Pääkirjoitus

Uudistukselle löydyttävä rahoitus

EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos pitää tärkeänä, että yhteinen maatalouspolitiikka tukiaisineen on kaikkien kansalaisten hyväksyttävissä.
EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos pitää tärkeänä, että yhteinen maatalouspolitiikka tukiaisineen on kaikkien kansalaisten hyväksyttävissä.

Komission torstainen tiedonanto EU:n maatalouspolitiikan uudistamisesta ei enää yllättänyt, sillä uudistuksen suuntaviivoja oli vuodettu julkisuuteen jo pariin otteeseen. Suomalaisia talonpoikia eniten lohduttava muutos aiemmin esillä olleisiin virityksiin verrattuna on, että komissio säilyttäisi sittenkin luonnonhaittakorvauksen eli LFA-tuen pääosin unionin ja jäsenmaan yhteisesti rahoittamana maaseudun kehittämistoimenpiteenä eli EU:n kielellä kakkospilarin tukena. Lisäksi olisi mahdollista perustaa ykköspilariin eli suoriin tilatukiin täydentävä LFA-tuki.

Komission suunnitelmista tihkuneiden tietojen mukaan LFA-tuki olisi siirretty kokonaan ykköspilariin. Muutos olisi leikannut viljelijöiden tuesta Suomen osuuden eli noin 300 miljoonaa euroa. Jos myös LFA:n kansallinen lisäosa olisi poistettu, maatalouden vuotuinen menetys olisi kasvanut yli 400 miljoonaan euroon.

Tämä torjuntavoitto oli maataloudellemme merkittävä, mutta tiedonannossa on liuta muutoksia, joita viljelijöiden etujärjestö MTK kammoksuu. Se ei esimerkiksi hyväksy esitystä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan vihertämisestä niin, että suoran tulotuen ehtoihin lisättäisiin uusia ympäristövaatimuksia. Komissio haluaa kohentaa tukiaisten hyväksyttävyyttä vihertämällä tukiperusteita, mutta viljelijöille tämä tarkoittaa lisää kustannuksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maatalouskomissaari Dacian Ciolos sanoi, ettei yhteinen maatalouspolitiikka ole vain viljelijöitä varten. Se koskee kaikkia EU:n kansalaisia, jotka osallistuvat siihen kuluttajina ja veronmaksajina. Hänen mukaansa politiikasta on tehtävä suurelle yleisölle ymmärrettävämpää siten, että viljelijöiden yhteiskuntaa hyödyttävä panos käy selkeästi ilmi.

Oikeassa komissaari tietysti on, ja viljelijöidenkin tulisi asia ymmärtää. EU:n maatalouden rahat ovat silmätikkuina, vaatimukset niiden vähentämiseksi voimistuvat. Talousvaikeuksissa painivissa jäsenmaissa poliitikot yrittävät kerätä irtopisteitä vaatimalla EU:n menojen leikkaamista. Unionissa on jo vaikeuksia päästä sopuun edes yhden vuoden budjetista. Tulevasta useiden vuosien rahoituskehyksestä riideltäneen vieläkin äänekkäämmin.

Linjatessaan maatalouspolitiikan uudistusta komissio vaikenee tyystin sen rahoituksesta. Esitys jää siten torsoksi.

Tarkoitus on, että komission tiedonannon pohjalta käydään jäsenmaissa keskusteluja. Komissio tekee uudistusta koskevat lainsäädäntöehdotuksensa aikaisintaan ensi kesänä. Olisi tarpeen saada selvyyttä myös siitä, kuinka paljon EU:n rahaa maatalouteen on käytettävissä vuodesta 2014 eteenpäin.

Uudet jäsenmaat ovat vaatineet tasapuolisuutta maataloustukien jakoon. Komission tiedonannossa on aluekohtaisesti yhtenäinen perustuen malli, mutta tasatukea ei vieläkään ehdoteta. Ei se menisi vanhoissa jäsenmaissa läpikään.