Aliot

Georgian konfliktin nopea kärjistyminen yllätti

Lehtikuva<br />Venäjän ja Georgian välisen sotatilanteen tulevaa kehitystä ja konfliktin osapuolten motiiveja on Pekka Visurin mukaan vaikea arvioida. - Kuvassa venäläisiä sotilaita torstaina Gorin kaupungissa Georgiassa.
Lehtikuva
Venäjän ja Georgian välisen sotatilanteen tulevaa kehitystä ja konfliktin osapuolten motiiveja on Pekka Visurin mukaan vaikea arvioida. - Kuvassa venäläisiä sotilaita torstaina Gorin kaupungissa Georgiassa.

Taistelut Etelä-Ossetian hallinnasta alkoivat yllättäen perjantaiaamuna 8. elokuuta ja laajenivat pian sodaksi Venäjän ja Georgian välillä. Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn välityksellä saatiin tiistaina aikaan aseleposopimus, johon sisältyy myös hahmotelma rauhanneuvotteluja varten.

Arvioitaessa kriisin luonnetta ja mahdollisia vaikutuksia kansainväliseen tilanteeseen on aiheellista aloittaa lyhyellä lähtökohtien kertauksella ja edetä siitä taistelujen kulkuun. Huomattavasti vaikeampaa on konfliktin osapuolten motiivien ja tilanteen tulevan kehityksen arvuuttelu.

Neuvostoliiton hajoaminen alkoi 1980-luvun lopulla kansallisuuksien välisten konfliktien kärjistymisestä juuri Kaukasian alueella. Dramaattisin oli Armenian ja Azerbaidzhanin välille Vuoristo-Karabahista puhjennut sota, joka kohtalaisen hyvin pitäneestä aselevosta huolimatta kuuluu edelleen "jäätyneisiin konflikteihin" ja on jatkuvan epävarmuuden aihe.

Samoihin aikoihin nousivat esille myös alueen monet muut ristiriidat, jotka etupäässä aiheutuivat epäoikeudenmukaisiksi koetuista neuvostotasavaltojen rajojen vedoista. Neuvostoliiton hajotessa syksyllä 1991 monet kansallisuudet kiirehtivät varmistamaan sekä itsenäisyytensä pysyvyyden että rajojensa edullisen kulun. Venäjän ollessa heikkouden tilassa reuna-alueet saattoivat verraten helposti saavuttaa itsenäisyyden, mutta alueiden hallinnasta myös taisteltiin ankarasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osseettien vuoristoinen asuma-alue oli jo Josif Stalinin ajoista ollut jaettuna Georgian ja Venäjän välillä. Tuhansia ihmishenkiä vaatineiden taistelujen jälkeen Georgian ja Venäjän presidentit sopivat aselevosta, jonka valvontaa varten kummastakin maasta lähetettiin rauhanturvaajia Etelä-Ossetiaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on sittemmin pyrkinyt sovittelemaan osapuolten välejä, mutta verraten heikolla menestyksellä.

Georgia sen paremmin kuin muutkaan valtiot eivät ole tunnustaneet Etelä-Ossetian itsenäisyyttä, mutta myöskään vakavia taisteluja ei alueella ole käyty. Venäjän vaikutusvalta on konfliktin pitkittyessä kasvanut, eikä Georgiaan paenneiden asukkaiden paluu ole onnistunut.

Vuonna 2004 presidentiksi valittu Mihail Saakashvili on luvannut palauttaa de facto -irtautuneet reuna-alueet takaisin valtionsa kontrolliin. Sitä varten Georgia on paljolti Yhdysvaltojen, Ukrainan ja Israelin tuella varustautunut käyttäen suurimman osan valtion budjettivaroista aseistukseen.

Koviin puheisiin ja jatkuviin rajakahakoihin alettiin jo tottua siinä määrin, etteivät tänä kesänä lisääntyneet sodan merkit käynnistäneet kovin merkittäviä ulkopuolisten kriisinhallintatoimia. Presidentti Saakashvili ilmoitti vielä torstai-iltana 7. elokuuta suostuvansa aselevon ja rauhanneuvottelujen jatkamiseen.

Varhain perjantaiaamuna Georgian armeija kuitenkin hyökkäsi koko voimallaan Etelä-Ossetiaan. Lontoolaisen Times -lehden silminnäkijäraportti Tshinvalista otsikoitiin: "Ruumiita on kaikkialla. Tämä on helvetti".

Kokeneet tarkkailijat hämmästelivät kaupunkiin kohdistuneen tulituksen voimaa ja erityisesti tykistön ja moniputkisten raketinheittimien massiivista käyttöä, joka tappoi satojen osseettisotilaiden ja siviilien lisäksi toista kymmentä venäläistä rauhanturvaajaa. Nämä olivat vain kevyesti aseistettuja, eivätkä kyenneet torjumaan Georgian panssarien rajua hyökkäystä.

Muutaman tunnin kuluessa Venäjä käynnisti ilmavoimisensa hyökkäykset Tshinvaliin tunkeutuneita Georgian joukkoja vastaan, ja siihen yhtyi pian kauaskantoinen tykistö. Pommitukset eivät heti pysäyttäneet georgialaisten etenemistä, mutta paikallisten asukkaiden tappiot kasvoivat ja pakolaiset lähtivät paniikissa kohti pohjoista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Venäjän erikoisjoukot olivat suuressa valmiudessa etenemään Etelä-Ossetian puolelle ja onnistuivatkin pysäyttämään hyökkääjät, ennen kuin ne saavuttivat rajalla olevan elintärkeän tunnelin. Nyt Venäjän armeija sai aikaa keskittää lisää joukkoja alueelle, ja ilmavoimien pommitukset laajenivat Georgian sotilastukikohtiin ja tiestölle.

Imperiumin vastaisku

Kuten vastaavissa tilanteissa monesti ennenkin, suurvalta toivuttuaan yllätyshyökkäyksestä käynnistää mittavat vastatoimet. Tässä tapauksessa se kävi nopeasti, sillä Pohjois-Kaukasiassa on Venäjän maavoimien selkeä painopiste, noin 90 000 sotilasta, joista suuri osa on jo Tshetshenian veteraaneja.

Viikonlopun kuluessa panssarien ja ilmavoimien hyökkäys löikin jo georgialaiset takaisin etelään. Muutamat yksiköt etenivät myös varsinaisen Georgian alueelle, mikä alkoi herättää pelkoja Venäjän pyrkimyksestä Georgian valtiojohdon murskaamiseen.

Viikonlopun aikana myös ulkomaiset reaktiot alkoivat tulla kuuluville. EU ja Ety-järjestö lähettivät sunnuntaina puheenjohtajamaiden ulkoministerit rauhoittamaan konfliktia, jotta se ei laajentuisi kansainväliseksi.

Tiistaina aamupäivällä presidentti Dmitri Medvedev ilmoitti määränneensä joukot lopettamaan sotatoimet. Presidentti Nicolas Sarkozyn saavuttua Moskovaan syntyi pian luonnos aselevoksi, mihin hän haki hyväksymisen vielä illalla Georgian presidentiltä.

Tässä lyhyesti kerrottu tapahtumien yleiskulku ei vielä anna vastauksia moniin arvoituksiin. Niistä päällimmäisin on, miksi Saakashvili käski joukkonsa hyökkäämään raskasta tulivoimaa käyttäen ja tuhoisin seurauksin venäläisten rauhanturvaajien valvomalle alueelle.

Kansainvälisessä lehdistössä asiaa on ihmetelty, eikä ole löydetty selkeitä perusteluja strategisille laskelmille. Lähestulkoon kaikki analyytikot ovat yksimielisiä siitä, että kyseessä oli äärimmäisen vaarallinen uhkapeli.

Puhtaasti sotilaalliselta kannalta on täysin käsittämätöntä, että Georgian armeija hyökkäsi venäläisten aselepoa valvovien rauhanturvaajien kimppuun niin, että heitä kuoli heti kymmenkunta. Sellaista provokaatiota tuskin koskaan on mikään suurvalta sietänyt, vaan vastatoimet ovat alkaneet rajuina. Saakashvili saattoi kuitenkin luottaa siihen, että georgialaiset saavat nopeasti haltuunsa Tshinvalin kaupungin ja pohjoiseen johtavan tunnelin, jolloin he voisivat odottaa liittolaisten tukea.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikä oli USA:n rooli?

Toinen suuri kysymys liittyy Yhdysvaltojen osuuteen. Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush oli antanut julkisesti tukea Georgian pyrkimyksille palauttaa irtautuneet reuna-alueet haltuunsa, mutta silti tapahtumien äkillisyys lienee yllättänyt myös presidentin, joka oli Kiinassa seuraamassa olympialaisten avajaisia. Hän jutteli leppoisasti pääministeri Vladimir Putinin kanssa, kun taistelut jo raivosivat Etelä-Ossetiassa.

Yhdysvaltojen reaktio viipyi monestakin syystä. Presidentti Bush on sitoutunut sotilaallisesti Irakiin ja Afganistaniin sekä menettänyt poliittista arvovaltaansa. Venäjä perusteli vastatoimiaan lähes samoin sanoin kuin Yhdysvallat liittolaisineen Kosovon sotaa 1999 ja hyökkäystä Irakiin 2003. Venäjällä ja Kiinassa nuo tapahtumat muistetaan hyvin, kuten myös Saksassa ja Ranskassa, joten on ollut vaikea keksiä poliittisia argumentteja Venäjän vastustamiseen.

Reaktiot Venäjän toimintaan ovat jakaantuneet selvästi kolmeen ryhmään: Yhdysvallat on Venäjän kilpailija, Saksa ja Ranska strateginen kumppani ja itäisen Euroopan entiset kommunistimaat Venäjän vastustajia. Euroopan unionin ja Naton yhtenäisiä vastatoimia on näissä oloissa turha odottaa, ja se toimii myös pidäkkeenä konfliktin laajentamiselle, ellei Venäjä sitten jatka sotatoimia.

Suomen linja toimii hyvin

Maamme turvallisuuspolitiikan peruslinja toimii tässäkin tilanteessa hyvin. Ensinnäkin on otettava huomioon, että Etelä-Ossetiaa koskeva kriisi sijoittuu laajalle konfliktialueelle, joka ulottuu Välimereltä eteläiseen Aasiaan ja Kiinan rajoille ja jossa on odotettavissa myös uusia kärjistyksiä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että konfliktit sieltä helposti leviäisivät vakaaseen läntiseen ja pohjoiseen Eurooppaan.

On luonnollisesti seurattava tilanteen kehitystä ja oltava valmiit reagoimaan epäsuotuisaan kehitykseen. Suomi on nyt Ety-järjestön puheenjohtajamaa, jolta odotetaan tehokkaita välitystoimia syntyneessä kriisissä. Asettuminen näyttävästi jonkun osapuolen kannalle veisi heti näiltä toimilta edellytykset.

On ollut outoa kuulla hätääntyneitä vaatimuksia Suomen turvallisuuspoliittisen linjan muuttamiseksi Etelä-Ossetiassa käydyn lyhyen sodan johdosta. Alan asiantuntijat ja vastuulliset poliittiset johtajat osannevat tässäkin tilanteessa hallita paremmin hermonsa ja tunteensa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turvallisuuspolitiikan alalla rauhallinen johdonmukaisuus on hyve, joka Suomessa on ollut korkeassa kurssissa, ja sen arvostus kansalaisten keskuudessa on yhä suuri.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii projektitutkijana Aleksanteri-instituutissa.

PEKKA VISURI

TS/Compic<br />Pekka Visuri on valtiotieteen tohtori, joka toimii projektitutkijana Aleksanteri-instituutissa.
TS/Compic
Pekka Visuri on valtiotieteen tohtori, joka toimii projektitutkijana Aleksanteri-instituutissa.