Pääkirjoitus

Tupailtoihin luvassa säpinää

Keskustajohto on pitänyt Joensuun puoluekokouksesta lähtien silmiinpistävän matalaa profiilia omista sisäisistä väännöistään. Puolueen puheenjohtajistosta ulos tippunut hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi on yrittänyt julkisuudessa vääntää puukkoa haavassa, mutta laihoin tuloksin.

Selvää kuitenkin on, että keskustassa on ollut kevään aikana kaksi pomoa, joista toinen on kurvaillut pitkin Suomen keskustakenttää ja toinen maailmanpolitiikan näyttämöitä.

Puoluesihteerin pestinsä selkein luvuin uusinut Jarmo Korhonen liikkuu siellä, missä tapahtuu. Keskustan kenttäväki tuntee hänet paremmin kuin monet kaukaisia sukulaisiaan. Ja kun Korhonen nousee puhujapönttöön tupaillassa, naiset ja miehet lakoavat karismasta sekä kansanmiehen esiintymistaitojen edessä.

Siksi oli turhan aikaista ennustaa Korhosen siirtymistä puoluetoimistosta Etelä-Pohjanmaan aroille hetkeä ennen Joensuun puoluesihteeriäänestystä. Pikemmin kannattaisi alkaa pohtia, koska Korhonen aloittaa näkyvän kampanjoinnin keskustan puoluejohtajaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyinen puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhanen on puolestaan jälkimmäisen tehtävänsä vanki. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli muistuttaa, että puolueen johtaminen on enemmänkin tiimityötä kuin suuren johtajan jalanjäljissä seuraamista.

Kalli painottaa, että tiimillä on vastuu sekä velvollisuus informoida puheenjohtajaa puolueelle tärkeistä asioista. Ja hänen mukaansa aikaa löytyy, jos Vanhasen vain saa pysähtymään. Mutta samalla on ihmeteltävä, ettei Vanhanen ole puuttunut ankaralla kädellä Korhosen kriittisiin kommentteihin vaikkapa hallitustyöskentelystä.

Jos Kallin puheisiin on uskominen, keskustalla pyyhkii hyvin. Edessä on tiukka kuntavaalisyksy, jolloin puolueiden kannatusta mitataan jälleen kerran. Suuri politiikan oraakkeli ei tarvitse olla, että uskaltaa ennustaa Korhosen ja kumppaneiden nousevan etelän medioiden otsikoihin sekä lööppeihin.

Myös vaalirahoitusjupakka odottaa uutta tulemistaan, mikä tapahtuu viimeistään asiaa koskevan lain valmistelun alla. Saattaa olla, että ennen Tiitisen listan julkistamista Kalli julkistaa omansa, josta löytyy vaalirahoitusjupakan primus motoreita.

Syksyn edetessä keskustan tupailloissa on tarjolla nisun lisäksi aitoa säpinää.