G20-maat päättivät marraskuun puolivälissä toimista maailmantalouden elvyttämiseksi sekä uudistuksista finanssimarkkinoiden vakauden turvaamiseksi. Reilu kuukausi sitten puolestaan Euromaiden johdolla syntyi ratkaisumalli finanssikriisin taltuttamiseksi. Näiden toimien vaikutukset eivät ole vielä näkyvissä, mutta joitain arvioita voi esittää.
Toista vuotta jatkunut kriisi kulminoitui syys-lokakuussa pankkien välisten luottomarkkinoiden lähes täydelliseen halvaantumiseen. Useita pankkeja ajautui valtioiden syliin. Poliittiset päättäjät, eurooppalaisten johdolla, joutuivat turvautumaan poikkeukselliseen valtioiden tukeen kriisin taltuttamiseksi. Finanssikriisi ei vielä ole ohi, eikä luottolama hellittänyt. Valtioiden suurin huoli onkin hillitä maailmanlaajuista taantumaa. Luottomarkkinoiden toimintakyvyn palauttaminen on siinä avaintekijä. Sen ohella korkojen laskun ja finanssipoliittisten toimien toivotaan pitävän talouden pyörät liikkeellä.
G20-ohjelma oikeaan osunut
G20-huippukokous listasi puutteet finanssimarkkinoiden hallinnassa. Kärkipäässä ovat markkinoiden ja finanssituotteiden läpinäkyvyys sekä terve sääntely kattamaan kaikki finanssimarkkinat, tuotteet sekä palveluiden tarjoajat. Merkityksellistä oli halu pelisääntöjen yhtenäistämiseen maailmanlaajuisiksi tunnustetuilla markkinoilla. Näin estetään sääntely-ympäristöjen välinen kilpailu ja epäkohtien hyväksikäyttö.
Kansainvälisen Valuuttarahaston ja Rahoitusmarkkinoiden Vakausfoorumin yhteistyötä, mandaatteja sekä resursseja päätettiin myös arvioida. Kauaskantoisin vaikutus on kuitenkin sillä, että kehittyvien talouksien edustajat kutsuttiin mukaan uudistustyöhön ja maailmantalouden uusjako tunnustettiin.
Tavoitteena on palauttaa vakaus finanssimarkkinoille ja estää tulevia kriisejä. G20-ohjelma on oikeaan osunut, vaikkakin pitkälti periaatejulistus. Ongelmana on nyt sen konkretisointi toimenpiteiksi. Kansainväliseltä yhteisöltä vaaditaan poikkeuksellista määrätietoisuutta. Washingtonin kokousta ei voi verrata Bretton Woodsiin yli 60 vuotta sitten. Tilanne on kokonaan toinen ja selkeä johtajuus, silloin Yhdysvaltain käsissä, puuttuu.
Finanssimarkkinoiden uudistaminen ei helposti suju yksimielisesti. On odotettavissa, että myös nyt joudutaan kompromisseihin, jotka vesittävät hyviä tarkoituksia. Vaikein pulma eivät liene yhteiset pelisäännöt, vaan niiden valvonta.
Se edellyttäisi laajoja valtuuksia ylikansallisille organisaatioille, esimerkiksi IMF:lle. On syytä pelätä, että edellytyksiä maailman finanssivalvonnan luomiseksi ei synny. Eurooppalaisten lienee helpompaa hyväksyä vahvoja kansainvälisiä elimiä kuin amerikkalaisten. Kehittyvät taloudet ovat kysymysmerkki; Kiina suhtautunee asiaan varauksin.
Takausohjelmasta tulisi tehdä houkutteleva
EU:lle on joka tapauksessa tärkeää edetä ripeästi riippumatta G20-edistyksestä. Komission agendalla on finanssivakauden fundamentaalisia kysymyksiä, jotka odottavat ratkaisuaan. Rahalaitosten vakavaraisuuden, likviditeetin ja riskien hallinnan valvonta on yksi kysymyksistä, talletussuojan uudistaminen toinen. Lisäksi on ratkaistava kustannusten jaon periaatteet kansainvälisissä kriiseissä.
Finanssikriisi on osoittanut, että pakon edessä EU-maat pystyvät nopeaan reagointiin, jos katsovat etunsa sitä vaativan. Talletussuojasta oli tulossa hallitsematon kilpajuoksu, kunnes EU:n piirissä - onneksi - saatiin yhtenäinen ratkaisu.
Se oli välttämätön siksikin, että vastuu talletuksista uhkasi vakavasti hämärtyä. Eräiden jäsenmaiden kannanotoista ehti päätellä, että talletussuojassa on kysymys valtioiden takuusta, ei enää pankkien yhteisvastuusta. Se että pankkien kaikki - ammattisijoittajienkin - talletukset korvattaisiin täyteen määräänsä, voi olla poliittisesti ymmärrettävissä, mutta ei mahdollista ilman moraalikadon riskiä.
Ison-Britannian pääministeri Gordon Brownin ideoima tukipaketti saatiin nopeasti EU-linjaksi ja jäsenmaiden päätettäväksi. Prosessi oli poliittinen ja komissio jäi sivustakatsojaksi. Pakettiin jäi kuitenkin ilmeinen valuvika, joka on aihetta korjata.
Luottomarkkinoiden likviditeettiä yritetään parantaa takaamalla pankkien varainhankintaa. Onko tuki tarkoitettu myös vakavaraisille pankeille vai vain niille, joilla ilman takausta on vaikeuksia varainhankinnassaan? Jälkimmäiseen tulkintaan viittaa Suomen viranomaisten kommentit suunnitelmaa julkistettaessa.
Nyt on sekä Suomessa että Ruotsissa käynyt ilmi, että kaikkien pankkien halutaan osallistuvan takausohjelmaan. Ehdot rajoittavat kuitenkin luotonannon kasvua, perittävä takauspalkkio vaihtelee maittain, minkä lisäksi puuttuminen johdon etuisuuksiin on merkkinä siitä, että vain niiden pankkien oletetaan osallistuvan ohjelmaan, jotka ovat hätätuen tarpeessa. Näin rakennettu takuuohjelma on luonnollisesti vastatuulessa.
Mikäli halutaan likviditeettiä nopeasti parantava takausohjelma, se on rakennettava houkuttelevaksi kaupallisten ehtojen varaan, jotka ottavat huomioon taattavan pankin riskit ja antavat takaajalle markkinaehtoisen korvauksen riskinotosta. Sitä vastoin on selvää, että valtion osallistuessa pankkien pääomittamiseen, tiukat ehdot ovat paikallaan.
Kohti parempaa finanssijärjestystä?
EU:n ja sen jäsenmaiden toimien painopiste on nyt sovituissa erillisratkaisuissa. Käsiteltäväksi tulevat myös G20-maiden suunnitelmat.
Kummankaan suunnitelmiin ei kuulu finanssialan sääntelyn ja valvonnan perustan uudistaminen, vaikka meneillään oleva kriisi osoittaa, etteivät finanssimarkkinat tunne kansallisia rajoja. Sääntely ja valvonta näyttävät pysyvän edelleen kansallisten valvojien käsissä.
EU:ssa tarvitaan nyt poliittista viisautta siirtyä yhden valvojan järjestelmään osana kokonaisuutta, johon kuuluisivat myös talletussuojan ja kriisirahoituksen uudistaminen.
On jäsenmaiden intressissä luoda selkeät pelisäännöt sääntelystä, valvonnasta sekä kustannusten jaosta ennen seuraavaa kriisiä. Muutoin valtioiden paniikkiratkaisut saattavat laukaista tapahtumaketjun, joka ei ensi kerralla olekaan hallittavissa.
Kirjoittajista ekonomi Markku Pohjola on Nordean entinen varakonsernijohtaja ja varatuomari. Kari Suominen Nordean entinen lakiasiainjohtaja.
