iten pärjäsimme ilman internetiä? En puhu siitä miten on kivempaa maksaa laskut verkossa kuin jonottaa konttorissa. Enkä edes siitä, että monista on hauskaa elää Facebookin kautta. En puhu niistä mukavista asioista, joita kaikki suitsuttavat, vaan vihaamisesta ja pahan olon purkamisesta.
Verkosta puhutaan usein paikkana, jossa tapahtuu kaikenlaista hyvää, rakastavaa ja hienoa. Puhutaan siitä miten ihmiset pyyteettömästi rakentavat Wikipediaa, miten voimme yhdessä tehdä uskomattomia. Ja miten vauvasta vaariin voimme kaikki verkon kautta ilahduttaa toisiamme.
Puhumme huomattavan paljon vähemmän siitä, miten voimme verkon kautta ja anonymiteetin suojin ilmaista vihaamme, halveksuntaamme, pahinta itseämme. Miten pärjäsimme ilman tätä?
Minä luen yhä harvemmin omien palstojeni kommentteja, enkä etenkään kommentteja juttuihin, joita lehdet ovat minusta tehneet. Ei ettenkö haluaisi, mutta minä en kertakaikkiaan jaksa lukea loputtomasti, miten tyhmiä mielipiteeni ovat, miten väärässä kaikesta satun olemaan ja miten – riippumatta siitä mitä sanon – olen ilmeisesti ylimielinen ääliö.
Olen saanut kommenttipalstoilla myös positiivista palautetta. Mutta se viha ja negatiivisuus, jota verkosta löytyy, syö ihmistä – ja minua kohdellaan silti aika hyvin. Oikeasta verkkokiusaamisesta – ei siis siitä, että jonkun proffan juttuja kommentoidaan – on tullut yleinen harrastus. Nykyään jokainen poliitikko saa tottua siihen, että hänestä kirjoitetaan tuhansia viestejä siitä miten kelvoton ihminen hän on. Tappouhkauksista puhumattakaan. Internetistä on tullut vihan teknologia, ainakin osittain.
Eri paikoissa tämä näyttäytyy eri tavoin. Iltapäivälehtien keskustelupalstat ovat kiinnostavia, etenkin koska ne näyttävät miten äkkiä nykykeskustelu menee jumiin. Puuttumatta sen suuremmin itse asiakysymyksiin, on varsin ihmeellistä huomata, miten Suomessa ei ilmeisesti ole ainuttakaan puheenaihetta, jota ei saa muutettua muotoon ”Pakkoruotsi poistettava!” tai ”Maahanmuutto lopetettava!”.
Sekä koulupolitiikasta että maahanmuuttopolitiikasta tulisi tietenkin puhua. Kaikilla tulisi olla oikeus ilmaista mielipiteensä, mutta kun joka keskustelu ennemmin tai myöhemmin palaa näihin, alan ainakin minä ihmetellä.
Olenkin saanut huomata että useampi kommentti minun lausahduksiin päätyy siihen, että kaikki on jotenkin ”pakkoruotsin” vika… Tai ainakin siihen että minun pitäisi ottaa kantaa tähän.
Tämä ei tietenkään tarkoita että verkkokeskustelua tulisi säädellä, tai että vastustaisin kärkkäitä väittämiä verkossa – se olisi aika paksua, etenkin minulta. Mutta siinä missä internetin evankelistat vieläkin toistavat miten verkko ja sosiaalinen media luo ihania asioita, tarvitsemme myös keskustelun siitä, miten nimettömät kommentit ja keskustelut voivat olla osa vihan ilmapiiriä.
Yleinen keskustelumme on parantunut merkittävästi. Yhä useampi voi osallistua siihen, mutta tämän parantumisen mukana on tullut lieveilmiöitä, jotka eivät aina ole kovin mukavia. Pahimmassa tapauksessa tämä voisi johtaa tilanteeseen, jossa ainoastaan härskimmät jaksavat ja osallistuvat. Se tietenkin olisi sääli.
Toisin sanoen, ollaan siivosti siellä verkossa. Kohta on silti joulu.
Kirjoittaja on liiketaloustieteen professori Åbo Akademissa.
