Aliot

Ranskan puolustus Naton rakenteisiin sopivammaksi

LK/REUTERS<br />Ranskan kansallispäivänä presidentti Nicolas Sarkozy (vas.) tarkasti yhdessä puolustusvoimien esikuntapäällikön, kenraali Jean-Louis Georgelinin kanssa paraatijoukkoja Champs Elyseellä.
LK/REUTERS
Ranskan kansallispäivänä presidentti Nicolas Sarkozy (vas.) tarkasti yhdessä puolustusvoimien esikuntapäällikön, kenraali Jean-Louis Georgelinin kanssa paraatijoukkoja Champs Elyseellä.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy esitteli linjauksiaan maansa puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta 17. päivä kesäkuuta, päivä virallisen puolustusdoktriinin julkistamisen jälkeen. Avoimesti atlantistiksi leimautunut presidentti pysytteli lestissään ja korosti, Yhdysvaltojen tapaan, asevoimien roolin kasvavaa merkitystä terrorismin ja muiden ei-sotilaallisten uhkien, kuten CBRN- (kemiallisten, biologisten, radiologisten ja ydin-) aseiden torjumisessa.

Sarkozy kaavailee joustavampaa, dynaamisempaa ja enemmän erikoisjoukkojen taitoja omaksuvaa armeijaa, ja tämä linjaus sopii yhteen maan uudessa tulemisessa Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen. Ranskan turvallisuuspoliittinen linjaus on huomionarvoinen myös laajemmassa eurooppalaisessa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (ETPP) koskevassa viitekehyksessä.

Indikoiko aiemmin arrogantin ja eurooppakeskeisen valtion tuore linja jotain suurempaa suunnanmuutosta, vai onko kysymyksessä ainoastaan vasta aloittaneen presidentin harmiton imagonrakennusprojekti?

Sisäisten ja ulkoisten uhkien rajat hämärtyvät

Kansainvälinen terrorismi sekä CBRN-aseet ovat Sarkozyn mukaan aikamme suurimpia turvallisuusuhkia ja asevoimien muutosprosessin kytkeminen näiden torjumiseen on täten huomionarvoista aikana jolloin myös Euroopan unioni ja Nato päivittävät omia profiilejaan. Järjestöjen jäsenvaltiot joutuvat ottamaan tämän laajemman kontekstin huomioon tehdessään omia puolustusta ja turvallisuutta koskevia valintojaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtyessä valinnat ovat mielenkiintoisia: kuinka tasapainotella kansallisen puolustuksen ja ylikansallisten uhkien välillä, ja ennen kaikkea, kuinka saada rajalliset resurssit riittämään mitä mielikuvituksellisimpiin uhkakuviin? Sokaiseeko keskittyminen "kotimaan turvallisuuden uhkiin" ja uuden riskiajattelun kiihottamaan paikallistason varautumiseen ja varustautumiseen perinteisten uhkakuvien näkemiseltä?

Gaullismista irrottautuva Sarkozyn Ranska tekee uudella strategiallaan pesäeroa useisiin Euroopan maihin, joissa sisäisen turvallisuuden alaisesta terrorismin torjunnasta ovat huolehtineet pääasiallisesti siviiliviranomaiset aina poliisista lainsäätäjiin. Ranska on perinteisesti tukenut Euroopan unionin omaksumaa passiivista ja puolustuksellista linjaa (antiterrorism) niin sanottua voimankäyttöä suosivan, aktiivisemman vastaterrorismin (counterterrorism) sijaan.

"Siviilivallaksi" profiloituneen EU:n strategiana on ollut edistää turvallisuutta pitkän tähtäimen keinoin yksilön oikeudet ja vapaudet huomioiden, antiterroristisiin, pehmeisiin ja ennaltaehkäiseviin keinoihin nojaten. EU:ssa terrorismi nähdään rikollisuuden muotona, johon on puututtava ensisijaisesti lainsäädännöllisin ja lainvalvonnallisin ratkaisuin.

Unionin turvallisuusstrategia painottaa radikalisoitumisen estämistä ja varsinainen terrorisminvastainen strategia kulminoituu terrorismin ennaltaehkäisemiseen, kansalaisten suojelemiseen, terroristien seurantaan ja terrorismiin vastaamiseen. Strategian lähtökohtana on kuitenkin ollut kansallisten kykyjen vahvistaminen eurooppalaisen yhteistyön avulla: jäsenvaltiot ovat yhä edelleen ensisijaisesti itse vastuussa turvallisuudestaan.

EU:n solidaarisuuslauseke ja Washingtonin sopimuksen viides artikla antavat osaltaan taustatukea tälle politiikalle, mutta samalla hankaloittavat asetelmaa.

Pitkä kokemus terrorismista

Ranskalla on pitkä kokemus terrorismista aina Napoleonin ajan vallankumouksista alkaen. Maassa on oma uniikki, antiterrorismilainsäädäntöön perustuva "tuomarijärjestelmänsä", jossa terrorismintorjuntaa on hoidettu, EU:n linjan mukaisesti, enimmäkseen lainvalvonnan keinoin.

Maan johtavat terrorismiasiantuntijat, kuten kovaotteinen, ääri-islamistiseen terrorismiin perehtynyt tuomari Jean-Louis Bruguiere , ovatkin taustaltaan oikeustieteilijöitä. Poliisi- ja tiedusteluviranomaisilla on omia terrorismintorjuntaan keskittyneitä joukkojaan, joiden hajanaista yhteistyötä on viime vuosina parannettu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oma lukunsa on muun muassa Italian ja Espanjan tapaan puolisotilaallisten gendarmerie-joukkojen käyttäminen, jotka osaltaan vahvistavat Ranskan korostamaa sotilas-siviili-yhteistyön voimistamista niin sanottujen "uusiksi" käsitettyjen uhkien torjunnassa. Leimaamalla nykyiset turvallisuusuhkat "uusiksi" oikeutetaan myös uudenlaisten, usein aiempaa dramaattisempien vastakeinojen käyttäminen niiden torjunnassa, vaikka tosiasiassa enemmistö nykypäivän uhkakuvista ei suinkaan ole uusia.

Kansainvälisen terrorismin muodot ja taktiikat vaihtelevat luonnollisesti teknologian kehittymisen ja globalisaation myötävaikutuksen kautta: kyberiskut ja mahdolliset intressit joukkotuhoaseiden käyttämiseen ovat vain luonnollisia trendejä ja mahdollisia taktiikkoja tässä prosessissa, jotka eivät muuta terrorismin tai muiden uhkien perusluonnetta itsessään.

"Uusien uhkien" retoriikka kuitenkin tukee Sarkozyn haikailemaa uutta ja kovempaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, jossa huomiota kiinnitetään yhä enemmän sen toteuttamisen välineisiin.

Uhat aina politisoituja

Turvallisuusuhkat ja niihin vastaaminen ovatkin aina politisoituja. Presidentti Sarkozy tukee sumeilematta avoimen läntistä käsitystä terrorismin uhasta. Europolin tuoreimman, unionin terrorismia koskevan (TE-SAT 2008 EU Terrorism Situation and Trend Raport) raportin mukaan enemmistö Ranskassa tapahtuneista terrori-iskuista on separatistien tekemiä, mutta tästä huolimatta militantti Islam nähdään suurimmaksi uhkakuvaksi, osaksi jo 1980- ja 1990-luvuilla tapahtuneiden iskujen vuoksi.

Ranskan omaa terrorismintorjuntakykyä on pidetty erittäin hyvänä, mutta viime vuosina se on joutunut, aiemmasta unilateralismistaan poiketen, liittoutumaan tiiviisti usean muun Euroopan maan sekä Yhdysvaltojen kanssa. Kahden- tai monenkeskiset ryhmittymät (kuten Atlantin ylle suunnitellun lentokoneräjäytyksen torjunut the Alliance Base) hoitavat omaa terrorismintorjuntaansa samalla kun Euroopan unioni koettaa paikata oman kollektiivisen strategiansa puutteita.

Ennakoitu ajattelu

Terrorismin torjumista koskeva, puolustusdoktriiniin liittyvä asiakirja, 'La France face au terrorisme' (2006) indikoi jo muutama vuosi takaperin osaltaan tätä muutosta. Muiden turvallisuutta ja puolustusta koskevien asiakirjojen tapaan sen sisältö on luotu strategisen, ennakoivan ajattelun mukaisesti, jolloin uhkakuvia on kartoitettu ja suuntaviivoja on vedetty jo pitkälle tulevaisuuteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samat teemat CBRN-aseiden torjumisesta kriisinhallintakykyjen vahvistamiseen ovat esillä, luonnollisesti, tänäkin päivänä. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että vaikka uhkakuvat olivat jo tuolloin samoja, keinovalikoima oli vielä erilainen. Esimerkiksi puolustusvoimien rooli nähtiin enemmän poliisivoimia, siviilitiedustelua ja gendarmerie-joukkoja tukevaksi, tosin niiden rooli Ranskan ulkopuolella tapahtuvaan terrorismintorjuntaan oli jo hiljalleen kasvamassa.

Jo presidentinuransa alkuvaiheilla Sarkozy on siis ehtinyt linjata maan tulevaisuutta aktiivisesti. Muutos kohti aiempaa erikoistuneempaa ja koulutetumpaa ammattilaisarmeijaa on alkanut ja tämä kertoo osaltaan uhkakuvien muutoksesta, kuten myös terrorismin ja joukkotuhoaseiden uhkien tietoinen sitominen asevoimien ja ETTP:n tulevaisuuteen.

Tällä hetkellä Ranska valjastaa EU:n suurimman armeijansa kohti "kotimaan turvallisuuteen" keskittyviä, pääasiassa siviiliuhkien torjumiseen keskittyviä tehtäviä, ja suunnanmuutos Naton suhteen voi antaa osviittaa myös sotilaallisen (Nato-johtoisen) "kotimaan puolustuksen" toteutumisesta tulevaisuudessa.

Kirjoittaja valmistelee kemiallista ja biologista terrorismia ja sen torjumista koskevaa väitöskirjaansa Turun yliopiston valtio-opin laitokselle.

TIINA TARVAINEN

TS/<br />Tiina Tarvainen
TS/
Tiina Tarvainen