Pääkirjoitus

Markan suutari, vitosen vahinko

Viitisen vuotta sitten remontoitua Turun Pääskyvuoren koulua korjataan taas. Nyt syynä eivät ole sisätilojen homevauriot, vaan julkisivun pullistelevat rappaukset ja vettä falskaavat ikkunanpuitteet. Seinäeristeiden asennuksessa tehtiin edellisellä kerralla virhe, jonka vuoksi ulkorappaukset joudutaan uusimaan.

Tällaista on jälki, kun markan suutari tekee vitosen vahingon. Ja mikä tyypillistä, sutta ja sekundaa tuottanut rappausfirma teki vararikon kesken urakan. Nyt kaupunki voi vain toivoa, että konkurssipesän varat riittävät remontin loppuun viemiseen.

Kunnallisten hankintojen, palveluiden ja urakoiden kilpailuttaminen vaatii osaamista, jota Turulta tuntuu yhä uupuvan. Voi vain arvailla, miten monta markan suutaria on saanut osansa niistä yli 90 miljoonasta eurosta, jotka kaupunki on tällä vuosikymmenellä käyttänyt koulujen rakentamiseen ja korjauksiin.