Mielipiteiden kolumnit

Samassa veneessä

Stefan Wallin
Stefan Wallin

tressitestejä paennut ja nyt lopullisesti puhjennut Irlannin pankkikriisi kovistelee maanosaamme, joka on juuri toipumassa taloustaantumasta. Kreikasta viime keväänä alkaneesta huonojen uutisten sarjasta voi tulla vieläkin pidempi, jos myös eräät muut jäsenmaat päätyvät unionin vakausinstrumenttien ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanta-asiakkaiksi.

Suomessa keskusteltaneen jälleen EU:n sisäisestä solidaarisuudesta ja siitä, miten paljon ”jokainen suomalainen joutuu lainaamaan” vihreän saaren pankeille jotta ne pelastuisi. Kovimman hinnan joutuvat kuitenkin maksamaan tavalliset irlantilaiset, kun julkista taloutta kiristetään ja lähivuosien säästöpaketeista päätetään. Laimeneeko vielä tumma olut?

Jotenkin Irlannin ongelmat kuulostavat tutuilta. Suomen ikioma pankkikriisi 1990-luvun alussa ratkaistiin valtion – siis veronmaksajien nimiin otetulla – lainalla, joka sittemmin saatiin takaisin. Tälle epäsuositulle pankkituelle olisi toki löytynyt toinenkin vaihtoehto, jota tietyt poliittiset piirit jopa ajoivat: pankkien olisi pitänyt antaa upota, jolloin ne olisivat vetäneet mukanaan tavallisten suomalaisten talletukset ja lainat.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pankkien pelastaminen lainarahalla pelasti myös talouden perustan. Seurasi pankkifuusioita, syntyi vahvempia rakenteita ja vakaus palasi – talouskasvun ja uuden alun myötä.

”Meidän on nyt torjuttava kaikki ne impivaaralaiset populistit jaoman lyhytnäköisen poliittisen edun tavoittelijat.”

Tämän jälkeen Euroopan yhdentyminen syveni yhtenä tavoitteenaan sisämarkkinoiden luominen ja yhteisen valuutan käyttöönottaminen unioniksi muuttuvassa EY:ssä. Taloutemme ovat sidoksissa toisiinsa, kuten pankitkin. Kaikki tämäkään ei kuitenkaan voinut suojata talouttamme globaalilta häiriöiltä – kuten huomasimme syksyllä 2008. Emme kuitenkaan saa koskaan tietää, miten huonosti Suomen olisi käynyt ilman tätä yhteistä turvatyynyä nimeltään EU. Veikkaanpa, että tosi huonosti.

Mitä olemme oppineet omista kokemuksistamme? Suomalaisen pankkikriisin ja samalla julkistalouden kriisin ratkaisemiseksi 90-luvulla tarvittiin lainarahaa muualta. Raha saatiin pitkälti kansainvälisiltä markkinoilta lainanantajilta, joilla varmaan olisi ollut muutakin käyttöä pääomilleen. Mitä jos ne eivät olisikaan huolineet meitä suomalaisia? Mitä jos markkinavoimien suusta olisi kuulunut, että ”hoitakoot nuo härmäläiset omat sotkunsa, ei se ole meidän ongelmamme”?

Onneksi näin ei käynyt. Saimme lainaa.

Nyt elämme europerheen yhteistä kriisiä, koska muutamalla jäsenmaalla on ongelmia, joista ne eivät selviä yksin. Meidän tehtävämme on auttaa hätää kärsiviä myös siksi, että vakauden palauttaminen on mitä suurimmassa määrin oma kansallinen etumme.

Moni suomalainen äänesti 1994 EU-jäsenyyden puolesta, koska halusi hankkia maallemme vahvemman selkänojan, jos turvallisuuttamme uhattaisiin. Mikäli näin kävisi, tai Suomen talouselämä romahtaisi, syntyisi maassamme taatusti äänekäs kansalaismielipide, joka vaatisi muilta jäsenmailta aktiivista ja uhrautuvaa osanottoa taakkamme kantamiseen. ”Sitähän varten me sinne liityttiinkin”, kuulusi kansan syvistä riveistä.

Meidän on nyt torjuttava kaikki ne impivaaralaiset populistit ja oman lyhytnäköisen poliittisen edun tavoittelijat, jotka käyttävät muiden maiden kriisejä härskisti hyväkseen. Se poliitikko, joka väittää, että EU:n kriisimaista ei tarvitse välittää, että pelastusoperaatiot olisivat samantekeviä suomalaisille yrityksille ja työpaikoille, ei kerta kaikkiaan elä jalat maassa tässä rajattomassa, globaalissa maailmassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sellaisten populistien kannattaisi heti vaihtaa ammattia ja alkaa kilpailla vaikkapa sammakkoennustajien kanssa.

Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja, kulttuuri- ja urheiluministeri ja Rkp:n puheenjohtaja.