansallista sorttia: parlamentteja, tv-kanavia, radioita, sanomalehtiä, puolueita, kulttuurilaitoksia.
Sanotaan, että belgialaisia yhdistää kuningashuone, jalkapallo ja munkkien panema olut. Ne eivät tunnu enää riittävän. On mahdollista, ettei nykymuotoista Belgiaa enää muutaman vuoden kulutta ole olemassa. Mielipidemittauksissa liittovaltion säilyttäjät ovat vielä selkeänä enemmistönä.
EU-kansalaisia on pitkään peloteltu liittovaltiolla. Saksan ja Ranskan vastatuulessa olevaa aloitetta talouspolitiikan yhtenäistämisestä pidetään räikeänä yrityksenä siihen suuntaan.
Kannattaakohan liian vähäisistä rajalinjoista olla Euroopan keskellä huolissaan? Uusien syntymisestä on yleensä ollut enemmän harmia.
Paljon onnea vaan Belgia. Sitä tarvitaan.
Kirjoittaja on Turun Sanomien
pääkirjoitustoimittaja
