Pääkirjoitus

Rahavirrat oikeaan käyttöön

Urheiluseurojen pamppujen kerrotaan Suomessa harrastavan vain yhtä lajia. Se on rahan perässä juokseminen. Liikunta ja urheilu ovat meillä perinteisesti vapaaehtoisen työn varassa, mutta huippu-urheilussa talkoilla on nykyaikana harvemmin pärjätty. Huonosti menneiden olympiakisojen jälkeen on urheilijoiden sättimiseen jälkeen alettu etsiä syitä niukoista resursseista.

Pekingin olympiakisojen jälkeen opetusministeriö asetti työryhmän uudistamaan huippu-urheilun strategiaa ja työnjakoa. Rahasta ei tuolloin vielä kehdattu kovin isoon ääneen puhua, sillä Suomen ainoa kultamitali kisoista oli tullut naisten trapista, lajista, jossa ei kovin suuria rahoja liikutella.

Työryhmän piti saada työnsä valmiiksi jo vuodenvaihteessa, mutta Vancouverin kisojen pettymysten jälkeen voidaan todeta, että onneksi työryhmän loppuraportti julkistetaan vasta ensi kuun alussa. Muussa tapauksessa työryhmän strategiatyön tulokset olisi huuhdeltu jo olympiakisojen jälkipyykin yhteydessä viemäristä alas ennen kuin niihin olisi edes ehditty kunnolla perehtyä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Veikkauksen toimitusjohtajan Risto Niemisen vetämä työryhmä ei ole suostunut avaamaan työryhmän pohdintoja, mutta lisärahaa työryhmä ei ole lupaamassa, vaikka esimerkiksi mäkimiestemme heikkoja suorituksia on aiheestakin selitetty rahapulalla. Rahakkaaseen mutta näännyttävään Tour de Ski -kilpailuun osallistuminen taas saattoi viedä naishiihtäjiemme voitonmahdollisuudet.

Työryhmän puheenjohtaja Nieminen sanoi viime syksynä haluavansa luoda Suomeen modernin huippu-urheilukulttuurin, mikä ei perustu pelkästään menestyksen tuijottamiseen. Siinä on haastetta, koska suomalaisten kiinnostus urheilua kohtaan saattaa hiipua ilman menestystä.

Jos halutaan näkyvyyttä maailmalla, pitää voimavaroja keskittää kansainvälisesti suosittuihin lajeihin. Ne taas usein ovat sellaisia, jotka palkitsevat menestyjät suurilla rahoilla. Suomalaisurheilijoista suuriin tuloihin ovat kuitenkin päässeet kiinni vain aniharvat. Golfissa Mikko Ilonen ja moottoriurheilussa Kimi Räikkönen ovat tavallaan huonoja esimerkkejä, sillä he edustavat vain jäävuoren huippua. Tukea tarvitsevat tuhannet ylöspäin yrittävät nuoret lupaukset.