Aliot

Pohjoismaiden ensimmäinen sanomalehtiprofessori Suomen Turusta

TS/Maija Salmio<br />TS:n toimituskuntaa 1920-luvun alussa: vasemmalta Lauri Hieta, Weikko Puro, Wiktor Lindkvist sekä Eino Suova, jotka kaikki tekivät lehteä jo Pontus Artin aikoina. Oikealla 1921 joukkoon liittynyt Frans Keränen.
TS/Maija Salmio
TS:n toimituskuntaa 1920-luvun alussa: vasemmalta Lauri Hieta, Weikko Puro, Wiktor Lindkvist sekä Eino Suova, jotka kaikki tekivät lehteä jo Pontus Artin aikoina. Oikealla 1921 joukkoon liittynyt Frans Keränen.

Turkuun perustettiin maan ensimmäinen lehti, Turkuun syntyi jo autonomian ajan alussa - monikollisessa mielessä - lehdistöäkin. Tai 1900-luvun alussa Turun lehdet kunnostautuivat sanomalehtiemme kuvajournalismin pioneereina.

Lisättäköön vielä yksi seikka: myös maan ensimmäinen lehdistöprofessori on ponnistanut turkulaisesta journalistisesta maaperästä. Pohjoismaiden ensimmäiseksi lehdistöalan professoriksi on todettu Eino Suova (1895-1960).

Suova päätyi toimittajaksi Turun Sanomiin ylioppilaana vuonna 1915. Hän ehti kokea ne jännittävät vuodet, jolloin Turun Sanomat ja Uusi Aura vielä kamppailivat tasapäisesti. Oma kelpo koulunsa on varmasti myös ollut työskentely muun muassa Kansainliitossa maatamme edustaneen kosmopoliittisen päätoimittajan Urho Toivolan alaisena.

Suova hoiti Turun Sanomissa alkuun sotakatsauksia ja ulkomaanosastoa - vähän samoina vuosina, jolloin sotatapahtumien seuranta kuului nuorsuomalaisessa veljeslehdessä Helsingin SanomissaRudolf Holstille , tulevalle ulkoministerille. Harri Kalvan historiankirjoituksen mukaan Suova pääsi tässä lehdessä kehittämään journalistista ammattitaitoaan todella monipuolisesti: ulkomaantoimittajana, taloustoimittajana, kevyen aineiston toimittajana, kirjallisuusarvostelijana - ja lopuksi toimitussihteerinä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turkulaisesta toimittajasta helsinkiläinen lehtori

Vuosina 1928-1931 Suova toimi Turun sanomalehtimiesyhdistyksen puheenjohtajana: kollegiaalinen luottamuksenosoitus. Miehen aktiivisuutta kuvaa sekin, että hän pilkahtaa esiin vaikkapa kaksikymmenluvun lopulla perustetun Turun verkkopalloseuran tilintarkastajana. Kolmekymmenluvun alussa Suova vaikutti tovin Turun ylioppilaslehden päätoimittajana. Tuolloin lehden linjasta kamppailivat ankarasti Akateeminen Karjala-seura ja maltillisemmat voimat, joihin Suova kuului.

Suovan puoliso Maija Suova työskenteli journalistina Turussa kaksi- ja kolmekymmenluvulla hänkin: STT:n aluetoimittajana, Uuden Suomen kirjeenvaihtajana sekä Uuden Auran vakinaisena avustajana. Maija Suova, tuottelias tietokirjailijakin, ilmoittaa ajan toimittajamatrikkelissa erikoisharrastuksikseen - kodin ja avioliiton.

Noina ilmeisen työntäyteisinä vuosinaan Eino Suova myös kunnostautui niin Turun liikemiesyhdistyksen kuin Turun puhelinlaitoksen historiankirjoittajana. Mutta Turun klassisesta lyseosta valmistunut mies halusi nyt, lähemmäs nelikymppisenä, hoitaa loppuun akateemiset opintonsa. Hän valmistuikin Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi, ja päätyi mukaan tiimiin, joka kokosi pitkään ja hartaasti Nykysuomen sanakirjaa.

Sitten Suova nimitettiin 1943 Yhteiskunnallisen korkeakoulun ensimmäiseksi sanomalehtiopin ja -tekniikan lehtoriksi. Helsinkiläisoppilaitoksessa oli annettu journalismiopetusta 1920-luvun puolivälissä tapahtuneesta aloituksesta lähtien - mutta ulkopuolisin harjoitusmestarivoimin. Yrjö Soini alias Agapetus oli ollut yksi noita kantavia ulkopuolisia kouluttajavoimia.

Mutta Suovan lehtoraatti avasi uusia uria. Työtä riitti, kun sotienjälkeisinä vuosina YKK:hon pyrskähti suuri määrä sanomalehtioppia janoavia entisiä rintamajermuja.

Väitöskirjan aiheena Aurora-seuran lehti

Suova väitteli Turun yliopistossa kesäkuussa 1952 aiheesta Aurora-seuran sanomalehti - tuo kuuluisa Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo . Suova tutki lehden vaiheita nimenomaan 1770-luvulta, jolloin lehden taustavoimana oli Aurora-seura.

Lehtihän siirtyi sitten toisiin käsiin, ilmestyi katkonaisesti, oli vuosikymmenen Venäjän-vallan alussa jopa virallinen lehti ja päätti ilmestymisensä 1860, kun Åbo Underrättelser osoittautui vahvemmaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suova on käynyt läpi Aurora-seuran lehden kahdeksan vuosikertaa numero numerolta, ja penkonut viitseliäästi taustoja. Väitöskirja lienee edelleen tärkein portti Aurora-seuran julkaisuun. Professori Päiviö Tommilan mielestä Suova kyllä tulkitsee tutkimuskohdettaan "aivan liikaa 1950-luvun journalismin valossa". Ehkä niinkin, mutta joka tapauksessa Suovan suorittama peilaus on myös ehdoton voima: Aurora-seuran lehden journalistinen luonne valottuu aivan toisin kuin vaikkapa eräissä aatehistoriallisissa tarkasteluissa.

Vaikka Aurora-seuran lehti jäi uutislehtenä jälkeen jopa 1770-luvulla tovin ilmestyneestä Suomenkielisistä Tieto-Sanomista , Mynämäen kirkkoherran Antti Lizeliuksen julkaisusta, on Suova kirjannut sen tilille koko joukon merkittäviä ensimmäisyyksiä.

Esimerkiksi toteaa Suova Aurora-seuran lehden julkaisseen maamme ensimmäisen onnettomuusuutisen 15.4.1771. Uutinen kertoo Uskelassa syksyllä 1770 (!) sattuneesta maanvieremästä, jonka seurauksena pappilan karjakeittiörakennuskin painui maan sisään. Tapauksenhan mainitsee myös Zacharias TopeliusMaamme -kirjassaan. Ilmeisesti tapaus on säilynyt tiedossa juuri Aurora-seuran lehden uutisoinnin ansiosta.

Peilaten Aurora-seuran lehden luonnetta oman aikansa sanomalehden luonteeseen Suova luettelee kokonaisia aihepiirejä, joita lehti ei käsitellyt lainkaan: laivaliikenne, Turun teollisuus, uusien liikeyritysten perustaminen tai liikeyritysten omistajainvaihdokset. "Ja kuitenkin Turun teollisuuselämä oli näihin aikoihin vilkasta", Suova lisää.

Eino Suova, pioneeriprofessori

Yhteiskunnalliseen korkeakouluun oli perustettu jo 1947 sanomalehtiopin professuuri, lajissaan Pohjoismaiden ensimmäinen. Mutta se tuli täytetyksi vasta vuonna 1956, kun Eino Suova nimitettiin tähän virkaan. Useampaankin kertaan Suova tätä virkaa haki ja tuli lopulta kelpuutetuksi 1956. Valinnantekijöihin lienee tehnyt vaikutuksen hänen viisikymmenluvun puolivälissä julkaisemansa oppihistoriallinen tarkastelu Sanomalehtitiede valinkauhassa .

Hakupapereissa Suovan erityisaloiksi mainitaan kirjallisuus ja suomen kieli - hänen kovimman kilpailijansa Eino Kauppisen erityisalaksi puolestaan kirjallisuudenhistoria.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt, vain puolivuosisataa myöhemmin, kun miltei joka toisessa kirkonkylässä on media-alan opetusta tarjoava ammattikorkeakoulu, voi olla vaikea ymmärtää Suovan asemaa alan pioneerina. Hänen edustamansa uutta oppialaa, sanomalehtitiedettä, ei juuri ymmärretty. Esimerkiksi Suovan väitöskirja koki epäoikeudenmukaisia teilauksia.

Vuonna 1957 Suova sai arvokkaaksi aisaparikseen, lehtoriksi, Suomen Sosialidemokraatissa työskennelleen maisteri Pentti Salmelinin .

"Suovan opetus oli huolellisesti valmisteltua sekä selkeyteen ja tarkkuuteen pyrkivää. Kovin lennokasta se ei ollut. Suovan suuri ansio oli, että hän omalla persoonallaan piti Suomessa yllä ja kehitti jotakin, jolla ei meillä ollut komeaa perinnettä", on Suovaa muistellut professori Pertti Hemánus , hänen lahjakas opiskelijansa 1950-luvun alusta.

Hemánus toteaa Suovan tunteneen kuin omat taskunsa Turun lehtimaailman, mutta Helsingin toimitukset lienevät jääneet hänelle vieraiksi. "Ehkä hänen ikääntymisensä, sairastelunsa ja jatkuvasti heikentynyt näkönsä vaikeuttivat kontaktien solmimista?"

Viisikymmenluvun Suovaa on muisteltu originellina erakkona, jonka koti pursusi kirjoja ja joka mielellään lähti mukaan YKK:n opiskelijoiden illanviettoihin. "Elämäntavoiltaan Suova oli yhdistelmä boheemiutta ja eronneen miehen vapaaehtoista yksinäisyyttä, joista jälkimmäinen vuosien mittaan painottui yhä enemmän", Suomusjärvellä syntynyt Hemánus luonnehtii.

Hemánus ja toimittaja Pentti Särmä - YKK:n viisikymmenluvun alun opiskelija hänkin - ovat olleet eri mieltä siitä, miten vahva Suovan kiinnittyminen Zeitungswissenschaftiin eli saksalaiseen sanomalehtitieteeseen olikaan. Paras argumentti Särmän oikeammassaolosta voi olla se, että Särmä muistaa raahanneensa vielä viisikymmenluvun lopulla hampurilaisesta antikvariaatista Suovalle Otto Grothin neliosaisen teossarjan Die Zeitung .

Suomen kansallisbibliografiakaan ei näytä tuntevan Suovan kaikkea olennaista tuotantoa. Esimerkiksi YKK:n 1940- ja 1950-taitteen vuosikirjoihin on hautautuneena useita Suovan kiintoisia artikkeleita. Yhdessä hän tarkastelee Sanomia Turusta -lehden 1900-luvun alkuvuosiin sijoittuvia lopettamisvaiheita, toisessa 1600- ja 1700-luvun niin sanottuja sanomalehtikollegioita tai kolmannessa karttojen käyttöä sanomalehtien kuvituksessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tai esimerkiksi Suomen Sosialidemokraattiin Suova kirjoitti 1950-luvulla joitain oppineita, mutta populaareja artikkeleita. Kesän 1952 artikkelissaan hän muisteli sellaistakin yksityiskohtaa kuin Turun Sanomien jo 1920-luvulla omaksumaa kakkospääkirjoitusten käytäntöä: "etusivun taittokulmaan sijoitettua niin kutsuttua etusivun johtavaa". Hän toteaa käytännön tulleen omaksutuksi Manchester Guardianista . Kosmopoliitti Toivolan vaikutusta tuokin?

Seuraajakin Turusta

YKK:n tilojen Helsingin Torkkelinmäellä osoittauduttua pieniksi käytiin uudesta sijoituspaikasta kova vääntö. Vaihtoehtoja olivat jääminen jonnekin toisaalle Helsinkiin tahi muutto joko Turkuun tai Tampereelle. Viimeksi mainittu vaihtoehto voitti, mutta Eino Suova jäi Helsinkiin, kun YKK:n muuttokuorma suuntasi sisämaahan. Syöpä oli jo saanut hänestä yliotteen.

Mutta Turusta ja Turun Sanomista voi sanoa ponnistaneen myös Suovan seuraajan, Raino Vehmaksen (1929-1979). Tampereella otettiin vastaan kuin taivaanlahjana tieto, että Turusta voisi se sopiva ja myös pätevä löytyä.

Vehmas oli työskennellyt Turun Sanomissa kaupunki- ja ulkomaantoimittajana 1950-1961. Työn ohessa hän opiskeli Turun yliopistossa, väitellen 1961 tohtoriksi. Väitöskirjan otsikko oli Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen . Mustalaiskysymyksistä sosiologiassa väitellyt tai ei - tohtori on aina tohtori, jouduttiin tuolloin toteamaan.

Vehmas tuli valituksi Tampereelle siirtyneen YKK:n, sittemmin Tampereen yliopiston, lehdistö- ja tiedotusopin vt. professoriksi. Oppituolin hän sai omakseen 1964, ja käänsi oppiaineen kurssia uusille - amerikkalaisemmille - urille.

Kirjoittaja on tamperelainen viestintäkouluttaja ja vapaa kirjoittaja, joka harrastaa lehdistöhistorian tutkimusta.

TS/<br />JYRKI PIETILÄ
TS/
JYRKI PIETILÄ